Nyt se taas alko!

Hain pari viikkoa sitten takaisin vanhaan työpaikkaani ja sain heti hakuajan loputtua kutsun videohaastatteluun. Videoiden tallenuksesta on nyt reilu viikko ja alan jo manata, tai tajuta, ettei tainnut taaskaan tärpätä. Pari iltaa meni harmitellessa, ettei mua oteta edes takaisin vanhaan työpaikkaan, mistä olis ihan eksaktia työkokemusta monelta vuodelta! Jos ei sinne edes pääse, miten voisin koskaan päästä mihinkään muuallekaan? Työkokemusta on siis puutarhasta, kaupan kassalta sekä yhdestä toimistosta. Niin ja mainittakoon, että haussa oli useampi työntekijä, mikä tekee harmituksesta vielä suuremman. Päästyäni yli ajatuksesta, ettei arki sittenkään asetu uomiinsa, en palaa kahdeksasta neljään elämään enkä saa lunastettua vuokra-asuntoani itselleni panin jouluradion pari kertaa liian usein päälle. Sieltä kun tulvii melko usein tuo Sylvian joululaulu. Sitä kuunnellessani ja hymyillessäni sen herättämille tunteille, pintaan nostamille muistoille aloin miettiä mikä niissä sanoissa ja sävelissä niin kiehtoo?

Nostalgia. Se kiehtoo. Mutta ei ehkä niinkään se nostalgia mitä muistot nostaa pintaan vaan se nostalgia mitä muistan kokeneeni ulkomailla ollessani. Koti-ikävä ja kaipuu, se on raastavaa, mutta se on myös hunajaa makeampaa ja halausta hellivämpää. Koti-ikävä osoittaa, että jossain on koti odottamassa, koti, jota voi ikävöidä. Olen usein ulkomaille lähtöä koskien saanut kyselyitä miten koti-ikävää kestää ja miten siitä pääsee yli. Miten koti-ikävää hoidetaan niin, ettei kotiin tarvitse lähteä yli aikaisin? Myönnän, että ekojen viikkojen koti-ikävä voi olla todella rassaavaa, jos kaikki on levällään kuin Jokisen eväät eikä seuraavasta määränpäästä ole tietoakaan saati, että olisi tietoa miten elämän uudessa maassa saisi käyntiin. Se on stressi, se on hyvin ikävä tunne, mutta se on myös voimavara. Ekalla viikolla se ei ole samanlainen voimavara kuin puolen vuoden kohdalla, kun jo ajattelee, että "Voih, minulla on koti, jota ikävöin!". Mutta ekalla viikolla se on eteenpäin työntävä voimavara. Ikävä on pidettävä poissa, joten on toimittava. On tavatta ihmisiä, on järjestelvätä asioita, on uskallettava, on tutustuttava uuteen ympäristöön, on pinnistettävä kuten ei kotona koskaan tarvitsisi. Se on itsensä kidutuspenkkiin venyttämistä, mutta taas yhden päivän voitettuaan on illalla hyvä fiilis. Yksi päivä taas ohi, niin minä hoin ekassa kuussa, tokassa jo sitä hieman kauhistelin. Niin äkkiä häviää päivä! Niin äkkiä koti-ikävä muuttuu hymyksi!

Ikävä on kaikessa kauheudessaan ja hauskuudessaan mielenkiintoinen tunne. Jos sitä ei ole päässyt kokemaan lapsena kesäleireillä - tai jos juuri siellä se kauhea tunne on tullut tutuksi - kummin vain, on aikuisemmaksi päästyään korkea aika lähteä venyttämään sietokykynsä rajoja. Ikävänkin kautta oppii itseään tuntemaan aivan uudesta näkökulmasta, voi tarkastella itseään kyyneltensä lomasta, että pirulauta, näin surkea fiilis mulla nyt on, mutta pirulauta kans mähän haluan olla täällä ja voittaa tän ärsyttävän ikävän. Ja sittenhän se vaan voitetaan. Ikävää auttaa myös kaikki muut, jotka suurella todennäköisyydellä saadessan vastauksen kysymykseensä "Mistä olet kotoisin?" katsovat sinua ihailun vallassa ja toteavat, etteivät joko ole koskaan tavanneet ketään Suomesta tai tuntevansa yhden hauskan tyypin tuolta kaukaa Pohjolasta. Ja siitä kun alat kertoa kotimaastasi, kaikkoaa ikävä ja tajuat puhuvasi herkistyksen kyynel simässä. Siis ihan oikeasti! Ulkomailla sitä vasta tajuaa kuinka eksoottinen ja jännä maa meillä on.

Ja niin, otsikon "nyt se taas alko"... Nyt alko jo himottaa lähteä uudelleen jonnekin! Ei Ausseihin, mutta jonnekin. Haluan lähteä pois kotoa, voidakseni tuntea taas tämän mielestäni voimaannuttavan koti-ikävän tunteen ja sen minussa aiheuttaman energian puuskan. Tahdon päästä kauas kaihoamaan kotiin ja hymyilemään kaikelle, mitä täällä on. Ja kokemaan kaikkea uutta ja ihanaa... Etenkin joulu muualla on suuresti kokeiltavaksi suosittelemani juttu!

