Kuvia matkan varrelta

Hong Kongin kautta

Sydneyyn

 surffia kokeilin ekalla viikolla, ja sitten siirryin karjakoksi Bairnsdaleen

Parin viikon paasta oli aika vaihtaa maisemaa, siis Melbourneen.

Great Ocean roadia ei tule myoskaan unohtaa.

Melbournen lahella ihailin Magnolian kukkia ja olin Helpx, mutta pian rahan tarve ajoi Halls Gapiin.

ja jaateloa myymaan.

Backpackerin paras aamiainen.

Adelaidessa ehdin hetken ihmetella, ja kayda viineja maistelemassa, rannalla ja suklaata herkuttelemassa...

Neljas Helppipaikka oli syrjassa meren rannalla.

Ja pian matka jatkuu.

Matka jatkuu, henkinen pääoma kasvaa

Istun jo toistamiseen Adelaiden parhaan hostellin (Hostel 109) keittiössä ja odotan ajan kulumista. Tänään koittaa matkani tähän mennessä erikoisin juttu, astun nimittain Australiaa halkovaan Indian Pacific junaan 18.40 paikallista aikaa ja astun ulos junasta vasta lauantai aamuna Perthissa. Matka maksaa retkeilymajakortilla 273dollaria, mutta on elämyksena toivottavasti rahan arvoinen. Haluan tehdä kyseisen matkan nimenomaan junalla, sillä vain niin tulee todella koettua tämän maan laajuus ja etäisyydet. Ja vain niin näkee sen kuuluisan tyhjän erämaan...

Olen onnellinen, kun voin odottaa jotakin. Odottamisen vieressä mielessäni istuu tiukassa koti-ikävä. Järkkyä myöntää se taas kerran. En edelleenkään halua pois Australiasta, mutten myöskään voisi kuvitellakaan jääväni tänne toiseksi vuodeksi. Itseasiassa paluuliput on tilattu, ja matka ensi elokuuhun lyhenee joka päivä. Suunnittelen jo miten sisustan asuntoni uudelleen ja mitä tarjoan kotiin tulo-juhlassa. Kaikki selviämiskeinoja. Oikeaa itkettävää koti-ikävää en ole kokenut sitten ekan viikon, ja toivottavasti en koekaan. Matkan stressaavuudesta kertoonee myös, että muuten niin säännöllisestä kierrosta jäi kuukautiset väliin kolme kuukautta peräkkäin. (Toivottavasti teitä ei ällötä, että jaan näinkin intiimiä tietoa blogissani, pahoittelut.)

HelpX-sivustoon olen aina vaan tyytyväisempi ja Wwoofingiin suhtaudun epäilevämmin. HelpX:ssa kun näkee kuvia ja voi lukea edellisten vieraiden kommentteja. Olen kuullut pari huonoa kokemusta Wwooffista, toisessa avuksi pestautunutta kimmaa luultiin noidaksi (!) ja toisessa kundi joutui hyvin törkyiseen asuntoon, missä seinissä rehotti home ja suihkua ei oltu pesty vuosiin. Kun käytätte Wwoof-kirjaa, pyytäkää nähdä kuvia paikasta ja soittakaa hostille ennen lopullista päätöstä. Omasta kokemuksesta olen myös huomannut, että kaksi viikkoa on aika hyvä aika viettää yhden perheen tai isännän luona. Siinä ehtii saada kokemusta, mutta kenenkään naama ei ehdi alkaa ärsyttää.

Ja jos menette helppimään kesäaikaan jonnekin kaupungin ulkopuolelle, voi luoja, ostakaa hyttyshuntu päänne suojaksi. Australiassa on kesällä kärpäsiä kuin Pohjoisessa on mäkäräisiä eikä työnteosta tule mitään ilman hatun päälle tai alle laitettavaa tiheää verkkoa! Viimeinen HelpX-hostini osti meille viikon piinan jälkeen omat verkot, mutta se viikko ennen... Aussi salute ei huvikseen ole nimi jatkuvalle käden heilutukselle naaman edessä.

Niin ja se piti mainita, että Adelaideen matkaavan on ehdottomasti sijoitettava kymmenen dollaria neljään suklaakonvehtiin Haigh's:n myymälässä. Suklaatehdas on perustettu täällä, ja se todella tarjoilee maan parasta suklaata! Pidin belgialaisia pralineja ennen lyömättöminä, mutta Haigh's:n klöntit ovat aivan yhtä mahtavia. Hinnasta viis, muutamaan on sen yhden kerran varaa.

Siitä yhdestä kerrasta tuli mieleeni syntymäpäivät! Omani ovat maaliskuunalussa ja aloin tässä yhden kaverin kanssa keskusteltuani miettiä mitä haluaisin syntymäpäivänäni tehdäkään? Hän oli silloin Uluru-retkellä, tahtoisinko sinne? Vai ehtisinkö jo snorklaamaan Isolle Valliriutalle? Vai lentäisinkö Tasmaniaan, sitä kaikki tuntuvat suosittelevan, kunhan vain sesonki on kesä eikä kylmä talvi. No on tässä hetki aikaa miettiä. Ja synttäriä ennen tulee joulu! Joulua en osaa täällä odottaa yhtään, vaikka hien virratessa selkää pitkin kuuleekiin lumituiskusta ja valkoisesta maasta kertovia lauluja. Ei, ei. Minä odotan ja elän kesää, ihanaa kesää:)

Voittekin sitten tilata jäätelönne suomeksi

Kolmen asiakkaan suut loksahtavat auki, kun he kuulevat tämän. He ovat kaikki Suomesta, yksi oli asunut tällä pallonpuoliskolla jo 40vuotta ja kaksi muuta ovat tulleet kyläilemään Pohjolasta - asuvat nykyisin Ruotsissa. Kieli heiltä silti taittuu ilman ongelmia ja korostuksia, murrettakin on vähän jäljellä. Ongelmia on mielumminkin minun päässäni. Olen niin innoissani, että kädet tärisevät, mutta silti tuntuu etten osaa palvella heitä suomeksi! En tarkoita, että minusta tulisi seuraavaa, joka uuteen maahan muuttaessaan unohtaisi äidinkielensä viikossa ja alkaisi puhua vieraalla aksentilla, mutta silti suomen puhuminen ja sanojen löytäminen tuntui hankalalta. Ensimmäisenä varmasti vaikutti ympäristö. En ole tottunut juttelemaan kenellekään asiakkaalle omalla kielelläni, joten kielen vaihtaminen "työasiassa" onkin yllättäen vaikeaa. En olisi ikinä uskonut! Välillä täytyi myös muistuttaa itselle, että kyllä, voin kydyä heiltä ihan suomeksi haluavatko he tötterönsä päälle pähkinöitä vai nonparelleja, vai strösseleitä, vai mitä ne ovat... Meni nimittäin hetki keksiessä miksi niitä suomeksi kutsutaankaan. Juuri noiksihan toki!

Tapasin viime perjantaina toisen naisen, asiakkaan myös, joka oli muuttanut viisi vuotiaana Suomesta Australiaan, ja hänkin puhui hyvää suomea. Hänen kanssaan ei tarvinnut pohtia "ammattisanastoa", mutta silti juttelu tuntui aluksi luonnottomalta. En saanut päätäni uskomaan, että taaskin voisin puhua äidinkielelläni. Kai sitä pää tottuu siihen, että jossain puhutaan yhdellä kielellä ja kielen vaihtaminen vaikka siihen tutuinpaan on hömpän hankalaa. Varsin hölmöksi sen tekee huomioni, että muiden vieraiden kielten hallinta tuntuu täällä parantuneen. Korva tuntuu harjaamtuneen kaikkeen muuhun, paitsi tähän omaan kotimaiseen.

Haloo Helsinki!

Toivon, että jokainen joka hiemankaan unelmoi Australiaan tulosta, voi ja toteuttaa ajatuksensa. Tämä on maagista matkailua! Kerrankin ei ole kiire mihinkään ja pelkkä pyöräretki saa aivan uuden ulottuvuuden hienon luonnon ja eläimistön takia. Voi haistaa eukalyptusmetsän tuoksun, nähdä linnut, liskot ja kaikki muut eläimet villeinä luonnossa, kuten niiden pitääkin olla. Myös kymmenen minuutin kävely pienelle vesiputoukselle nimeltä Venus baths sai todella merkityksensä, kun istuin alas kalliolle ja kuuntelin veden solinaa. Ja välillä myös Haloo Helsigin Maailman toisella puolen-kappaletta. Sanoitukset tulevat todeksi, kun niitä täällä pallon toisella puolella kuuntelee.

Australialaiset ovat myös ystävällisiä, joten heihin todella kannattaa tutustua. Hankkia työ tai asua perheessä, kokea vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Olen päässyt parhaisiin paikkoihin sekä ruokakauppaan juuri sen ansioista, että olen tuntenut paikallisia ihmisiä. Isoissa kaupungeissa meno on toki kuin Suomessa, kaikilla on kiire jonnekin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa tyyli kuitenkin vaihtuu välittävään, kiinnostuneeseen ja iloiseen asenteeseen. Aina tervehditään Hi! How are you? ja vaikka aina menee hyvin, saa tervehdys ja kysymys hymyilemään. Jotkuta kiinnostaa miten minulla menee.

Muutan tänään tilapäismajoitukseen hostellin pitäjien asuntoon, sillä mesta on tulevan laukkakilpailun eli Melbourne cupin takia täynnä ( itse kisa käydään tiistaina, mutta kansallinen juhlapäivä antaa aiheen pitkään viikonloppuun ja juhlintaan). Moni siis ottaa maanatainkin vapaaksi ja majoitusliikkeet pullistelevat turisteja. Pakkaaminen sai miettimään mitä en olisi ottanut mukaan ja mitä olisinkin tarvinnut? En ole tarvinnut makuupussia, sillä en telttaile. Olisin tarvinnut farkkuhamettani, se olisi siisti töissä ja vilpoinen helteillä, ja siinä voisi kyykistellä huoletta. Tietokonetta en ole kaivannut, kameran mukaan ottamisesta olen tyytyväinen. Luin jostain, että kymmenet alushousut ja sukat ovat sopiva määrä, ja sen allekirjoitan itsekin. Kenkiä taas minulla on tasan yhdet, ja toiset puutarhatyöskentelyyn. Hyvin olen selvinnyt. Taskulamppu on ollut kätevä, suosittelen.

Viisumin hinta nousee

Nyt kun en matkusta eikä ole mitään raportoitavaa tapahtumista, täytyy raportoida uutisista. Eilen uutisista nimittäin mainittiin, että Australian hallitus haluaa massiivisia säästöjä ja lisää rahaa, joten myös working holiday-viisumin hintaa tullaan ensi vuodesta lähtien nostamaan. Hinta on nyt 280dollaria ja se tulee nousemaan 350dollariin. Myös muiden viisumien hinnat nousevat. Nyt siis kaikki hakemaan viisumia, jos ajattelitte matkustaa vuoden sisällä tänne hommailulomailemaan! Viisumihan on voimassa vuoden myöntöpäivästä eli vuoden sisällä on astuttava maahan ja siitä vuoden sisällä poistuttava.

Paikallisia maanviljelijöitä uudistus kismittää, sillä heidän mukaansa se uhkaa hedelmänpoimijoiden ja muun työvoiman maahan saamista. He uumoilevat myös ihmisten menevän muihin maihin työhön ja lomalle, sillä Australia on jo muutenkin kallis maa.

