Haloo Helsinki!

Toivon, että jokainen joka hiemankaan unelmoi Australiaan tulosta, voi ja toteuttaa ajatuksensa. Tämä on maagista matkailua! Kerrankin ei ole kiire mihinkään ja pelkkä pyöräretki saa aivan uuden ulottuvuuden hienon luonnon ja eläimistön takia. Voi haistaa eukalyptusmetsän tuoksun, nähdä linnut, liskot ja kaikki muut eläimet villeinä luonnossa, kuten niiden pitääkin olla. Myös kymmenen minuutin kävely pienelle vesiputoukselle nimeltä Venus baths sai todella merkityksensä, kun istuin alas kalliolle ja kuuntelin veden solinaa. Ja välillä myös Haloo Helsigin Maailman toisella puolen-kappaletta. Sanoitukset tulevat todeksi, kun niitä täällä pallon toisella puolella kuuntelee.

Australialaiset ovat myös ystävällisiä, joten heihin todella kannattaa tutustua. Hankkia työ tai asua perheessä, kokea vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Olen päässyt parhaisiin paikkoihin sekä ruokakauppaan juuri sen ansioista, että olen tuntenut paikallisia ihmisiä. Isoissa kaupungeissa meno on toki kuin Suomessa, kaikilla on kiire jonnekin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa tyyli kuitenkin vaihtuu välittävään, kiinnostuneeseen ja iloiseen asenteeseen. Aina tervehditään Hi! How are you? ja vaikka aina menee hyvin, saa tervehdys ja kysymys hymyilemään. Jotkuta kiinnostaa miten minulla menee.

Muutan tänään tilapäismajoitukseen hostellin pitäjien asuntoon, sillä mesta on tulevan laukkakilpailun eli Melbourne cupin takia täynnä ( itse kisa käydään tiistaina, mutta kansallinen juhlapäivä antaa aiheen pitkään viikonloppuun ja juhlintaan). Moni siis ottaa maanatainkin vapaaksi ja majoitusliikkeet pullistelevat turisteja. Pakkaaminen sai miettimään mitä en olisi ottanut mukaan ja mitä olisinkin tarvinnut? En ole tarvinnut makuupussia, sillä en telttaile. Olisin tarvinnut farkkuhamettani, se olisi siisti töissä ja vilpoinen helteillä, ja siinä voisi kyykistellä huoletta. Tietokonetta en ole kaivannut, kameran mukaan ottamisesta olen tyytyväinen. Luin jostain, että kymmenet alushousut ja sukat ovat sopiva määrä, ja sen allekirjoitan itsekin. Kenkiä taas minulla on tasan yhdet, ja toiset puutarhatyöskentelyyn. Hyvin olen selvinnyt. Taskulamppu on ollut kätevä, suosittelen.

Viisumin hinta nousee

Nyt kun en matkusta eikä ole mitään raportoitavaa tapahtumista, täytyy raportoida uutisista. Eilen uutisista nimittäin mainittiin, että Australian hallitus haluaa massiivisia säästöjä ja lisää rahaa, joten myös working holiday-viisumin hintaa tullaan ensi vuodesta lähtien nostamaan. Hinta on nyt 280dollaria ja se tulee nousemaan 350dollariin. Myös muiden viisumien hinnat nousevat. Nyt siis kaikki hakemaan viisumia, jos ajattelitte matkustaa vuoden sisällä tänne hommailulomailemaan! Viisumihan on voimassa vuoden myöntöpäivästä eli vuoden sisällä on astuttava maahan ja siitä vuoden sisällä poistuttava.

Paikallisia maanviljelijöitä uudistus kismittää, sillä heidän mukaansa se uhkaa hedelmänpoimijoiden ja muun työvoiman maahan saamista. He uumoilevat myös ihmisten menevän muihin maihin työhön ja lomalle, sillä Australia on jo muutenkin kallis maa.

