Sain menneellä viikolla kahdelta Australian perheeltäni sähköpostia. Toinen perhe, joka asuu Perthin lähellä ja missä olin hoitamassa kenguruita olivat nipin napin eli kymmenen kilometrin turvin säästyneet alueella roihunneelta metsäpalolta. Heidän ei ollut tarvinnut evakuoida itesään ja eläimiä vaan he saivat huokaista helpotuksesta. Ikävänä uutisena tosin sain tietää, että molemmat kengurut, Napoleon ja Betty, joista olin heillä asuessani pitänyt huolta, olivat menehtyneet viime vuoden aikana. Napoleon ensin heikompana keuhkokuumeseen ja Betty naapurin koiran hampaisiin. Vaikka tiedän, että nyt jo kolme eläintä (kolmas, hurmaavan nymfipapukaija Donna joutui haukan kynsiin jo kesällä), joita heillä hoidin on menehtynyt, pidän heitä elossa muistoissani.
Halls Gapissä asuva perhe oli myös joutunut evakuoitumaan metsäpalon tieltä, mutta onneksi hekin säästyivät naarmuitta eikä mitään omaisuutta palanut.
Tänä talvena ei roihuavista metsäpaloista ole uutisoitu Suomessa enää viime vuoden malliin, mutta ikävä uutisena bongasin Ylen sivuilta toisenlaisen jutun, Ison valliriutan tienoille on nimittäin hyväksytty läjitys- ja hiilisatamahanke. Voi voi, joka paikassa sitä osataan olla rahan armoilla ja ainutlaatuisia luonnon ihmeitä "vastaan". Linkki juttuun täällä. Itärannikolla kaivostoiminta on armotonta ja uusia alueita vallataan surutta maan rikkauksien louhimiseen. Ja jossain vaiheessa tämäkin oli nähtävissä. Queensland ei voi palvella molempia suuria aarteitaan Isoa valliriuttaa ja kaivostoimintaa tasapuolisesti vaan jompikumpi veisi voiton. Nyt pitemmän korren tuntuu vetäneen, jälleen, raha ja kaivokset.
Käytyäni snorklausreissulla Isolla valliriutalla Port Douglasista käsin sain oppaaltamme meribilogilta kuulla, ettei korallien häviäminen ole ihan koko totuus. Näillä tiedoilla korallit kuolevat ja häviävät pinnasta, mutta säilyvät hengissä syvemmällä. Riutta ei siis tuhoudu, ihminen ei vaan enää pääse ihastelemaan sen kauneutta korallien vetäytyessä kasvamaan entistä syvemmälle otollisiin vesiin. Olosuhteiden parantuessa - mikäli näin joskus sattuisi käymään - alkaa kasvusto jälleen kivuta kohti pintaa. Tämä tosin kestää ihan pirun kauan. Eli ei voi odottaa, että mikäli nykyinen kavusto vähitellen häviää, sukupolvet edes satojen vuosien päästä näkisivät upeasti meren jalokivestä vilaustakaan.
Toivon pilkahduksena matkailijalle, jota tässä blogissa on myös pakko ajatella, on kerrottava, että WA:n puolella eli Australian länsirannikolla oleva Ningaloo reef voi vielä toistaiseksi melko hyvin ja siellä on nähtävää vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin kuin idän puolella. Ei toki ole mikään lohtu, että yksi voidaan tuhota, kun on vielä toinen jäljellä, mutta mikäli yksi tuhoutuu, saa toivoa, että tästä toisesta osataan ja halutaan huolehtia paremmin!