Backpackerin aamiainen

Sain hostellikaverilta pari kertaa näitä ihania pannukakkuja aamupalaksi, ja tänään päätin kokeilla reseptiä itse. Lopputulos oli todella kuohkea ja maistuva, ja valmistusprosessi ekstra helppo. Kun siis haluat vaihtelua aamuihin ja ehkä toivot saavasi kaikki hostellitoverisi vesikielellä katselemaan aamupalaasi, tee näin:

Sekoita kulhossa yksi muna ja 2 kuppia (mitta cup) Self raising flour-jauhoja. Sekoita joukkoon hieman suolaa. Lisää hieman maitoa, niin että seos juuri notkistuu (lisäsin tänään ehkä 3/4 cupsia) ja sitten vettä, kunnes seos on mieleisen notkeaa. Paista pannulla molemmin puolin kivan rusehtavaksi, yhden munan taikinasta saa kaksi isoa kakkua. Ja kuohkeus on taattu! Pöydältäni löytyi tänään myös yksi ylikypsä banaani, joka toi oman lisänsä lopputulokseen, käänsin sen taikinan joukkoon viimeisenä ennen paistamista.

Päälle sopii muunmuassa sitruuna ja sokeri tai hunaja, tai hillo. Hope you enjoy!

Sekalaisia mietteitä ja huomioita

On tää, toinen viikko jo takana ja huomaan viihtyväni erittäin hyvin. Täällä voi vain istua viisi tuntia varjossa, kirjoittaa blogiin tai lukea kirjaa, eikä aika tule pitkäksi. Tai voi jopa vain olla, panna silmät kiinni ja nauttia elämästä. En ole pitkään aikaan kyennyt elämään yhtä päivää kerrallaan vaan olen aina ollut suunnittelemassa tulevaa ja hermoilemassa seuraavan viikonlopun ohjelmasta, täällä ei ole niitä ongelmia. Enkä ole ainoa, joka tuntee Halls Gapin ja Grampiansin rauhan. Jo kaksi tuntemistani hostellin asukkaista on palannut tänne takaisin ja kaksi tällä hetkellä hostellissa asuvista on pidentänyt aikomaansa parin päivän oleskelua melkein viikkoon. Näenköhn ketään teistä täällä?

Mutta jatko kummittelee aina mielessä. Varmistin juuri Greyhoundilta, ettei verkossa varattua dösälippua tarvitse välttämättä saada tulostettua paperille, jos pystyy varaamaan paikkansa bussiin noin 24tuntia ennen bussin lähtöä. Näin saa nimensä kuljettajan hallussa olevaan matkustajaluetteloon ja tarvitsee vain todistaa henkilöllisyytensä matkan alkaessa. Varausnumero on myös hyvä ottaa talteen kaiken varalta.

Käytettyjä vaatteita etsivän kannattaa muistaa termi Op Shop, näitä käytettyjen vaatteiden kauppoja on pienemmissäkin kylissä ja netistä googlaamalla löytää listoja alueen myymälöistä.

Ajatuksia paikallaan olosta ja yksin matkaamisesta

Maksoin juuri toisen viikon vuokran hostellipedistä ja tajusin viettäneeni Halls Gapissä tasan viikon. En olisi ajatellut tänne ensi kertaa tullessani tulevani takaisin ja vieläpä viipyväni kuukauden. Mutta näinpä näkee, että liikojen suunnitelmien tekeminen on turhaa ja kahlitsee. Yhdessä paikassa asuminen on myös tervetullutta vaihtelua poikkoilevan matkustamisen jälkeen. On vaan jännä ajatella, että tänne pitäisi ruveta ostamaan ruokaa hieman pidemmälle ajalle ja ruokaa voi nyt ostaa myös varastoon! Voin suunnitella mitä haluan kokata ja oikeasti valmistaa safkaa pakkaseen, ainoana miinuksena etten niin välitä kokkailusta... Huonoa on myös se kymmenen dollarin juusto ja muutkin kalliit tuotteet kylän ainoassa marketissa. Ja dösä kulkee lähimpään isompaan kaupunkiin vain tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tosin huomenna on vapaapäivä töistä ja suunnitelmissa ruokakassien rahtausta linja-autossa, ellen saa joltain ystävälliseltä sielulta kyytiä isompaan markettiin. Ostoslista on jo melko pitkä...

Mutta koska viikkokin on jo kulunut nopeasti, ei marraskuun alussa jatkuvaa matkaa voi unohtaa. Aion viipyä täällä näillä tiedoin tiistaihin 6.10. asti ja juhlia silloin pidettävää Melbourne cupia kylän ihmisten kanssa. Kyseinen tiistai on yleinen vapaapäivä koko Australiassa ja kuulemma hattujen juhlaa niin itse laukkakentällä Melbournessa kuin missä tahansa paikassa ympäri maata. Se on nähtävä, koettava. Sen tiistain jälkeen matka jatkuu Adelaideen ja sieltä hiljalleen Perthiin. Yksin.

Matkaseuran ja yksin matkustamisen välilläkin olen saanut pohtia tänne tuloni jälkeen. Tapasin täällä Halls Gapin hostellissa mukavan Hong Kongilaisen kimman jo viime kerralla ja asun hänen kanssaan jälleen samassa huoneessa (hän on työskennellyt täällä jo kaksi kuukautta ja jatkaa edelleen, turvallinen paikka hänen mielestään) ja kuultuaan suunnitelmistani, alkoi hän suunnitella meille yhteistä jatkoreittiä. Kimma on todella mukava ja meillä synkkaa hauskasti, mutta silti hänen intoillessaan minne voisimme mennä, mitä nähdä ja haluaisinko tehdä sitä tai tätä, sisimmässäni kuului vain huuto "EIIII!!". Tiesin kyllä jo Suomesta lähtiessäni, että haluaisin matkustaa ylsin ja että tämä olisi "mun juttu", mutten ajatellut, että se fiilis olisi näin vahva ja ehdoton. On todella hauska nähdä jengiä hostellissa ja tutustua vaikka minkälaisiin ihmisiin, mutta liikkuminen on mielestäni paras hoitaa yksin. Vaikkakin se tarkoittaa, etten tule vuokraamaan täällä autoa enkä matkan jälkeen voi jakaa muistojani kenenkään kanssa tarkoittaa se myös sitä, ettei minun tarvitse kysellä kenenkään mielipiteitä eikä tehdä kompromisseja. Ja yhdelle yleensä löytyy aina peti tai HelpX-perhe jostain. Yksin matkustaessa tuppaa myös olemaan sosiaalisempi kuin kimpassa jonkun kanssa, sillä seuraa on etsittävä itse ja juttelukumppanille on aina tietynlainen tilaus. Kummin vain, kunhan on itse tyytyväinen, molemmissa tavoissa on puolensa!

Backpacking vs flashbacking

Viedessäni tavaroita Melbournen hostellin pakaasihuoneeseen ennen mustikkafarmille lähtöä huomasin jännän ilmiön, minkä olin itseasiassa katukuvassakin jo pannut merkille. Säilytyshuoneesta, kuten kaduilta, puuttuivat rinkat ja tilalla oli huoneellinen neljällä pyörällä pystyssä kuljetettavia melko tilavia matkalaukkuja. Oma rinkkani oli ainut selässä kannettava matkalaukku noin 30 laukun joukossa. Ihmetellessäni asiaa hostellin kundille hän totesi aikojen muuttuneen. Nykyään ei kuulemma näy enää paljoa (huonosti käyttäytyviä ja paljon dokaavia) reppureissaajia vaan jengi kulkee paikasta toiseen isoa pakaasiaan vierellään rullaten. Tälle ilmiölle on jopa kehittynyt oma termi, flahsbacking. Miettiessäni asiaa, vastaanoton kundi on aivan oikeassa. Milloinkaan ennen ei niin monella reppureissaajilla ole ollut mukanaan isoa, hyvää kameraa JA kannettavaa tietokonetta. Omien huomioideni mukaan tällä matkalla tapaamistani ihmisitä 70 prosentilla on pakaasissaan läppäri, yli puolella järjestelmäkamera, mutta alle kolmasosa kantaa omaisuuttaan selässään. Vasta yksi heistä on harmitellut matkalaukkuvalintaansa ja haluaisi mielummin kulkea rinkka selässään. Itse olen ollut tyytyväinen valintaani, rinkka on juuri niin kätevä kuin tarvitaan, vaikka 18kiloa välillä painaakin hartioita ja selkärankaa kasaan. Ja noista kahdesta, kamerasta ja tietokoneesta, minulla on mukanani vain kamera. Lähtiessäni päätin jättää toisen kotiin ja arpa osui kameraan. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni.

Laukun ja mukana kuljetettavien arvokkuus kertoo hieman nuorten varakkuudesta. Selvästi ihmisillä on nykyään enemmän rahaa, myös nuorilla, lentää pallon toiselle laidalla lomailemaan ja tekemään ehkä hieman työtä. Ulkoinen habitus on myös tärkeä ja silloinhan 75litran rinkkaan ei mahdu kaikki tarvittava. Working holiday ei ole enää retkihenkinen seikkailu, siitä on tullut moniulotteinen elämys. Yksi kertomus kulutuksen kasvusta ovat myös matkapaketit, joita reissaajille myydään. Jos et halua vuokrata tai ostaa autoa, me viemme sinut näihin upeisiin kohteisiin tonnin tai kahden pakettihinnalla. Kun paikkoja halutaan nähdä ja must-kohteita on ympäri maata, paketit ovat käytännöllinen tapa suorittaa tietyt retket (kuten Uluru tai Iso valliriutta) turvallisesti muiden reissaajien kanssa. Silti yhden kohtalotoverin kulutettua 2500puntaa kuukauden reissupaketteihin sai pohtimaan rinkkamatkailun ja working holidayn luonnetta nykypäivänä. Monikohan on matkassa omilla säästöillä, kuinka moni lahjarahoilla ja kuinka moni enää tarvitsee työtä rahoittaakseen matkansa?

En kuitenkaan tiedä ovatko hostellit muuttuneet turvallisemmiksi mukana kuljetettavan tavaran arvon noustessa. Kahdessa paikassa, missä olen yöpynyt on ainakin ollut älyavaimet ja lukolliset lokerot jokaiselle yöpyjälle. Flahbacking suuntaan sitä ollaan varmasti monella tasolla menossa. Melbournen YHA-hostelleissa on molemmissa kattoterassi ja hostellin oma ravintola ei ole vain halpaa olutta varten vaan sinne voi mennä viettämään kunnon diskoiltaa tai syömään laadukasta melko edullista lounasta. Lakes Entrancessä taas hostellin suihkutilat olivat ensiluokkaiset ja Sydneyssä koko mestan fiilis oli kuin hotellissa, kaikki oli puhdasta ja sävysävyyn sisustettua. Halvat murjut ovat luultavasti siirtyneet historiaan asiakaskunnan vaatimusten lisääntyessä ja kilpailun kiristyessä. Kuka ei flashbackerin rahoja haluaisi...

Duuniin!!

Ensin kiitos kommenteista! Toivon, että havainnoistani ja mielipiteistäni on apua toistenkin Australian seikkailuihin!