Backpackerin aamiainen

Sain hostellikaverilta pari kertaa näitä ihania pannukakkuja aamupalaksi, ja tänään päätin kokeilla reseptiä itse. Lopputulos oli todella kuohkea ja maistuva, ja valmistusprosessi ekstra helppo. Kun siis haluat vaihtelua aamuihin ja ehkä toivot saavasi kaikki hostellitoverisi vesikielellä katselemaan aamupalaasi, tee näin:

Sekoita kulhossa yksi muna ja 2 kuppia (mitta cup) Self raising flour-jauhoja. Sekoita joukkoon hieman suolaa. Lisää hieman maitoa, niin että seos juuri notkistuu (lisäsin tänään ehkä 3/4 cupsia) ja sitten vettä, kunnes seos on mieleisen notkeaa. Paista pannulla molemmin puolin kivan rusehtavaksi, yhden munan taikinasta saa kaksi isoa kakkua. Ja kuohkeus on taattu! Pöydältäni löytyi tänään myös yksi ylikypsä banaani, joka toi oman lisänsä lopputulokseen, käänsin sen taikinan joukkoon viimeisenä ennen paistamista.

Päälle sopii muunmuassa sitruuna ja sokeri tai hunaja, tai hillo. Hope you enjoy!

Sekalaisia mietteitä ja huomioita

On tää, toinen viikko jo takana ja huomaan viihtyväni erittäin hyvin. Täällä voi vain istua viisi tuntia varjossa, kirjoittaa blogiin tai lukea kirjaa, eikä aika tule pitkäksi. Tai voi jopa vain olla, panna silmät kiinni ja nauttia elämästä. En ole pitkään aikaan kyennyt elämään yhtä päivää kerrallaan vaan olen aina ollut suunnittelemassa tulevaa ja hermoilemassa seuraavan viikonlopun ohjelmasta, täällä ei ole niitä ongelmia. Enkä ole ainoa, joka tuntee Halls Gapin ja Grampiansin rauhan. Jo kaksi tuntemistani hostellin asukkaista on palannut tänne takaisin ja kaksi tällä hetkellä hostellissa asuvista on pidentänyt aikomaansa parin päivän oleskelua melkein viikkoon. Näenköhn ketään teistä täällä?

Mutta jatko kummittelee aina mielessä. Varmistin juuri Greyhoundilta, ettei verkossa varattua dösälippua tarvitse välttämättä saada tulostettua paperille, jos pystyy varaamaan paikkansa bussiin noin 24tuntia ennen bussin lähtöä. Näin saa nimensä kuljettajan hallussa olevaan matkustajaluetteloon ja tarvitsee vain todistaa henkilöllisyytensä matkan alkaessa. Varausnumero on myös hyvä ottaa talteen kaiken varalta.

Käytettyjä vaatteita etsivän kannattaa muistaa termi Op Shop, näitä käytettyjen vaatteiden kauppoja on pienemmissäkin kylissä ja netistä googlaamalla löytää listoja alueen myymälöistä.

Ajatuksia paikallaan olosta ja yksin matkaamisesta

Maksoin juuri toisen viikon vuokran hostellipedistä ja tajusin viettäneeni Halls Gapissä tasan viikon. En olisi ajatellut tänne ensi kertaa tullessani tulevani takaisin ja vieläpä viipyväni kuukauden. Mutta näinpä näkee, että liikojen suunnitelmien tekeminen on turhaa ja kahlitsee. Yhdessä paikassa asuminen on myös tervetullutta vaihtelua poikkoilevan matkustamisen jälkeen. On vaan jännä ajatella, että tänne pitäisi ruveta ostamaan ruokaa hieman pidemmälle ajalle ja ruokaa voi nyt ostaa myös varastoon! Voin suunnitella mitä haluan kokata ja oikeasti valmistaa safkaa pakkaseen, ainoana miinuksena etten niin välitä kokkailusta... Huonoa on myös se kymmenen dollarin juusto ja muutkin kalliit tuotteet kylän ainoassa marketissa. Ja dösä kulkee lähimpään isompaan kaupunkiin vain tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tosin huomenna on vapaapäivä töistä ja suunnitelmissa ruokakassien rahtausta linja-autossa, ellen saa joltain ystävälliseltä sielulta kyytiä isompaan markettiin. Ostoslista on jo melko pitkä...

