Mysliä perjantai-iltana

Voi juma... Perjantai-ilta, makaan sängyllä ja syön mysliä suoraan paketista! Ja vielä ihan peruskamaa, kuivia kaurahiutaleita ja rusinoita. Eikä ole edes nälkään, kun syön. Sain juuri illalliseksi couscousia, ratouillea ja uunissa haudutettua lammasta. Mutta onneksi voin napostella ihan omassa rauhassa, lepäilen jälleen isäntäperheen sängyllä apulaiselle varatussa huoneessani. Olen saanut huomata, että hevosajoistani on jo kulunut liian kauan ja nämä isot eläimet saavat polvet tutusemaan, mutta reipas rouva ratsastuksenopettaja saa aina välillä käskettyä mut riimun toiseen päähän pitelemään nuorta oria paikallaan pesupaikalla tai loimittamaan vanhemman tamman. Ja ruoka on hyvää, tää mysli on nyt jotain lohturuokaa tylsään perjantai-iltaan.

Yamban rauhallisuuden jälkeen Byron Bay oli juuri sitä mitä itärannikolta odotin. Rentoa fiilistä, makeeta rantaa, viehättävyyttä, täyttä Rip Curl/Billabong/Roxy-asennetta! Ja vaikka infossa neuvovat ottamaan taksin tai tourin majakalle, ei mikään korvaa hienoa kävelyreittiä ylös rinnettä rannikkosademetsän ja maisemien ohi.

Pitäs varmaan laittaa toi myslipussi pois ja alkaa nukkua. Hevoset päästetään laitumelle seitsemän jälkeen ja sitten on mun vuoro alkaa lapioida lantaa kottikärryihin eli siivota pilttuita. Siinä tämän hetkinen päätyöni!

Hmm, hmmm

Kyl se syksy vaan tännekin puolelle maailmaa saapuu, hitaasti, mutta varmasti. Olen vihdoin saanut vähän kosketusta hevosiin täällä poolotilalla, mutta kaksi tunnetta vaivaa oloani. Ensinkin viihtyessäni perheessä vain pari viikkoa roikun ikuisesti ulkopuolisen ja läheisen tuttavan välimaastossa, vaikka tämä perhe hyvin vastaan ottaakin. Maksaa kahvit, kun ollaan ulkona ja ojentaa ruoan järjestyksessä ei koskaan viimeisenä. Olen silti vain vieras, apuri. Toinen vaarallisempi tunne on laiskuus. Viikon jälkeen iskee halu istua pöydässä ja osallistua keskusteluun mielummin kuin nostaa peffansa ja alkaa pestä tiskejä Itsekseen keittiössä. En kuitenkaan ole perheenjäsen enkä vieraskaan, joten minulla ei usein ole sanottavaa mihinkään keskusteluun. Olen se apuri, "se jostakin". Tänään tosin yllätyin iloisesti, kun rouvan äiti tiesi kantavansa Marimekon unikko-kuosia Suomesta. Tuo "jostakin" muuttuikin maaksi Euroopassa!

Mitä enemmän tätä helpX:ää harrastan alan myös pohtia mikä on tarpeeksi apua? Monet määrittelevät sen neljäksi, viideksi tunniksi päivässä. Koskaan ei kuitenkaan sekunttikello ole pöydällä tikittämässä k. Hullun suomalaisen on siis tyydyttävä siihen, että rouva kehuu ja sanoo herrankin olevan tyytyväinen. Tuntosarvet koholla siis jatkoa samaan malliin.

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja wegemiteen olen seitsemän kuukauden aikana tottunu. "Hi, how are you"- tuntuu kivalta, mutta aivoni eivät vieläkään osaa toistaa tervehdystä tarpeeksi nopeasti vastapuolelle. Jotkut aksentit aiheuttavat myös edelleen päänvaivaa, tyydyn usein hymyillen toteamaan "Yeees:)" Kerran tämä ei sopinut tilanteeseen ja sain tiedustella uudelleen mitä minulta olikaan kysytty. Mutta vain kerran! Kärpäsiinkin tottuu ajan kanssa, uskokaa pois.

Seuraava kohteeni on Yamba, hyvin suositeltu pikkukaupunki yön bussimatkan päässä Sydneystä. Viivyn siellä neljä yötä ja kokeilen sitten onneani hevostilalla lähellä Byron Baytä. Elätän toiveita, että voisin löytää rauhallisen Itä-rannikon ilman bilehiletystä, myöhään valvominen ei vain enää ole juttuni. Aussit kuulemma toteavat Iso-Britanniaan mennessään "ABC" another bloody casstle. Ausseissa se on kuulemma "ABB" another bloody beach.