Nyt on taas kulunut pitkä aika viimeisestä postauksesta. En millään viitsi maksaa YHA-hostellien pyytämää neljää dollaria tunnin surffailusta eikä puhelimeni enää ole ottanut yhteyttä ilmaisiin netteihin, mutta nyt olen palannut Halls Gapiin ja Tim's Placen ilmaisen netin ääreen. Syyni palata tähän yhden tien ja hienojen kukkuloiden luonnonpuistoon oli ensimmäisen työpaikan löytyminen! Jee, kartutan vihdoin matkakassaa kuluttamisen sijaan. Sain paikan jäätelön- ja matkamuistojen myyjänä kylän jäätelö/matkamuisto/lehtimyymälästä. Työnsaanti oli silkkaa tuuria, satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja minut pestattiin. Nyt hostellissa on nimittäin neljä muutakin töistä kiinnostunutta, joista vain yhdelle olisi duunia tarjolla. Pitäkää silmät auki kauppojen ja kahviloiden ikkunoissa ollevien "jobs available for backpackers"-lappujen varalle. Tienaan 22dollaria tunnissa, mikä tuntuu todella hyvältä liksalta, ja sunnuntaista maksetaan pienta ekstraa. Päätin maksaa verot non resident-prosentin mukaan mika on 30% koko palkasta. Se on huimasti ja moni backpackeri yrittääkin vakuuttaa minut siitä, että verolappuun tulisi ilmoittaa olevansa resident ja maksaa veroja vain 10-15%. Verovirkailijan mukaan näin voi kuitenkin saada mätkyjä workin holiday-vuoden lopussa ellei työskentele ja oleskele samassa paikassa kuutta kuukautta. Veroja ei myoskaan ilmeisesti saa takaisin, vaan ne menevat Australian yllapitoon, Super annuation-maksut sen sijaan voi hakea takaisin lahtiessaan maasta. Kertokaa miten te toimitte verojen kanssa, kun löydätte töitä!

En muista olenko manannut täällä Aussien huonoa kännykkäverkkoa. Jos en, niin haluan kertoa että Vodaphone-liittymä kannattaa hankkia AINOASTAAN mikäli oleskelee isossa kaupungissa. Asustaessani kymmenen päivää mustikkafarmilla tunnin metromatkan päässä Melbournesta, ei Vodaphonella ollut enää kuuluvuutta! Tuntui uskomattomalta, mutta niin vaan oli. Marssinkin viime sunnuntaina vaihtamaan liittymäni Yes Optukseksi ja rekisteröidessäni uuden sim-kortin käyttöön sain myös alkuperäisen puhelinnumeroni siirrettyä uuteen liittymään. Ja kaiken kukkuraksi 30 dollarin pre paid-liittymäni sisältää 250minuuttia ilmaista puheaikaa Suomeen!! Siis Suomeen! Jos siis Skype ei ole kaytossa, tassa on mukava vaihtoehto. Kuuluvuuskin tuntuu olevan hyvän kattava, niin Melbournen lähiössä kuin täällä Halls Gapissä ei ole ollut mitään ongelmia. Suosittelen kuitenin hankkimaan taman liittyman Yes Optuksen omasta myymalasta, heilla on nimittain melko monta liittymavaihtoehtoa mista valita pelkastaan pre paid-liittymissa.

Siinä oli kaksi tärkeintä huomiotani vähään aikaan. Muuten olen tosiaan hankkinut yhden aivan mahtavan HelpX-kokemuksen lisää viettäessäni 10 päivää mustikkafarmilla Olindan-kylässä Mount Dandenongin kansallispuistossa. En voi korostaa kuinka korvaamatonta on tavata paikallisia ja saada heiltä suosituksia mihin mennä ja mitä nähdä. Olen tavannut hostelleissa monia, jotka kertovat menevänsä wwoofing tai helpX perheeseen vasta sitten, kun rahat on loppu ja työtä ei löydy. Minun mielestäni näitä oleskeluja kannattaa tehdä juuri silloin, kun on vielä rahaa ottaa paikallisten neuvot vastaan ja matkustaa heidän ehdottamiinsa kohteisiin eikä tarvitse vain kököttää neljän seinän sisällä ilmaisen ruoan ja pedin perässä. Perheiden asuessa kaupunkien ulkopuolella tulee myös nähtyä erilaista Australiaa. Palaan taas asiaan, kun saan koottua jotain syvempaa pohdintaa tasta seikkailusta, tama oli taas tallainen info-kirjoitus...

Isoista kaupungeista pienempiin

Olen paratiisissa! Muistakaa kaikki Australiaan matkaavat poiketa isoista kaupungeista pienempiin kyliin. En ole ikinä kokenut tällaista rauhaa kuin koen nyt Victorian länsipuolella olevalla Halls Gapin luonnonsuojelualueella. En ollut vielä löytänyt paikkaa, missä haluaisin istua rauhassa kirjaa lukien eikä minulla olisi kiire minnekään, mutta täällä on sellainen paikka. Harmi, että olen sopinut seuraavan HelpX-paikan maanantaista alkaen, muuten olisin voinut jumahtaa tänne pidemmäksikin aikaa... Ja tänne jos tulette, niin majoittukaa Tim's Place-nimisessä bp hostellissa (p. 03 5356 4288, nettiosoite http://www.timsplace.com.au/).

Niin, HelpX:stä en ole luovuttanut ja viimeisen oleskeluni perusteella en luovukaan. Vietin oikein hauskat neljä päivää lammasfarmilla neljä tuntia Melbournesta länteen. Pääsin kokeilemaan keritsemistä ja juustokakun tekoa, ja näin taas yhden puolen Australian maataloutta. Olisin vaan voinut olla paremmin varustaunut Suomi-tietoudessani, sillä ihmiset todella kiinnostuneita Suomesta maantiedosta sähköntuotantoon ja vähemmistöihin asti. Pohdin vieläkin oliko Suomessa nyt sähköntuotannolisesti enemmän vesi- vai ydinvoimaloita? Tai tiedan, etta vesivoimaloita on enemman, mutta kummat tuottavat enemman sahkoa?

Kevät täällä etelässä kuitenkin jyllää ihan täysillä. Lammasfarmilla ei vaihteeksi ollut lämmitystä talossa ja lämpö laski taas kolmeen asteeseen yöllä, nyt olenkin sit kipeä. Tim's Place on siinäkin upea, että täällä on ensimmäinen todistetusti toimiva patteri huoneessa! Makuupussi on kielletty Australian hostelleissa hygienia syista, joten sellaisen mukaan pakkaamista kannattaa harkita. Olen tarvinnut omaani kerran, lammasfarmilla.

Greyhound-bussipassista olen saanut sen verran irti, ettei se ilmeisestikään toimi joustavasti kuin Itä-rannikolla ja sen kilometreillä maksetut retket voivat tulla yllattavan kalliiksi (esimerkkinä Great Ocean Road päiväretki maksaa yleisesti 95dollaria, Greyhoundilta 120d ja kilometreillä maksettuna noin 137d!) En olisi uskonut ennen kuin ryhdyin vertailuun. Myös välillä Melbourne-Adelaide on yksi yödösä päivässä, aijatauluna lahto kello 21 ja perilla 06. Eikä yövuoro täyteen ahdetussa bussissa muutenkaan ole mikään suuri ilo, luulen että junassa olisi paremmat tilat. Hintavertailua en ole tehnyt, koska minulla se GH-passi sattuu olemaan, mutta suosittelen googlaamaan läpi myös junapassit ja yleisesti yhteydet, esimerkiksi taalla etelassa toimii Vline-niminen junayhtio, jolla on yhteys Melbourne-Adelaide joka paiva paivasaikaan.

Mutta viela alleviivattuna, muistakaa poiketa isoista kaupungeista ja vaikka teilla ei olisi autoa, se onnistuu pienella jarjestelylla. Tanne muunmuassa paasee tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin yleisella bussiyhteydella, ja muutamaksi paivaksi tanne jaa oikein mielellaan. Nytkin katselen pihalla ruokailevia papukaijoja ja odottelen pyykin kuivumista auringossa.

P.S. tekstia ei ollut tarkoitus kirjoittaa boldina, mutta kirjoitin raakaversion puhelimella, eika boldia saanut enaa pois...

Yksin matkustavan ajatuksia

Tajusin tossa toisessa blogissa saamani kommentin jälkeen, miten ri tavalla tosiaan kirjoitan tänne. Yritänkin siis jatkaa tätäkin blogia mahdollisuuksien mukaan.

Eka kuukausi on nyt kulunut ja silti välillä tuntuu, että minut pitää kasassa parhaiten tieto siitä, että tämä on väliaikaista. Kymmenen kuukautta enää Australiaa ja sen jälkeen kuukauden paluu. Ennenkin eka puoli vuotta on mennyt hermoillessa ja lohtuunsa syödessä, koti-ikävääkin kai jossain määrin. Tuntuu, että kaikki tässä maassa avautuu väärään suuntaan, sammuu ja syttyy väärään suuntaan, liukuportaat on väärällä puolella ja ihmiset kadulla kävelee väärää puolta. Vasemman puolinen liikenne ei siis rajoitu vain autoihin! Mutta ystävällisiä nämä ovat ja valmiita auttamaan. Odottaessani bussia kaksi rouvaa tuli minua neuvomaan ja tiedustelemaan mihin olen menossa, ja mistä olen tulossa... Tätä aitoa lämpöä kannattaa lähteä hakemaan kauas isosta kaupungista ja siihen muunmuassa HelpX on toimiva tapa. Kannattaa vain ottaa selvää kulkuyhteyksistä isäntäperheen luo. Täällä kaikilla tuntuu olevan auto eikä bussit kulje haja-asutusalueilla kuin parhaassa tapauksessa muutaman kerran päivässä. Viimeisessä kaupungissa, jossa kävin, Lakes Entrancessä, kaupungin turisti-infoonkaan ei ollut jalkakäytävää vaan talsin sinne nurmikon ja puskien poikki.

Jostain kumman syystä minua vaivaa myös outo tunne, etten oikeasti tiedä missä olen. Joka aamu muistutan itselleni olevani AUSTRALIASSA. Silti maisemaa katsellessani voisin olla Ranskassa tai kieltä kuunnellessani Amerikassa. Osa kulttuurishokkia tämäkin, odotan innolla milloin pääsen siitä eroon. Ehkä ilman lämmetessä tulee tunne, että olen jossain kaukana Euroopasta! Voi olla ilo ja suru levittää aurinkorasvaa jouluaattona...

Sitten hieman tästä pitkien matkojen matkustamisesta. Yödösä Sydneystä Melbourneen oli aivan täynnä maanantai-illan lähdöllä. Dösässä nukkuminen kun on mitä on, olen harkinnut taittavani seuraavat yhteydet päivälinjoilla. Menen vaikka puoleen väliin ja yövyn jossain hauskassa pikkukaupungissa. Greyhound- bussipassi ei myöskään ole vielä osoittanut ylivertaisuuttaan kuin siinä, että matkat on nyt maksettu eikä niistä tarvitse budjetissa huolehtia. Heidän verkostonsa ei kuitenkaan ole niin kattava kuin mainostetaan (luultavasti haluat nähdä muutakin kuin isoja teitä) eikä aina niin halpakaan. S-M välin olisi saanut toiselta yhtiöltä 70dollarilla, kun Greyhound laskutti 100d. Bussi oli tasan sama coad share- yhteistyön takia. Koska ostin itse niin ison kilometrimäärän passin, olen onnellinen, että kilsoja voi käyttää myös retkiin, muuten voisin jäädä passia käyttämättä...

Koin myös jännän jutun varatessani hostellia Melbourneen. Hostelwolrdin kautta viisi yötä olisi maksanut 180dollaria, hostellin omilta sivuilta 160dollaria ja hostelliin soittaessanI heillä olikin voimassa tarjous viisi yötä neljän hinnalla! Nyt maksaniin vain 128dollaria ekoista öistä. Tosin luottokortti oli oltava varausta tehdessä ja Retkeilymajarjestön jäsenkortti. Sen hankin jo Suomesta, tuntuu että tuli halvemmaksi niin.

No worries se olis sitten vaan jatkettava eteenpäin. Koetan tosiaan nyt päivittää tätäkin blogia, toivottavasti vanhat lukijat löydätte takaisin mukaan ja uudet tervetuloa! Toivomuksiakin saa esittää:) Niin ja ilmainen netti ja wlan täällä on tarjolla kirjastoissa, jos McDonaldsien ja useiden kahviloiden wlan ei toimisi.