Mutta koska viikkokin on jo kulunut nopeasti, ei marraskuun alussa jatkuvaa matkaa voi unohtaa. Aion viipyä täällä näillä tiedoin tiistaihin 6.10. asti ja juhlia silloin pidettävää Melbourne cupia kylän ihmisten kanssa. Kyseinen tiistai on yleinen vapaapäivä koko Australiassa ja kuulemma hattujen juhlaa niin itse laukkakentällä Melbournessa kuin missä tahansa paikassa ympäri maata. Se on nähtävä, koettava. Sen tiistain jälkeen matka jatkuu Adelaideen ja sieltä hiljalleen Perthiin. Yksin.

Matkaseuran ja yksin matkustamisen välilläkin olen saanut pohtia tänne tuloni jälkeen. Tapasin täällä Halls Gapin hostellissa mukavan Hong Kongilaisen kimman jo viime kerralla ja asun hänen kanssaan jälleen samassa huoneessa (hän on työskennellyt täällä jo kaksi kuukautta ja jatkaa edelleen, turvallinen paikka hänen mielestään) ja kuultuaan suunnitelmistani, alkoi hän suunnitella meille yhteistä jatkoreittiä. Kimma on todella mukava ja meillä synkkaa hauskasti, mutta silti hänen intoillessaan minne voisimme mennä, mitä nähdä ja haluaisinko tehdä sitä tai tätä, sisimmässäni kuului vain huuto "EIIII!!". Tiesin kyllä jo Suomesta lähtiessäni, että haluaisin matkustaa ylsin ja että tämä olisi "mun juttu", mutten ajatellut, että se fiilis olisi näin vahva ja ehdoton. On todella hauska nähdä jengiä hostellissa ja tutustua vaikka minkälaisiin ihmisiin, mutta liikkuminen on mielestäni paras hoitaa yksin. Vaikkakin se tarkoittaa, etten tule vuokraamaan täällä autoa enkä matkan jälkeen voi jakaa muistojani kenenkään kanssa tarkoittaa se myös sitä, ettei minun tarvitse kysellä kenenkään mielipiteitä eikä tehdä kompromisseja. Ja yhdelle yleensä löytyy aina peti tai HelpX-perhe jostain. Yksin matkustaessa tuppaa myös olemaan sosiaalisempi kuin kimpassa jonkun kanssa, sillä seuraa on etsittävä itse ja juttelukumppanille on aina tietynlainen tilaus. Kummin vain, kunhan on itse tyytyväinen, molemmissa tavoissa on puolensa!

Backpacking vs flashbacking

Viedessäni tavaroita Melbournen hostellin pakaasihuoneeseen ennen mustikkafarmille lähtöä huomasin jännän ilmiön, minkä olin itseasiassa katukuvassakin jo pannut merkille. Säilytyshuoneesta, kuten kaduilta, puuttuivat rinkat ja tilalla oli huoneellinen neljällä pyörällä pystyssä kuljetettavia melko tilavia matkalaukkuja. Oma rinkkani oli ainut selässä kannettava matkalaukku noin 30 laukun joukossa. Ihmetellessäni asiaa hostellin kundille hän totesi aikojen muuttuneen. Nykyään ei kuulemma näy enää paljoa (huonosti käyttäytyviä ja paljon dokaavia) reppureissaajia vaan jengi kulkee paikasta toiseen isoa pakaasiaan vierellään rullaten. Tälle ilmiölle on jopa kehittynyt oma termi, flahsbacking. Miettiessäni asiaa, vastaanoton kundi on aivan oikeassa. Milloinkaan ennen ei niin monella reppureissaajilla ole ollut mukanaan isoa, hyvää kameraa JA kannettavaa tietokonetta. Omien huomioideni mukaan tällä matkalla tapaamistani ihmisitä 70 prosentilla on pakaasissaan läppäri, yli puolella järjestelmäkamera, mutta alle kolmasosa kantaa omaisuuttaan selässään. Vasta yksi heistä on harmitellut matkalaukkuvalintaansa ja haluaisi mielummin kulkea rinkka selässään. Itse olen ollut tyytyväinen valintaani, rinkka on juuri niin kätevä kuin tarvitaan, vaikka 18kiloa välillä painaakin hartioita ja selkärankaa kasaan. Ja noista kahdesta, kamerasta ja tietokoneesta, minulla on mukanani vain kamera. Lähtiessäni päätin jättää toisen kotiin ja arpa osui kameraan. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni.

