Facessä jaettua

Facebookissa joku kavereistani jakoi linkin, joka on nyt jaettava täälläkin. Listalle on pohdittu seitsemän asiaa, miksi jokaisen tulisi ainakin kerran elämässään lähteä matkalle yksin. Minä en ole samaa mieltä, että jokaisen tulisi matkata yksin, mutta ne joita asia houkuttaa, heidän se kannattaa kokea. Linkki listaan täällä.

Sellainen vapaus

Onnistuin tässä saamaan parin viikon jakson töitä puhelinvaihteessa ja kassana, ja työpaikassa ovat ottaneet minut uteliaina vastaan. Se normaali kysymyssarja käydään toki läpi eli mistä tulet, mitä hommailet elämässä, kauan olet täällä... On vinkeää kertoa olevansa työtön, mutta olevansa sitä siksi koska irtisanoutui ja lähti vuodeksi Australiaan. En ole jäänyt työttömäksi, olen valinnut sen jollain tapaa. Ja nyt, tuossa puhelimeen vastaillessa en voisi olla onnellisempi, etten muunmuassa päässyt takaisin vanhaan työpaikkaani, saanut mahdollisuutta asuntolainaan ja pystynyt vielä asettumaan muottiini helsinkiläisenä, koulutettuna nuorena aikuisena, jonka elämässä on selvä suunta. Minulla suunta katsotaan joka aamu uudestaan ja niin kauan kuin taloudellisesti kestän tilannetta, saa näin jatkua.

Mutta päästäkseni tähän päätelmään syvemmälle, oli törmättävä Iltasanomissa julkaistuun juttuun nuoresta naisesta, varmaan oman ikäisestäni, joka oli myös irtisanoutunut työstään ja lähtenyt maailmalle. Hän sen kiteytti. Se vapauden tunne, jonka voi tuntea vain ollessaan yksin isossa maassa, omaisuus repussaan ja kourassa bussilippu jonnekin uuteen, jännään paikkaan. Se tunne, kun mikään ei rajoita ja kaikki on mahdollista.

Jutun kommenteista tulee esiin paljon ihailua ja kadehtivia kommentteja, mutta myös muutama ihan järkevä kritiikki. Ennen lähtöäni moni hoki minulle miten ulkomaan kokemusta arvostetaan työelämässä ja miten takaisin palatessani olisin ihan eri ihminen. Näin ei kuitenkaan käy, tai käynyt. Työelämässä se vuoden maailmalla palloilu ei todellakaan ole tuonut hurraata, korkeintaan voin sanoa tulevani toimeen englanniksi, myinhän sillä jäätelöäkin kuukauden... Ihailua lähtijän rohkeus toki tuo, mutta se konkreettinen hyöty. Enpä tiedä, tai enpä ole vielä siihen törmännyt. Katsotaanko sitä ehkä uhkanakin, ku nuskalsi lähteä nostelemaan yhdestä hyvästä paikasta, voiko luottaa, että minuun käytetty energia saisi pysymään uudessakaan paikassa? Ei sillä, että nykyisin paikallaan pysyminen olisi mitenkään normaalia, moni vaihtaa työpaikkaa useasti elämänsä aikana. Maailmalle lähtijällä siitä on kuitenkin vielä järeämpi todiste. Jättäydyin tyhjän päälle ja onnistuin. Entä ihmisenä muuttuminen? Muuttuneena tulin takaisin, olen paljon puheliaampi, pelottomampi ja ennakkoluulottomampi kuin ennen, mutta pohjimmiltaan en muuttunut ainakaan muiden silmissä niin kuin he ehkä odottivat. En tullut rastatukkana, tatuoituna tai eteläm miehen metsästäneenä. Tulin kuten olin, sisältä olen muuttunut, mutten sitä kukaan ole huomannut.

Tällä jutulla on hieman ristiriitainen tarkoitus. Haluan edelleen puskea maailmalle niin monta ihmistä kuin vain ikinäö pystyn, sellaista kokemusta ei voi unohtaa ja sen jälkeen on vain avoimempi haluamaan lisää. Mutta realiteetit on hyvä pitää mielessä. Maailmalle kannattaa mennä elämään se vuosi, ottaa kaikki irti ja palata pää pystyssä hymyssä suin. Täällä mikään ei niin muutu, täytyy vaan keksiä uudet keinot, että taas pääsee juoneen mukaan.

xxx

TV:stä sitten, kaikki Suomessa olevat Australias fanit, muistakaa Master Chef Australia pyörii jälleen ja ihanaa aksenttia saa imeä itseensä joka arkipäivä. Yhdeltä mestarien oppitunnilta kopioin myös leipäreseptin ja valmistin aivan ihanaa, rapea kuorista leipää! Katsoin huvikseni jakson USA:n kilpailusta, mutta siitä oli tehty puoliksi reality-suhdesotkua ja vain puoliksi ruoanlaittoa. Suomen versiossa taas kilpailijat olivat kertakatsomalla niin happamia, että jatko jäi katsomatta.