Hei kaikki! Lähtiessäni maailmalle, luulin ehtiväni ylläpitää kahta blogia. Tällä hetkelle se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten kutsun teidät lukemaan toista blogiani osoitteeseen sparassakeksittya.blogspot.com En kirjoita sinne tavalla, jolla tänne kirjoittaisin, mutta jos seikkailuni kiinnostavat, siellä kirjoittelen tämän eteläisen pallonpuoliskon elämänmenosta. Toivottavasti nähdään siellä! Pahoittelut kuitenkin:/

16,5 kg

Toiseksi viimeinen päivä kuluu olympialaisia seuratessa ja loppu seremonian tahtiin valvoessa. Ei ole varmaan fiksuin veto valvoa, sillä mennessäni nukkumaan kahdelta yöllä Suomen aikaan, on kello Hongkongissa seitsemän aamulla ja Sydenyssä 9.00... Hurjaa aikaerorasitusta tiedossa, tai ainakin muutama valvottu yö ja pilkitty päivä tiedossa. Australian aikaan on tosin runsaasti aikaa totuttautua, joten eiköhän se ole kivointa valvoa nyt ja seurassa, ja siirrellä sisäistä kelloa kun sen aika on.

Pakaasin paino on nyt saatu pysähtymään 16,5 kiloon eli aika hyvältä kuulostaa ja tuntuukin. Ainakin yhdet kengät, pyyhe, farkut ja yksi paita menevät varmasti vaihtoon vuoden aikana, ja loppuja voi vaikka lähettää postitse Suomeen uusia ostaessa. Mutta pääasia, että perille pääsee ilman lisäkiloja. Viimeisimpinä hankintoina ovat lentosukat, joita olen aina inhonnut, mutta näin pitkillä lennoilla ne taitavat olla tarpeelliset - jonkun nettisivun mukaan halpa henkivakuutus. Sain myös lahjaksi Camping-linkkarin, jonka pakkasin ruumaan meneviin, ei pitäisi jäädä teltan rakentaminen ja tulen tekeminen tiukassa paikassa veisestä kiinni! Yksi småkompis tosin jää matkasta, sillä stressilelun sisällä on pellavan siemeniä, enkä turhaan viitsi riskeerata Ausseihin kun ei saa tuoda mitään orgaanista ainesta.

Muuten oloa leimaa odotus. Matkakuume ei ole vieläkään purrut puhumatta muutamista kyynelehtimisistä, kun tajuaa, ettei näe kundikaveriaan seuraavaan vuoteen. Vähän outo fiilis, kun tietää, muttei selvästi tajua mihin on lähdössä ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisaalta tälläinen rauhassa lähteminen heijastelee ehkä realiteetin tajua ja sitä, etten lähde soitellen sotaan odottaen maailman mullistuvan heti perille päästyään. Harmi, etten ole kysellyt miten muut kyseisen matkan tehneet ovat viimeiset päivänsä viettäneet ja mitkä ovat olleet tuntemukset. Kai se aina on tällaistä epätodellisuudessa uiskentelua. Jonkinlaista leijumista olisi silti kiva tuntea. Onhan tämä kuintekin iso juttu, jonka ei halua menevän ohi ihan arkena ja suorituksena. Noh, kyllä se jännitys sieltä varmaan löytää perille ja arki unohtuu. Tämäkin pohdinta varmaan heijastelee tiedostamatonta stressiä ja mielen prosessointia...

Pakkailun vaikeus

Istun tässä ja jo tovin on ollu tarkoitus heittää kamaa laukkuun, vielä en ole onnistunut. Tein testipakauksen tollon torstaina niine tarvikkeineni, joita siksi päiväksi olin saanut kasaan ja rinkka tuntui niin painavalta, että päätin lykätä pakkausta tähän päivään. No lykätään vielä huomiseen, onneksi ei ole sitä härdelliä, jota viimeksi kaipasin, ehtiipä lykätä näitä harvoja vikoja asioita, jos siltä tuntuu. Otin vanhempien luota myös vaa'an pakkauksen avuksi ja punnitsin huvikseni tyhjän rinkan painon, tulos 2,7kg.

Paras ratkaisu tähän mennessä on tuntunut pakkauksen suhteen olevan listan tekeminen. Olen listannut kaiken, mitä olen ajatellut tarvitsevani ja haluavani ottaa mukaan, aloitin listan tekemisen noin kuukausi sitten. Aina jotain mieleen juolahtaessa se on ollut helppo lisätä listaan ja antaa pakaasin näin hautua mielessä. Nyt olen lukenut listaani läpi, kasannut viikon mittaan isolle pöydälle siinä olevia tavaroita ja vaatteita, ja samalla jo tehnyt karsintaa. Olen katsellut kasoja päivän pari, ja taas tehnyt karsintaa, tai lisännytkin uusia ideoita mukaan. Samalla pöydälle siirtäessäni olen merkinnyt listaan väkäsen tavaran kohdalle: vedän asian yli, kun se rinkkaan lopullisesti solahtaa. Organisoitua meininkiä! Mutta ihan pirun kätsyä sanoisin, tietää mikä on mukana, mikä ei ja minkä on harkinnan kautta hylännyt.

Olen näillä näkymin siirtymässä Sydenystä Melbournen suuntaan eli kohtaan Australian talven ainakin kuukauden ajalle. Sain suosituksia ottaa mukaan ne villakalsarit... Ja ehdottomasti kumpparit. Mietin nyt kuinka lämmintä viitsii raahata, sillä olestuarvoisesti matkasta 90prosenttia läkähdyttää ja 10prosenttia hieman vilusta värisyttää. Jollain sivulla puhuttiin myös matkaajista, jotka pakkaavat idealla "wear one, wash one". Tämä tuntuisi liian uskalletulta, joten mukana on ainakin kolme yläosaa ja muutamat alaosat sekä yhdet työvaatteet. Jossain suositeltiin myös lukua 10 alushousujen ja sukkien määrään, tätä aion noudattaa. Enemmän viileää kuin lämmintä, kerrospukeutumista (pitää enää kokeilla montako kerrosta fleecepusakan alle mahtuu...). Muuten taidan vaan luottaa vaistoon ja ostaa loput paikan päällä. Muunmuassa suositellun makuupussin silkkilakana ajattelin hankkia Hongkongista, jospa sen saisi sieltä hieman halvemmalla.

Näin se matka lähestyy, kaksi viikonloppua vielä. Työt loppui viime perjantaina, nyt olen lomalla odottamassa ja jänäämässä. Huomasin juuri pakkausta aloittaessani, ettei 75 litran rinkka niin suuri olekaan (tai olisi ehkä ollut hyödyllistä käydä partiossa, että olisi rinkan oppinut pakkaamaan)! Kaiken rullaan, sullon muovipussiin ja rankkaan vähänkin epäilyttävät pois matkasta, ja silti tuntuu hurjalta saada vuosi mahtumaan yhteen kantimeen. Sitä paitsi kassini painaa yksinään jo suhteellisen paljon toivottavasti tukevan kehikkonsa takia eli lisäkilojen pelossa ei auttaisi ihan kaikkea painavaa selkään pakata. Voihin, voihan! Ja jännitys senkun tiivistyy, maha on täynnä herhiläisiä ja hyvää vauhtia menossa hermoilusta sekaisin... Olen myös sanonut muutamille ystäville heipat, ja sekös myös on saanut jännityksen nousemaan. Yllätin aamulla itseni miettimästä, ettei tää sittenkään ollut yhtään hyvä idea. Miksen voisi vaan palata arkeen ja ajella kodin, duunin ja tapaamisten väliä tyynen rauhallisena kuten muut neljän ruuhkassa istuvat kanssamatkustajat. Helppoa se olisi, muttei silti helppoa.

Eli ei siis peruutusvaihdetta päälle vaan sopivasti kolmonen silmään ja rauhallisesti eteenpäin. Melkein toivoisin, etten olisi tehnyt kaikkea suunnittelua ja varustautumista niin aikaisin, jotta nyt olisi kaamea härdelli päällä eikä ehtisi miettiä mitään ylimääräistä. Hermoilu on yhtä hermostuttavaa kaaoksen kuin tyyneyden keskellä.

Helpx ja Wwoof

Jossain vaiheessa oli puhetta ruokaa ja yösijaa vastaan tehtävästä vapaaehtoistyöstä paikallisten ihmisten kodeissa, farmeilla, ym paikoissa. Googlatessa näitä mahdollisuuksia, löysin kaksi organisaatiota, jotka järjesteävät reppumatkaajille mahdollisuuksia osallistua kyseisenlaiseen vapaaehtoistyöhön: ensimmäinen on Helpx (linkki täällä) ja toinen WWOOF Australia (linkki täällä). Molemmat ovat maksullisia, Helpx 20euroa vuoden jäsenyys ja WWOOF noin 58euroa vuodeksi (tosin tämä jäsenyys kattaa myös jonkinlaisen vakuutuksen vuoden jäsenyyden ajalle). Koska hinnoissa oli noin suuri ero, päätin kokeilla ensimmäisenä Help Exchangeä. Kaksikymmentä euroa on halvempi kuin halvin hostelliyö, joten sen maksamalla ei paljoa köyhdy ja verkosto on vastaanottavien tahojen puolelta ihan kiitettävän laaja.

Liittymisestäni on nyt noin viikko eli viikko sitten maksoin jäsenmaksun ja tein itselleni profiilin kuvineen ja lyhyine selvityksineen miksi tulen Australiaan, kauanko aion viipyä ja hieman ideaa mihin olen ensimmäisenä suuntaamassa sekä lyhyt selvitys hosteja mahdollisesti kiinnostavasta työkokemuksestani sekä toivomukseni heidän luona tehtävän työn luonteesta. Kerroin siis pitäväni välivuotta oravanpyörästä, olleeni kuusi kesää puutarhatöissä ja toivovani pääseväni auttelemaan puutarhahommissa ja eläinten hoidossa. Ja tämä kannatti! Ei mennyt kuin pari päivää niin ensimmäinen karjafarmari otti minuun yhteyttä profiilini kautta ja tiedusteli olenko kiinnostunut työskentelemään hänen tilallaan saavuttauni Australiaan. Teimme alustavan diilin oleskelustani ja toivoakseni lapioin jo toisella viikolla karjan lantaa kottikärryyn... Häneltä olen myös saanut hyviä vinkkejä varusteiden hankintaan sekä tiedon, että etelässä talvet ovat kylmiä! Outoa ajatella, että lähden Suomesta helteisimpänä aikana, matkaan etelään ja vastassani on jopa miinuksen alle meneviä yölämpötiloja... Hullua ajatella, vaikka toki ihan loogista. Pitää vaan muistaa pakata hyvät kerrastot matkaan ensimmäisten kuukausien varalle. Eilen sain sitten jo toisenkin kutsun lähteä asumaan perheen luokse ja auttelemaan heitä kotitöissä. Tässä kohtaa kiitin kohteliaasti ja vastasin palaavani asiaan, kun tiedän paremmin matkani jatkosta. Helpx-jäsenyys siis todella kannattaa, ainakin tämän ensivaikutelman jälkeen! Aidoilta ihmisiltä kuitenkin oppii ja kuulee parhaat jutut, ja tutustuu siihen aitoon Australiaan.

Farmilla tai muulla viljelmällä työskennellessä loukkaantumisriski on aina olemassa, joten mahdollinen  tuleva farmihostini tiedusteli vakuutukseni kattavuutta. Olette varmasti monet kuulleet, että ambuilanssikulut Autraliassa ovat tähtitieteellistä luokkaa eli matka sairaalaan maksaa normaalisti ambun kyydissä 3000-3500 Aus.dollaria. Minulla on Kilroyn kautta Goudan matkavakuutus ja olen nyt selvittämässä heiltä mikä on heidän korvauskattonsa ambulanssikuluja koskien. Viimeisin vastaus oli "korvaamme kohtuulliset matkakulut lääkäriin". Jos normaalikulut ovat sen 3000,-, voidaanko sitä sitten pitää kohtuullisena kuluna..? Tarkastin WWOOFin sivuilta, että heidän vapaaehtoisilleen varaama vakuutus korvaa ambulanssikulut 3000dollariin asti. Se kuulostaa jo järkevältä, toivottavasti myös Gouda vilkuttaa vihreää asian suhteen, mutten en tiedä mihin duuniin uskallan ryhtyä.