Laukun ja mukana kuljetettavien arvokkuus kertoo hieman nuorten varakkuudesta. Selvästi ihmisillä on nykyään enemmän rahaa, myös nuorilla, lentää pallon toiselle laidalla lomailemaan ja tekemään ehkä hieman työtä. Ulkoinen habitus on myös tärkeä ja silloinhan 75litran rinkkaan ei mahdu kaikki tarvittava. Working holiday ei ole enää retkihenkinen seikkailu, siitä on tullut moniulotteinen elämys. Yksi kertomus kulutuksen kasvusta ovat myös matkapaketit, joita reissaajille myydään. Jos et halua vuokrata tai ostaa autoa, me viemme sinut näihin upeisiin kohteisiin tonnin tai kahden pakettihinnalla. Kun paikkoja halutaan nähdä ja must-kohteita on ympäri maata, paketit ovat käytännöllinen tapa suorittaa tietyt retket (kuten Uluru tai Iso valliriutta) turvallisesti muiden reissaajien kanssa. Silti yhden kohtalotoverin kulutettua 2500puntaa kuukauden reissupaketteihin sai pohtimaan rinkkamatkailun ja working holidayn luonnetta nykypäivänä. Monikohan on matkassa omilla säästöillä, kuinka moni lahjarahoilla ja kuinka moni enää tarvitsee työtä rahoittaakseen matkansa?

En kuitenkaan tiedä ovatko hostellit muuttuneet turvallisemmiksi mukana kuljetettavan tavaran arvon noustessa. Kahdessa paikassa, missä olen yöpynyt on ainakin ollut älyavaimet ja lukolliset lokerot jokaiselle yöpyjälle. Flahbacking suuntaan sitä ollaan varmasti monella tasolla menossa. Melbournen YHA-hostelleissa on molemmissa kattoterassi ja hostellin oma ravintola ei ole vain halpaa olutta varten vaan sinne voi mennä viettämään kunnon diskoiltaa tai syömään laadukasta melko edullista lounasta. Lakes Entrancessä taas hostellin suihkutilat olivat ensiluokkaiset ja Sydneyssä koko mestan fiilis oli kuin hotellissa, kaikki oli puhdasta ja sävysävyyn sisustettua. Halvat murjut ovat luultavasti siirtyneet historiaan asiakaskunnan vaatimusten lisääntyessä ja kilpailun kiristyessä. Kuka ei flashbackerin rahoja haluaisi...

Duuniin!!

Ensin kiitos kommenteista! Toivon, että havainnoistani ja mielipiteistäni on apua toistenkin Australian seikkailuihin!