4 viikkoa lähtöön

Nyt on alkanut töissä se aika, että sanon heipat lomille jääville työkavereille, enkä enää tapaa heitä, ainakaan töissä. Viime perjantaina jouduin sanomaan näkemiin jopa huonekaverilleni, seuraavat kaksi viikko apainan töitä siis yksin huoneessa istuen. Lähtö on näiden takia alkanut tuntua kovin konkreettiselta. Kohta on aika alkaa parkua poikaystävän perään ja sitten onkin jo astuttava koneeseen. Konkreettiset asiat saa tajuamaan ajan kulun, ja nyt vaihteeks se hirvittää. Kävin tuossa kampaajalla leikkaamassa tukan yli lapaluiden ulottuvasta juuri korvien taakse kääntyväksi, osa matkaanvalmistumisrituaalia sekin. On se eri juttu suunnitella tätä ja alkaa nyt toteuttaa ihan oikeita juttuja.

Nyt työn alla on jäykkäkouristusrokotuksen varaaminen. Helsingin terveysasemila on aina ruuhkaa, mutta toivottavasti jonkinlainen aika irtoaisi ennen elokuun puoltaväliä. Menneellä viikolla hain autoliitosta tilaamani kansainvälisen ajokortin ja ostin rinkkaan lentosuojan. Partiaitoasta löytyi 85-litraiseen rinkkaan asti sopiva, vahvan tuntuinen säkkimäinen ratkaisu. Hinta 19euroa ei myöskäään kirpaissut liikaa. Stadiumissa olisi ollut myös saman hintainen vaihtoehto, mutta sen vetoisuus oli vain 65litraan asti venytettävissä. Päädyin ostamaan ihan oikean lentosuojan ja aitan myyjäkin sitä suositteli. Suojaksi käärityt jätesäkit kuulemma repeytyvät helposti lentokentän kuljetushihnoilla ja rinkka on taas yhtä haavoittuvainen kuin lähtötilanteessakin. Pieni investointi siis, ja toivoakseni kestävä... Seuraava pohdinnan aihe on rinkan lukitseminen. Kankaastahan menee voro läpi, vaikka vetoketjut olisi miten lukittu ja koko repun köyttäminen kiinteisiin rakenteisiin tuntuu hieman mielenkiintoiselta. Joillain nettisivuilla on myös pohdittu kuinka kohteliasta paikallisväestöä kohtaan on esimerkiksi junissa lukita kassiaan näyttävillä lukojärjestelmillä. Tätä enemmän miettisin itse koko vuoden omaisuuden järkevää suojaustapaa. Toki minulla ei tule olemaan mukana muuta kallista kuin järjestelmäkamera, jonka kanssa luulen voivani vaikka nukkua jos niinkseen tulee. Läppärin tms mukanaan kuljettavilla lukitseminen on ehkä konkreettisempi tarve. Haluan uskoa, ettei monikaan halua varastaa rinkaan tungettuja vaatteita vaan solidaarisuus voittaa. Rahat ja kortit aion kantaa alavatsaa vasten tulevassa rahavyössä ja sen kanssa myös nukun, se on tuttu ja turvallisen tuntuinen tapa.

Yksi pohdinnnan aihe ovat nuo mukaan otettavat kamat. Teen juuri kamoista listaa, jonka aion näyttää parillkein ihmiselle ennen pakkaamisen aloittamista. En tällä kertaa haluaisi hirveästi tinkiä pienistä ja tärkeistä mukaan otettavista, ja rinkasta uhkaakin tulla melko painava ainakin paperilla. Mutta jos ottaa täältä mukaan esim puutarhatyöhön sopivat kengät, ovat ne varmasti vuoden duunien ja kanniskelun jälkeen valmiit hävitettäviksi. Siis miksi ostaa uutta ja heittää se vuoden jälkeen pois, kun voi roudata mukanaan vanhaa ja heivata sen sitten ennen paluulentoa lähimmälle kaatikselle... Toisena mukaan otettavan olen latailut puhelimeeni suomalaista ja suomenkielistä musiikkia. Siellä kuuluu varmasti kaiken maailman radiot ja viimeiset hitit, mutta koti-ikävään auttaa luultavasti parhaiten joku Vilkkumaan uhmakas biisi tai Chisun pohtiva ballaadi. Bilettää oi sitten muiksi kieliksi.

Tämä on tarve, ei näytönpaikka

Saatuani nyt kerrottua läheisilleni tästä matkasta, ja viimeisestäkin paljastuksesta on aikaa noin kuukausi, olen alkanut kuulla ihmisten suusta ihailua rohkeudesta lähteä niin kauas niin pitkäksi aikaa niin teitymättömänä tulevasta. Viimeksi vuosia nuoremmat serkkuni ihastelivat yhdestä suusta, miten on hienoa, että uskallan tehdä jotain tällaista. "Ei me vaan uskallettais." Olen aina yhtä hämilläni tämän kuullessani. Kiitän toki, en muuta osaa. Ja mietin, ettei tässä ole kyse rohkeudesta tai muutenkaan näyttämisestä vaan kokeilunhalusta pikemminkin ja pohjimmiltaan omimmasta tavasta elää. Vähintään kerran vuodessa minulle tulee himo lähteä matkalle. Yleensä matka on lyhyt, lomailu, irtiotto arjesta. Parhaimmillaan, muutaman vuoden välein, matka on pidempi ja haastavampi. Ja sitten kerran viidessä vuodessa irrotan itseni kuin rikkaruohon ja siirrän jonnekin kauas, oikeasti pitkäksi ajaksi, mieluiten vuodeksi. Rakastan tätä jännitystä, sitä tunnetta, että todella voin, uskallan ja haluan lähteä yksin, kauas ja pitkäksi aikaa. Tässä on kyse palavasta halusta, korventavasta kaukokaipuusta, suuresta tarpeesta. Ja jos sitä ei ole (tarvetta, halua...), ei mielestäni ole mitenkään pakko lähteä repimään mihinkään. Jättää sen vaan niille, jotka tämän vuoksi elävät, siinä ei ole muuta hienoa kuin tunne, minkä matkaaja reissustaan saa. Jos sen sijaan lähtisi vain kiduttamaan itseään maan ääriin kokemaan jotain hienoa muiden ihasteltavaksi, järjestäisi itselleen tarpeettoman maanjäristyksen.

Viimeksi meinasin vakaasti jättää suunnittelun sikseen ja jättää loput katsottavaksi perille. En valehdellut siinä vaiheessa, mutta muutin mieleni hyvinkin äkkiä! Äitini alkoi nimittäin tenttailla minulta jotain mitättömiä pankkitilien käyttöoikeuksia, turhien tilien poistamista verkkopankistani varmuuden vuoksi ja muitakin käytännön asioita. Huomasin hermostuvani näistäkin kysymyksistä juuri sen takia, etten tuntenut olevani lainkaan valmis lähtöön olemassa olevilla tiedoilla. Niinpä suunnittelu jatkuu, sittenkin! Sain työkaverilta lainaksi matkaoppaan ja olen taas löytänyt monia hyviä nettisivuja tutkittaviksi. Google ja oikeat hakusanat ovat paras lähde mielenkiintoisimpaan tietoon. Enkä lähde enää listaamaan löydöksiä, sillä netti on tietoa täynnä. Se vaan, että kyllä, loppuun asti varmasti suunnittelen ja hyvässä ja pahassa hermoilen.

Lentosi on peruttu

Ensiksi kiitos mahtavista kommenteista lukijat! On aivan ihanaa saada kuulla teidän suunnitelmista ja kokemuksista, ja vastata mahdollisiin kysymyksiin. Se nostaa aina reissukuumeen makeesti lentoon!

Mutta sitten ajankohtaisuuksiin, sain nimittäin Kilroylta sähköpostitse ilmoituksen, että lentoni on peruttu. Finski on alkanut jo nyt säästää ja perua kaukokohteiden huonosti myyneitä lentoja sillä seurauksella, että käytännöllinen iltapäivän lento Hong Kongin oli pyyhkästy aikatauluista ja minut oli siirretty myöhäisen illan lähtöön. Lennän siis 13.8. kello 23.40, ja olen perillä vasta seuraavana päivänä 14.30 paikallista aikaa. Mietin pitkään varaanko paikkani 16.40 lähtevään koneeseen vai tähän myöhempään, mutta päädyin aikaisempaan voidakseni viettää Kiinassa reilut kolme kokonaista päivää. Nyt perillä on niukasti kolme päivää aikaa. Hyvänä puolena mainittakoon, että yölähdöllä tulee koneessa luultavasti nukuttua edes hetki ja jetlag on ehkä aavistuksen helpompi. Tosin Hong Kongin ja Helsingin välillä on vain neljän tunnin aikaero, joten voi olettaa etten ole aivan zombi koko kolmea päivää. Ja niin, näihin suunnitelmien muutoksiin on varmasti myös syytä tottua eli ei siitä enempää melua, näillä mennään.

Australiasta olen löytänyt yhden uuden kohteen, Australian zoon. Se on edesmenneen Krokotiilimiehen Steve Irwinin kuuluisaksi tekemä matkailukohde ja ainakin kotisivujensa mukaan hyvinkin käymisen arvoinen. Eli kun niitä koaloita pitäisi päästä halailemaan ja muutenkin nähdä kaikki mahdolliset eläimet yhdessä paikassa, on tässä varteen otettava kohde. Kotisivut täällä.

Sitten vielä se pdf-tiedosto, josta oli puhe viime postauksessa. Täältä löytyy vuonna 2004 tehty suomenkielinen tiivistelmä Australian working holiday-matkailusta, tekijän mukaan se on "Itsepäisen matkailijan opas". Tietojen ajankohtaisuutta en ole lähtenyt tarkastelemaan, mutta yleistietopakettina lehtinen on aivan hiton hyvä! Jos hintojen ja mahdolliset käytäntöjen muutokset ottaa huomioon saa lehtisestä hyvää boostia suunnitteluun ja kannustusta lähtöön.

Tätyy kyllä myöntää, että nyt on intensiivisin suunnitteluinto hiipunut ja kun suunnilleen tiedän paikkoja, jotka haluan katsastaa ja hieman tyyliä miten ne aion nähdä, jää loppu paikan päällä nähtäväksi. Suunnittelu on tärkeä osa yksin matkustamista ihan sen takia, että uskaltaa edes ajatella matkaan lähtemistä. Mutta jännimmät asiat tulevat usein vastaan sattumalta ja silloin on tärkeää olla vapaa suuntaamaan täysin eri suuntaan kuin oli alunperin ajatus. Vaikka onhan varasuunnitelmille aina tarvetta, sillä kun ei ole sitä jännää yllätystä edessä niin tietää kuitenkin, että voi mennä sinne minne pitikin.

Jäätymisestä uuteen intoon

Pääsinpä yli pari viikkoa kestäneestä jäätymisestä, jonka aikana pidin projektiani taas vaihteeksi aivan idioottina ja olin melkein jäämässä kokonaan kotiin. Näitä tunteita on hyvä kokea jo Suomessa ja tajuta, että näin pää toimii. Välillä hienokin projekti tai suunnitelma ei vaan houkuta vaan tekee mieli luopua kaikesta, ja pohjimmiltaan tietää kuitenkin suunnitelman toteuttavansa ja matkaan lähtevänsä. Kai se on mielen puolustusmekanismia. Jännittävä painetaan pinnan alle hetkeksi ja nostetaan esiin vasta, kun suunnitelmalle on taas tilaus, mahdollisuus ja into.

Päästyäni takaisin lämpöasteiden puolelle puhutin yhtä kaveria, joka oli ollut muutamia vuosia sitten kaksi vuotta working holidayllä Australiassa. On muuten jokainen, jolle olen suunnitelmastani kertonut vähintään tiennyt jonkun, joka on Ausseissa tai Uudessa-Seelannissa kyseisellä työlomalla ollut. Suosittua siis! Ja sehän on hyvä tietää, paljon tyytyväisiä Ausseissa olleita on yhtä kuin luultavasti onnistunut omakin reissu. Mutta sitten siihen kaveriin, jota pääsin haastattelemaan. Suurin pohdinnan aiheeni on hetken ollut missä asuisin vuoden päivät, vuokraisinko asuntoja vai bunkkaisin hostellissa. Kaverini oli asunut koko kaksi vuottaan hostelleissa ja suositteli tätä majoitusmuotoa myös minulle. Monissa vuokrattavissa asunnoissa on kuulemma muutaman kuukauden minimi vuokra-aika, joten jos ei aio asettua yhteen paikkaan pidemmäksi aikaa, tulee vuokra-ajasta ongelma. Seuravaksi voisi sitten olla aihetta ostaa jonkun hostelliketjun kanta-asiakaskortti, itselle sopivan ketjun varmasti löytää parhaiten perillä. Nyt löytämäni isot ketjut ovat YHA, HI ja Base, joista ainakin kahteen ensiksi mainittuun saa hostellikortteja halvempaa majoitusta takaamaan. Coachsurfing on varmasti myös varteenotettava vaihtoehto, itse rekisteröidyin jo järjestön sivuille. Heillä on myös monenlaista aktiviteettia meneillään joka päivä.

Muuta faktaa en häneltä pumpannut, mutta lähinnä juttelimme kokemuksesta, syömisestä, töistä ja yleisesti matkan hienoudesta. Hän itse oli vieläpä mennyt paikan päälle ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja päätynyt vaikka mihin makeisiin paikkoihin. Eli sinne vaan, kyllä se rento kulttuuri ja useat samassa tilanteessa olevat matkaajat kannattelevat pahan paikan tullen.

Hyvän keskustelufoorumin (viestitaulu) löysin Australian suomalaisten pitämältä Dundernews-sivulta, linkki sivuille täällä. Keskustelufoorumissa käydään keskustelua kaikesta mahdollisesta, mikä voi working holiday tai muutenkin Ozzissa matkustavaa kiinnostaa. Sieltä löysin myös hienon suomenkielisen pdf-tiedoston, jossa käydään läpi kaikki tarvittavat tiedot Working holiday oleskelua silmällä pitäen, postaan linkin tiedostoon kunhan pääsen omalle koneelleni.

Seuraavaksi sitten tulisi alkaa miettiä mitä oikeasti tarvitsen mukaani matkaan. Olin viime viikonloppun reissulla ja kassini kahden yön matkalle painoi tonnin! Pari koepakkausta voisi olla fiksu veto. Samoin jonkinlaisen listan tekeminen ja sen näyttäminen parille tutulle voisi auttaa järkevöittämään mukaan otettavan tavaran määrää. Siinäpä tärkeä ja iso haaste!

Koti-ikävä ja muita hankintoja

Lähtö lähestyy päiväpäivältä, sen alan vihdoin tajuta. Olen alkanut kertoa lähdöstä ja suunnitelmastani vihdoin kavereilleni. Joudun hieman säveltämään, että aloin suunnitella matkaa vasta syntymäpäivieni jälkeen maaliskuussa, mutta syy myöhään kertomiselle on silti sama: en halua kuulla kauhisteluja yhtään liian aikaisin ennen kuin lähtö on jo niin lähellä, ettei paluta ole. Nyt on jo se hetki. Viime lauantaina kertoessani taas yhdelle kaverille kuulin absurdeimman huolen lähdöstäni: "Pidä huolta, ettet joudu ihmiskaupan uhriksi, Australiassa on niin paljon järjestäytynyttä rikollisuutta ja Aasia on niin lähelä". Jep, jep, tähän huoleen en usko alkuunkaan, mutta toisen kaverin heittämä pohdinta "Oletko miettinyt miltä tuntuu, kun et ole täällä enää syksyllä?". No enpä ole. Siitä alkoi pohdinta koti-ikävästä.

Ensimmäisellä pitkällä matkallani poissa kotoa podin kovaa koti-ikävää. Kyyneleet tulivat ilman varoitusta, ilman varsinaista pahaa oloa tai surua. Itketti, vaikka tiesin kokevani kaikkea jännää ja kivaa. Onneksi matka kesti vain kuukauden, ja olinhan silloin yli kymmenen vuotta nuorempi kuin nyt. Toisella, neljän kuukauden mittaisella reissulla itkin ekoina päivinä ostaessani postimerkkejä. En pystynyt lopettamaan sitäkään itkua, mutta se haihtui, kun keksin kavereita ja mukavaa tekemistä. Kolmannella, yhdeksän kuukauden matkalla en enää itkenyt, olin vain helpottunut päästessäni pois kotoa uusiin maisemiin. Toivottavasti niin käy nytkin, vaikka kaiken epävarmuuden ja työpaikoista ja majoituksesta kilpailemisen tuiskeessa voi välillä tulla ikävä kotoista ruisleipää ja salmiakkia.

Konkretiaa lisäsi myös se, että kerroin lähdöstä eilen töissä. Juridinen oikeuteni on tehdä varsinainen irtisanomisilmoitus vasta kaksi viikkoa ennen h-hetkeä, niinpä en matkan peruuntuessa joudu työttömäksi. Vaikka mikäänhän ei ole tässä enää peruuntumassa. Hieman hirvitti sanoa irti suomalainen ihanne, vakituinen työ, mutta ELÄMÄ ON TEHTY ELETTÄVÄKSI!

Sittenpä niihin hankintoihin! Tilasin Lahtelaisesta nettikaupasta matka-adapterin Australian sähköpistokkeita varten. Tämä adapteri oli sopivan pieni ja tuntuu varsin jämäkältä koko vuoden tarpeisiin. Matkan suunnitteluun löysin netistä mainion työkalun Tripwolfin sivuilta. Siellä voi etsiä maakohtaisesti mielenkiintoisia vierailukohteita, jotka voi lisätä henkilökohtaiseen matkasuunnitelmaan. Suunnitelmaa tehdessä kohteista voi myös lukea lisätietoja, Australiasta palvelimelta löytyy 535 kohdetta omaan matkasuunnitelmaan lisättäväksi. Sitten kohteet järjestellään sopivasti ja teetetään ohjelmalla pdf-muotoinen matkaopas kansilehtineen, karttoineen ja kohdeinfoineen. Ihan sikamakee juttu! Omaan oppaaseeni keräsin 19-paikkaa: kuusi länsirannikolta, seitsemän itärannikolta, kolme etelästä ja pari maan keskeltä. Suunnitelmaa klikkaillessa matkakuumeen saa sopivaan nousuun.

Seuraavina hankintoina ovat rinkan lentosuoja, niitä saa urheilu- ja retkeilykaupoista parilla kympillä ja ovat helpompia käyttää kuin jätesäkit. Kansainvälinen ajokortti on Australian liikenteessä pakollinen, hankin sen varmuuden vuoksi, sillä koskaan ei tiedä mihin duuniin tai tilanteeseen sitä joutuu. Pankkikorttejakin tilasin yhden lisää, Visa debit tekee seuraa elctronille ja Master-cardille, ihan varmuuden vuoksi. Kilpavarustelu kiihtyy samaa vauhtia matkakuumeen kanssa...

Pelko

Välillä on mielestäni hyvä postata myös henkisestä puolesta pelkkien hankintojen ja varustautumisen sijaan. Tällä hetkellä tajuntaani hallitsee pelko. Olen innoissani lähdöstä aina kertoessani siitä uudelle ihmiselle, mutta jokainen kysyy aina saman kysymyksen, johon minulla ei ole vastausta. Ja siitä se lähtee. Kysymys kuuluu "Mitä töitä sä sitte meinaat tehdä siellä?" Ja vastaus on aina yhtä vakuuttava "En tiedä, mitä vaan sattuu löytymään." Miten hullua onkaan tämän ikäisenä irtisanoutua vakityöstä ja lähteä tasan toiselle puolelle maapalloa täyteen epätietoisuuteen. Täysin hullua, mutta silti jokin vakaa ääni sisälläni aja minut tekemään sen. En voisi kuvitellakaan jääväni kotiin.

Ääni ei kuitenkaan saa pelkoa hiljenemään. Onneksi kukaan ei ole vielä kysynyt missä aion nukkua kaikki melkein 365 yötä. En tiedä sitäkään ihan paria ensimmäistä lukuunottamatta. Entä kenen kanssa aion viettää aikaa? Toivonko, että perillä on montakin kolmikymppistä tai sitä lähestyvää hyvää tyyppiä joiden kanssa voisi tutustua ja hengailla? Ei aavistustakaan. Voiko käydä niin, että vietän vuoden yksin? Mahdollisesti, tosin luultavimmin ei. No tässä kohtaa alkaa sentään jo järki taas kulkea, en ole vielä koskaan viettänyt matkaa/leiriä ym tutustumatta uusiin ihmisiin.

Silti tämä epätietoisuus ja seikkailun määrä hukuttavat ja saavat ainakin reittisuunnitelmani ja nähtävyyksien keräämisen tuntumaan niin turhalta. Mitä jos en viihdykään? No niin, ruotuun nyt siitä. Eiköhän aina lämpimässä ilmastossa ja rentojen ihmisten parissa ikäkriisit ja turhat pelot häviä suht nopeasti. Jättää vaan suunnitelmat tarpeeksi väljiksi, että voi singahtaa tuuleen, kun mieli tekee. Kaikki on mahdollista niin hyvässä kuin pahassa, mutta silti pitkälti itsestä kiinni. Täytyy virittäytyä seikkailijan mielentilaan, vaganondismiin eikä pohtia kotia ja aina varmaa siistiä sänkyä.

Olen eräänlaisena ratkaisuna pohtinut majoitusta ja ruokaa vastaan tehtävää vapaaehtois-farmityötä (wwoofing käsittääkseni) samoin kuin couchsurfing verkon kautta paikallisten sohvilla nukkumista. Niissä on seura ja majoitus molemmat järjestetty. Ja loppu, kuten sanottu, on jätettävä nähtäväksi. Jotenkin kaikki aina järjestyy, ja vuosi on vuoden kuluttua häviävän lyhyt aika!

CV vai résumé

Huomaa, että lähtö lähenee sillä olen alkanut nyt todenteolla päivittää matkalla tarvittavia juttuja. Minua neuvottiin tekemään hyvä cv (vai résumé) jo ennen lähtöä, jota tarvitsisi perillä enää hioa ja jonka voisi sitten laittaa työnantajien nähtäväksi. Olen loppututkinnon suorittanut, mutta haluan tehdä Ausseissa ihan hanttihommia kuten hedelmänpoimintaa tai pubityötä, siksi tässä cv:tä kasatessa mietinkin kannattaako siinä alleviivata niinkään sosiaaliturvalakien tuntemusta vai enemmänkin kesätöitä puutarhafirmassa ja hyvää kokemusta asiakaspalvelusta. Välivuoden aikana on kuitenkin pääasia rrentouttaa pää ja kurittaa ruumista, siis tehdä oikeaa työtä, ei mitään toimistohommia, niitähän tässä projektissa on tarkoitus melkeinpä karata! Eikä Australiassa varmasti ole pulaa korkeakoulutetuista vaan pikemminkin osaavista tekevien alojen ammattilaisista.