Nyt on taas kulunut pitkä aika viimeisestä postauksesta. En millään viitsi maksaa YHA-hostellien pyytämää neljää dollaria tunnin surffailusta eikä puhelimeni enää ole ottanut yhteyttä ilmaisiin netteihin, mutta nyt olen palannut Halls Gapiin ja Tim's Placen ilmaisen netin ääreen. Syyni palata tähän yhden tien ja hienojen kukkuloiden luonnonpuistoon oli ensimmäisen työpaikan löytyminen! Jee, kartutan vihdoin matkakassaa kuluttamisen sijaan. Sain paikan jäätelön- ja matkamuistojen myyjänä kylän jäätelö/matkamuisto/lehtimyymälästä. Työnsaanti oli silkkaa tuuria, satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja minut pestattiin. Nyt hostellissa on nimittäin neljä muutakin töistä kiinnostunutta, joista vain yhdelle olisi duunia tarjolla. Pitäkää silmät auki kauppojen ja kahviloiden ikkunoissa ollevien "jobs available for backpackers"-lappujen varalle. Tienaan 22dollaria tunnissa, mikä tuntuu todella hyvältä liksalta, ja sunnuntaista maksetaan pienta ekstraa. Päätin maksaa verot non resident-prosentin mukaan mika on 30% koko palkasta. Se on huimasti ja moni backpackeri yrittääkin vakuuttaa minut siitä, että verolappuun tulisi ilmoittaa olevansa resident ja maksaa veroja vain 10-15%. Verovirkailijan mukaan näin voi kuitenkin saada mätkyjä workin holiday-vuoden lopussa ellei työskentele ja oleskele samassa paikassa kuutta kuukautta. Veroja ei myoskaan ilmeisesti saa takaisin, vaan ne menevat Australian yllapitoon, Super annuation-maksut sen sijaan voi hakea takaisin lahtiessaan maasta. Kertokaa miten te toimitte verojen kanssa, kun löydätte töitä!

En muista olenko manannut täällä Aussien huonoa kännykkäverkkoa. Jos en, niin haluan kertoa että Vodaphone-liittymä kannattaa hankkia AINOASTAAN mikäli oleskelee isossa kaupungissa. Asustaessani kymmenen päivää mustikkafarmilla tunnin metromatkan päässä Melbournesta, ei Vodaphonella ollut enää kuuluvuutta! Tuntui uskomattomalta, mutta niin vaan oli. Marssinkin viime sunnuntaina vaihtamaan liittymäni Yes Optukseksi ja rekisteröidessäni uuden sim-kortin käyttöön sain myös alkuperäisen puhelinnumeroni siirrettyä uuteen liittymään. Ja kaiken kukkuraksi 30 dollarin pre paid-liittymäni sisältää 250minuuttia ilmaista puheaikaa Suomeen!! Siis Suomeen! Jos siis Skype ei ole kaytossa, tassa on mukava vaihtoehto. Kuuluvuuskin tuntuu olevan hyvän kattava, niin Melbournen lähiössä kuin täällä Halls Gapissä ei ole ollut mitään ongelmia. Suosittelen kuitenin hankkimaan taman liittyman Yes Optuksen omasta myymalasta, heilla on nimittain melko monta liittymavaihtoehtoa mista valita pelkastaan pre paid-liittymissa.

Siinä oli kaksi tärkeintä huomiotani vähään aikaan. Muuten olen tosiaan hankkinut yhden aivan mahtavan HelpX-kokemuksen lisää viettäessäni 10 päivää mustikkafarmilla Olindan-kylässä Mount Dandenongin kansallispuistossa. En voi korostaa kuinka korvaamatonta on tavata paikallisia ja saada heiltä suosituksia mihin mennä ja mitä nähdä. Olen tavannut hostelleissa monia, jotka kertovat menevänsä wwoofing tai helpX perheeseen vasta sitten, kun rahat on loppu ja työtä ei löydy. Minun mielestäni näitä oleskeluja kannattaa tehdä juuri silloin, kun on vielä rahaa ottaa paikallisten neuvot vastaan ja matkustaa heidän ehdottamiinsa kohteisiin eikä tarvitse vain kököttää neljän seinän sisällä ilmaisen ruoan ja pedin perässä. Perheiden asuessa kaupunkien ulkopuolella tulee myös nähtyä erilaista Australiaa. Palaan taas asiaan, kun saan koottua jotain syvempaa pohdintaa tasta seikkailusta, tama oli taas tallainen info-kirjoitus...