Itse cv:n kirjoitus voi tuntua työläältä, sillä useimmat suosittelevat cv:n tai résumen pituudeksi vähintään kolmea sivua. Mitään aikaväliä ei saisi jättää mainitsematta, sillä silloin työnantaja voi "epäillä pahinta" siis ymmärtääkseni linnatuomiota! Myös ero eurooppalaisen ja Australialaisen cv:n välillä ei ole vielä ihan kirkastunut, vaikka sen kerrotaan olevan merkittävä. Pyrinkin tekemään yleisten ohjeiden mukaisen sommittelun, ja avaamaan niin töitä ja harrastuksia paremmin jättäen koulutuksesta kertomisen vähemmälle. Hankalaa tuntuu myös olevan sopivien käännösten keksiminen, mikä termi oikeasti vastaa mitäkin.

Hyviä ohjeita cv:n tekoon löysin seuraavilta sivuilta:

Migration news tällä sivulla on selvä luettelo cv:ssä tarvittavista kohdista sekä esimerkki cv
Working Australia yleisportaali kaikesta työnhakuun liittyväastä, muunmuassa cv:stä
Polyglot tarjoaa mukavan aukiselitetyn rungon cv:n/résumén kirjoittamiselle sekä esimerkki cv:n

Seuraava työ olisi kääntää työtodistukset englanniksi. Sain nimittäin myös neuvon ottaa kopiot työsopimuksista ja tehdä niiden liitteeksi vapaat käännökset todistusten sisällöstä. Näin työnantaja näkee sekä alkuperäisen todistuksen että ymmärtää sen todistaman asian.

Rinkka

Kävin tänään vielä Yrjönkadun kahdessa partiokaupassa, Partioaitassa ja Retkiaitassa. Muistan joskus kuulleeni niiden olevan saman omistajan liikkeitä. No tuosta sen enempää tietämättä rinkkaan. Heillä oli molemmilla myös hyvät perusvalikoimat - Haglöfsiä, Haltia, Jack Wolfskin, Deuterin monet mallit, Fjälräveniä... Kokeilin taas hartaudella kaikki läpi, mutta totesin edelleen Milletin pitävän pintansa. Oli jännä huomata, että saman valmistajan eri malleissa muunmuassa olkainten kiinnitys selän puolella on hyvinkin eri tavoin toteutettu. Toisessa mallissa olkaimet kiinnittyvät sulavasti selkäosaan ja toisissa kiinnityksistä jää outo muhkura selän puolelle painamaan. Rinkkaa valitessa onkin tärkeää kokeilla läpi kaikki mahdolliset variaatiot myös saman nimisen mallin puitteissa. Paljon puhuttua koekävelyä painavan rinkan kanssa suositan myös (ihan näin kahden päivän kokemuksella!). Retkeilykaupat ovat täynnä sopivaa materiaalia, itse kokeilin istuvuutta kahden à kolme kiloa painavan telttapaketin kanssa. Kiinnitin niistä toisen rinkan alle, toisen päälle: 6,4 ylimääräistä kiloa toi hyvin realiteettia valintaan. Notkoselälle tuntui löytyvän huonosti tukea, mikä ihmetyttää, eihän painavaa lastia voi kantaa ainoastaan hartioilla ja lantiolla, vaikka ne pääasialliset tukipisteet ovatkin. Samoin huomasin, että Milletiä myy ainoastaan varuste.net, McKinleyä löytyy taas vain Budgetsportista. Muut mainitut tuntuvat olevan myynnissä melkein kaikkialla, jopa Prismassa on muutamia Halteja ja Eräkettuja. Niin, ja kaikki mitä en nyt tajunnut ottaa huomioon, huomaan varmasti ennemmin tai myöhemmin tavaroita kanniskellessani.

Toivottavasti Milletin huono edustus ei puhu sitä vastaan, valitsin nimittäin sen ja Khumbu 65+10 lepäilee nyt kirjahyllyäni vasten ja tulee toivoakseni olemaan paras matkakumppanini reissun päällä! Sen tosin huomaa, että valitsemani malli on ennen kaikkea tarkoitettu trekkaajille, sillä kiinnitysnauhaa ja lenksua löytyy vaikka millä mitalla. Repun tilavuus kasvaa näin helposti, mutta pelkään, että hihnat jäävät helposti kiinni lentokentän laukkuhihnoihin tai ruumassa muihin matkalaukkuihin. Ajatuksena olisikin sulloa koko laukku parin jätesäkin sisään ja sitoa pussin suu jollain sopivalla kiinni. Jos on ehdotuksia tai kokemusta asian suhteen, otan mielelläni vastaan vinkkejä!

Nyt kun kaikki suunnitellut hankinnat on tehty voi alkaa väsätä engalnnin kielistä cv:tä Australian malliin ja kääntää työtodistuksia englanniksi. Ja tietty pitää alkaa jo kuikuilla työmahdollisuuksia...

Bussipassi fikkaan ja rinkka selkään!

Kun sain ne melkein 3000euroa laitettua lentoihin, niin vielä keskiviikkona menin pistämään 700 euroa bussipassiin. Australian Greyhound-yhtiön 6000+900kilometrin passi lunastanee kuitenkin hintansa, kun sitä pääsee käyttämään. Matkustuksen lisäksi kilometrejä voi nimittäin käyttää myös yhtiön tarjoamiin retkiin. Eikä 7000 kilometriä varmaan koko vuodeksi edes riitä. Olen alustavasti suunnitellut meneväni ensin noin puoleksi vuodeksi länsirannikolle Perthiin ja sen ympäristöön kokemaan kehuttua "aitoa" Australiaa ja vasta uuden vuoden jälkeen siirtyväni suositulle itärannikolle näkemään monet tunnetut kohteet. Kilroyn virkailija totesi, ettei tiedä ketään kuka olisi mennyt heti länteen, kaikki hänen tuttunsa jäivät sahaamaan itäistä rannikkoa edes takas. Hyvä merkki mulle! Sydneystä on matkaa Perthiin noin 4000 kilometriä, mutta bussin ja kahden-kolmen päivän matkan sijasta aion siinä välillä käyttää junaa tai lentoa. Toiseen suuntaan olisi hauska kiitää raiteilla ja kokea muunmuassa maailman pisin rautatiesuora, vaikka sitten sen kolmen päivän ajan, ja toiseen suuntaan voi sitten lentää. Nyt jo tiedän, että jos vuosi ei tule tuntumaan pitkältä ajalta koti-ikävän tai muun haitan takia, tulee se tuntumaan todella lyhyeltä ajalta, niin paljon nähtävää siellä on, niin paljon välimatkaa taitettavana.

Ennen lähtöä on myös hoidettava kuntoon vuoden tavaroiden säilytyspaikka, rinkka nimittäin. Kävin tänään kundikaverin kanssa katsomassa, kokeilemassa, säätämässä ja vertailemassa rinkkoja kahdessa kaupassa, Konalan Varuste.netissä ja Friisilän Budget sportissa. Rinkkaa sanotaan olevan kannattavaa hakea ajan kanssa ja kokeilla selkään kaikkien valmistajien sopivaa kokoa edustavia malleja. Itse etsin noin 70litraista anatomic-kanninta, isompi tuntuisi liioitellulta ja pienempi taas vuoden tarpeisiin aavistuksen naftilta. Kaikilta valmistajilta kun suunnilleen 70litran koko löytyy.

Nopeasti kävi selväksi, että useissa malleissa olkahinat ovat yllättävän lähellä toisiaan repun takaa lähtiessään ja niinpä useimmat hankasivat ikävästi niskaa ja olkia. Jätin ne mallit ensi sovittamisella sivuun. Lantiohihnoissa oli myös asettelemista, hyvässä mallissa se istui heti, huonossa ei oikein millään. Selässä hyvä oli suomalainen ja hyvin perinteinen Savotan putkirinkka, mutta sen kahdesta isosta osasta muodostuva reppu ei tuntunut sopivan vuoden kamojen järjestämiseen puhumattakaan niiden purkamisesta ja pakkaamisesta uudestaan, uudestaan, uudestaan... Varuste.netissä viimeisenä rivissä roikkui ranskalainen Milletin rinkka, se istui heti, tuntui hyvältä ja näytti iisiltä, koko 65+10. Ja vaikka aionkin vielä käydä muutamissa paikoissa tarkastamassa valikoimat, pidän Millettiä erittäin vahvana ehdokkaana. Budgetissa oli lähinnä Haltia ja McKinleyä, ei mun selkään sopivia, vaikka hyvän tuntuisia muuten ja iisin hintaisia. Näkisipä nyt tulevaisuuteen, ettei tulisi ostettua ihan järkyttävää kivirekeä. Mutta eiköhän sitä ensivaikutelmalla jo pääse melko pitkälle. Jos reppu istuu heti olista, tukee itseään selkää vasten, ei työnnä päätä eteen eikä takaraivo osu siihen selkä suorana seistessä, lantiohihna ei hankaa lonkkaluihin ja säädöt on melko helppo säätää itse repun jo ollessa selässä, kuulostaa alku hyvältä.

Fiiliksiä

Sain tilattua matkaoppaat eli ekan pysäyksen Hong Kongin encounterin ja toisen, varsinaisen kohteeni alkupisteen Sydenyn encounterin. Uusien konkreettisten hankintojen jälkeen alkoi tunnemyrsky. Olen tässä jo ehtinyt pohtia jo koti-ikävääkin, vaikkei lähtö ole edes lähellä! Lentolipuista tuli nimittäin vahvistus samoin kuin vakuutuksesta ja silloin kolahti lähtö ihan tuntuvasti ja samoin tosiasia, että aion olla vuoden poissa täkäläisestä elämästäni, turvasta ja säännönmukaisuudesta. En ollut ehtinyt ajatella matkaa muuna kuin lähtönä, olin vaan suunnitellut menolentoreittiä ja puolentoista vuoden päästä tapahtuvaa paluureittiäni, mutten suonut yhtään ajatusta väliin jäävälle vuodelle. 365 päivää pitää löytää sänky alle ja katto päälle yöksi, ja päiväksi tekemistä, työtä ja kavereita... Asioita, joista ei turhaa pidä etukäteen stressata, mutta joille on fiksua suoda edes joku ajatus. Silti siirryn päivätyöstä ja kolmikymppisen arjesta mieleltään kaksikymppiseksi reppumatkalaiseksi, olenhan onnellinen täällä ja nyt. Järjellä ajatellen tiedän kuitenkin olevani onnellinen vain ja ainoastaan tietäessäni, että muutosta on tulossa ja lähtö on lähellä. Kaukokaipuu ei kuitenkaan katso ikää ja onpahan tässä iässä kokemusta selvitä vastaantulevasta. Kunhan ensin pääsen sinne!

Hong Kongiin liittyen vielä, olen nimittäin matkaoppaan lisäksi varannut iisin hintaisen ja netissä useasti ylistetyn hostellista huoneen itselleni. Hotels.com sivusto ilmoitti hotelleita katsellessani kohteen Hong Kong olevan suosittu valitsemanani ajankohtana eli elokuun puolivälissä ja tiedusteli voisinko vaihtaa matkustusajankohtaani. Matkustusaikaa kun en pysty muuttamaan, otin LP Encounterin käteen ja lähetin varauksen mielenkiintoisimman näköiseen hostelliin, Hop Inn Hong Kongiin. Heiltä tuli varausmaksun maksuohjeet muutamassa minuutissa ja itse vahvistus vuorokauden kuluttua. Hostellin sivut täällä, hinta yöltä yhdeltä hengeltä 43euroa ja sijainti ihan keskellä kaupunkia!

Matkaoppaat

Lentojen vaaraamisen myötä lähdön ja matkan ajatus vasta konkretisoitui ja suunnittelu sai ihan uuden ponnen. Matkaoppaat netin ohella ovat tässä suhteessa isossa roolissa. Lainasin kirjastosta kolme Lonely planet-opasta Australiasta, Hawaiista ja Uudesta-Seelannista. LP:n oikeat isot oppaat paljastuivat jo kirjat hakiessa painaviksi ja soveltuvatkin luultavimmin ennen matkaa tapahtuvaan suunnitteluun, rinkassa en niitä viitsisi kanniskella ympäri maailmaa. Tiukka tekstipainotteisuus myös hieman hirvitti, sillä tiiviin teksti tavaaminen ilman paikkojen tuntemusta saattaa käydä raskaaksi. Tai on itseasiassa jo käynyt, harkitsen opusten palauttamista pinnallisen selailun jälkeen. Mutta nämähän on luotu juuri siihen miten niitä enitse halua käyttää: mukana pidettäviksi ja paikan päällä selattaviksi. Synttärilahjaksi sain Tammen Näe ja koe-opuksen, jossa kuvien ja faktan suhde tuntuu miellyttävältä. Sitä aion opiskella ennen koneeseen astumista, mutta saa nähdä päätyykö se repunpainoksi.

Tiiviimmissä kohdeoppaissa Lonely Planet on sen sijaan onnistunut kustantaja ja heidän Encounter-oppaansa ovat kokemuksesta ylivetoja kaupunkimatkan suunnitteluun ja kaupungissa surffailuun. Kyseiset oppaat maksavat noin 13euroa Helsingin kirjakaupoissa, mutta Lonely Planetin nettisivuilla on nyt houkutteleva tarjous, joka siis koskee kaikkia LP-oppaita, jolla kolme kirjaa tilaamalla saa yhden ilmaiseksi. Encounterit maksavat netissä keskimäärin 9euroa. Encounterit ovat sen verren kevyitäkin, että niitä voi muutaman ensimmäisen kaupngin verran pakata laukkuun mukaan. Ajattelin tarjouksen pohjalta ostaa ainakin Hong Kong ja Sydeny encounterit, kolmatta vielä mietin. Tarjous on toki voimassa rajoitetun ajan eli kohta pitää pistää tilaus vetämään.

Ja ovatpa Lonely Planetit myös löytäneet tiensä iPhoneenkin. Viidellä eurolla saa täysin painottoman matkaoppaan valitusta kaupungista. Sitäkin on varmaan kokeiltava, mutta puhelimen näytöltä paksun oppaan selaaminen voi olla aavistuksen tuskallista. Näistä kuitenkin valitaan, hyviä ehdotuksia otetaan myös vastaan.

Järjestelyä

Lähtöpäivään on hieman alle viisi kuukautta, maksoin nimittäin lennot eilen. Vastoin suunnitelmaani Kilroy Travelsin mahtava matkavirkailija sai minusta patistettua matkasuunnittelijan ja halvempien lentojen toivossa varasin vuoden maailmanympäri vievän lentopassin ja lennot kuluneella viikolla. Lähtö koittaa 13.8. ja lentoreitti vie Hong Kongin kautta Sydneyyn. 11 kuukauden päästä siitä, lentojen mailipassi on siis voimassa korkeintaan vuoden, lennän viideksi päiväksi Uuteen-Seelantiin Aucklandiin, sieltä Havaiille Honoluluun yhdeksäksi päiväksi ja vielä yhdeksäksi päiväksi Los Angelesiin. 12.8.2013 mennessä minun oltava takaisin Suomessa. Hintaa passille kertyi 2770 euroa, mikä ei kuitenkaan reitin huomioiden ole mielestäni paha hinta. Vaikka markoiksi käännettynä vasta tajuaa summan oikean huikeuden.

Samalla maksoin kolmen kuukauden matkavakuutuksen sekä varasin muutaman ekstra yön wake up-hostellista. On mukava tietää, missä ekan viikon yöt viettää, niin ei tule heti kotia ikävä. Näistä tuli lisälaksua 300euroa. Ihan halpaa hupia WH-vuodelle lähteminen ei ole, mutta vuoden aikana työskennellessä toivottavasti saa tienattua matkarahaa riittävästi. Tämän hetken aikomuksenani on suunnata hedelmä- ja viiniviljelmille poimintatöihin sekä yrittää löytää joku sopiva maatila, missä pääsisi keritsemään lampaita tai hoitamaan hevosia. Nettiä selailen ahkerasti ja etsin mahdollisia paikkoja.

Rinkka on myös etsintälistalla, sain vanhemmilta 30-vuotis lahjaksi option hankkia sopiva rinkka. Varuste.net:stä löytyi sopivaa hintaluokkaa, vaikka olen kuullut pelkästään hyvää suomalaisesta Savotta putkirinkasta. Mutta sopivaa on vain mentävä paikan päälle kokeilemaan. 200euroa ja enemmän olen siihen hommaan varannut, kovaksi menee rahan meno! Mutta rinkkahan oli lahja, eli unohdetaan sen hinnan päivittely. Kilroyn virkailija oli itsekin ollut wh-vuoden Ausseissa ja kertoi hänellä olleen tilillä 1000 euroa ja kädessä paluulippu. Se riitti hyvin maahan pääsyyn.

No nyt kun pulkassa on lennot ja vakuutus, alan miettiä missä haluan käydä vuoden aikana, mitä haluan nähdä ja mitä kokea. Ja pohdin myös miten ja milloin kertoa suunnitelmastani kavereille ja töissä pomoille... Kamojeni sijoituspaikkaa en myöskään ole vielä keksinyt, vanhemmat tosin tarjosivat vanhaa huonettani siihen käyttöön. Ehkä tartun tarjoukseen, sillä varaston vuokra vuodeksi olisi sekin tuhannen euron luokkaa. Se olisi jo turha menoerä! Matkaoppaita ja nettia siis selailemaan, niin edistyy projekti ja nousee kuume! Ihanaa, tuntuu että olen rohkea ja itsenäinen!

Hullu idea!

Niin, olen siis 30-vuotias nainen ja aikomuksissa lähteä tulevana kesänä Australiaan Working holiday-viisumin turvin kokemaan uutta ja hyppäämään tästä elämästäni hetkeksi syrjään. Pysyttelen blogissani mahdollisimman anonyyminä, koska en ole kertonut suunnitelmistani kuin aivan läheisimmille ihmisille. Syinä salailuun ovat jännitys, epävarmuus ja kaiken keskeneräisyys. En myöskään vielä, tai pahimmassa tapauksessa montaa kuukautta, halua selitellä miksi haluan irtisanoutua vakituisesta työpaikastani ja lähteä epävarmoihin hanttihommiin maailman toiselle puolelle. Jättää Suomeen kundikaverin ja ikääntyvät vanhemmat. Heittäytyä tuulen vietäväksi. Selitykseni seikkailun halu ja sisäinen palo eivät ehkä aukeaisi kaikille.

En varmaan vielä itsekään ihan tajua mihin olen lähdössä. Vanhemilleni kertoessani äitini hoki ensin, että hieno juttu, mene vaan ja ei me voida sinua estää. Nyt tilanne on se, ettei äiti suostu asiasta puhumaan, alkaa kuulemma kaipaus jo, vaikka olen vielä Suomessa. Isä taas kyselee naurussa suin olenko todella lähdössä, ja mistä siellä sitten hankin elantoni? Kundikaveri otti asian hyvin viileästi, todeten, ettemme voi toisiamme kahlita. Taidamme kaikki oll avielä siinä samassa tilassa kysymässä mihin siis olenkaan ryhtymässä? Mutta yksi on varmaa: johonkin unohtumattomaan! Tämän blogin tarkoitus on valaista aikaa ennen matkalle lähtöäni, käydä läpi kaikkia käytännön asioita, mitä pitemmäksi aikaa ulkomaille lähtevälle tulee eteen sekä mahdollisuuksien mukaan jatkua matkakertomuksena päästessäni itse määränpäähän.

Mutta siis, mistä kaikki alkoi? Sain joulun jälkeen päähäni, että voisin tehdä oikeasti jotain räväkkää elämälläni. Täytän 30. Lapsia, lainaa tai eläimiä ei ole. Olen saanut hieman rahaa säästöön. Olen nyt vielä täysin vapaa toimimaan! Keksin kaksi vaihtoehtoa, Sveitsin kellokoulut tai Australian työ-lomailun. Koska olen jo yhden tutkinnon suorittanut, päätin tarttua pidemmälle vievään vaihtoehtoon. Lopulta ratkaisevaa oli myös fakta, että working holiday-viisumin saadakseen voi hakija oll korkeintaan 30-vuotias, tämä vuosi on siis viimeinen mahdollisuuteni lähteä. Vielä 30-täytettyään viisumin voi siis saada, ja oleskella ja työskennellä Ausseissa myös täytettyään 31, mutta jos 31 on mittarissa, on ovi auttamatta kiinni. Siinäpä uusi pökkö pesään lähtöpäätöstä vauhdittamaan! Ensimmäisen kuukauden kyllä emmin todella vahvasti. Mieleni halasi maailmalle, mutta järki pisti jyrkästi vastaan. Miten voisin lähteä yksin tekemään jotain näin jännittävää? Töihin ulkomaille... Ilman tietoa majapaikasta kuin muutamalle ensimmäiselle päivälle, ilman varmuutta töistä, ilman kontakteja, ilman varsinaista maatuntemusta pelkän kielitaidon ja itseluottamuksen kanssa. Näitä luetellessani alan melkein empiä uudelleen! No sen kuukauden pohdittuani päätin yhtenä iltana olevani valmis jättämään turhat kauhukuvat, halusin lähteä, sillä selvä. Kilroyn virkailijan kannutsavat kokemukset omasta vuodestaan maapallon laidalla auttoivat myös ja niinpä maksoin melkein 600euron etukäteismaksun viisumista ja aloituspaketista. Päätös tuli eilen, minulle myönnettiin viisumi. Itse viisumi on Kilroyn kautta haettuna noin 300 euron arvoinen, mutta aloituspaketilla saa kaikkea elämää helpottavaa ohjeistusta paikan päällä kuten apua pankkitilin ja veronumeron saamisessa, sim-kortin, neljän yön hostelli majoituksen, apua työnhakuun, CV:n laatimiseen, nimen vain wh-viisumilla työtähakevien listalle, surffikurssin sekä muuta yleistä apua. Mielestäni fiksu paketti! Huh, matkan todellinen suunnittelu voi siis alkaa.


Koska olen aikomuksissa lähteä vasta kesällä, tuntuu, että aikaa on vielä hyvin. Olen kuitenkin alkanut jo selvitellä käytännön asioita. Kelan piirissä voi pysyä, kunhan ilmoittaa lähtevänsä Australiaan työhön alle vuoden ajaksi. Wh-viisumi oikeuttaa juuri vuoden oleskeluun, joten alle vuoden ilmoitus on oikea. Oikeus Suomen sosiaaliturvaan on tärkeää, jotta saa itselleen matkavakuutuksen kaikkien hienojen ideoiden ja yllättävien käänteiden varalle! Kun yksi asia on hoidettu, tulee jo toinen tilalle. Nyt päässäni pyörii kaksi pääasiaa: minne panen yksiöni sisällön vuoden ajaksi? ja Mitä reittiä haluan palata vuoden päästä Suomeen? Lennot varataan vasta lähempänä lähtöä, mutta asiaa on kiva pyöritellä mielessä jo nyt. Tavaroiden säilytys on puolestaan yksi stressaavimmista ja kalliimmista osista reissua. Ilman tutkintaa vuoden varastointi maksaa helposti tonnin! Yritänkin haalia jotain tarjouksia eri firmoilta. Pohdin myös äitini ideaa veidä kamat vanhaan huoneeseeni heidän luokseen...