Merry Christmas kaikille! God Jul! Siis Ihanaa Joulun aikaa!!!

Sylvian joululaulu

Pitkään ulkomailla oleskeluun kuuluu usein myös juhlien vietto poissa kotoa. On ihan normaalia kuulla syntymäpäivä onnittelut vieraalla kielellä. Pääsiäinenkään ei luultavasti aiheuta kuin iloa ylimääräisistä pyhistä, juhannusta ei yleensä tunneta... Mutta tuntuu, että jos mahis on, moni tulee jouluksi kotiin. Joulu on aika kotoinen juhla ja meille suomalaisille siihen kuuluu myös kylmä ilma, lumi ja pimeys. Itse olen viettänyt joulun vain kerran ulkomailla, viime vuonna, eikä koskaan joulu ole tuntunut yhtä hölmöltä! Ei sitä vaan voi juhlia helteessä saati kun siellä toisellakin pallon puoliskolla kuunnellaan samoja lumesta ja valkeasta joulusta kertovia rallatuksia. Siinäpä tunne, joka on kokemisen arvoinen! Viime vuonna onnistuin kuulemaan joulurauhan julistuksen puhelimen välityksellä ja Lumiukonkin sävelet soljui korviini. Siinä tais kyl tulla tippa linssiin, hyvällä tavalla haikeasti.

Toinen kiehtova tunne on suomalaisten joululaulujen laulaminen ulkomailla. Niihin liittyvä tunnelataus kertautuu, kun ympärillä ei ole sitä normaalia meinikiä eli mustaa taivasta, valkeaa maata ja pakkasta - tosin katsotaan vaan mitä tämä joulu tuo tullessaan, toivoa kai on... Parhaiten mieleeni on jäänyt näistä tunteita aiheuttavista lauluista Sylvian joululaulu. Oletteko kuunnelleet sen kolmatta säkeistöä tarkemmin? Se menee näin:

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.

Voi juma! Toi kohta saa aina vedet silmiin ja ihokarvat pystyyn, ja näin tapahtuu itse asiassa nykyään myös kotona, muistellessani niitä hetkiä, kun olen noita säveliä ulkomailla laulanut ja ajatellut Suomea... En ole yleensä ollut mikään isäinmaallinen tyyppi, mutta kyllä kaikki sellanen ulkomailla terästyy. Tai ehkä sitä vaan tajuaa, ettei Suomi ole hassumpi paikka, se on oikeasti koti. Enpä siis yhtään ihmettele, että monet tahtovat "home for christmas", mutta jos mahdollisuus on, kokeilkaa joskus joulua poissa kotoa. Jos tavoitatte sen haikeuden ja spesiaalin fiiliksen, saatte luultavasti takaisin osan lapsuudne joulun taikaa. Kyseinen juhla alkaa taas tuntua taianomaiselta.

Hyvää joulun odotusta Suomeen ja ulkomaille...

Laatuviihdettä Teemalla

Kirjoitan kerrankin hyvästä sarjasta ennen kuin se on ehtinyt yli puolen välin eli jos laatuviihde Australiasta kiinnostaa, esittää Yle Teema maanantai iltaisin kello 21.30 Läimäys nimistä draamasarjaa. Joka jaksossa päähenkilö on eri, mutta kaiken käynnistävä läimäys kummittelee hienosti taustalla. En ollut ihan varma pidänkö ohjelmasta ensimmäisen osan perusteella, mutta eilen tulleessa kakkososassa päähenkilö Anouk eli Essie Davis tekee niin tarkastelevan ja upean roolisuorituksen, että aion katsoa sarjan loppuun. Tapahtumapaikkana on Melbournen lähiöt, mutta toistaiseksi en ole aksentin lisäksi tunnistanut kuin ruokatavaroita. Hesarista (linkki juttuun) voi tsekata enemmän sarjan pohjalla olevasta kirjasta sekä tarinasta yleensä. Kahden ekan jakson perusteella en kuitenkaan ole varma tutustuttaako sarja Australialaiseen keskiluokkaan. Vanhempani muunmuassa kysyivät ensimmäisen osan jälkeen, käyttävätkö normaalit, perheelliset ihmiset ausseissa kaikki huumeita? No eivät, kas kun kahdessa ekassapa käyttävät. Hieman suodatinta siis. Ja henkilöhahmojen lisäksi tuttuihin sanoihin ja ruokatavaroihin.

Milloin tapahtui mitäkin

Nyt alkaa taas huomata, miten viime vuoden tapahtumat Suomessa on menneet ihan ohi ja jonkun puhuessa asiasta, josta ei ole koskaan kuullutkaan tajuaa kysyvänsä tapahtuiko se 2012-2013 aikana? Siis silloin kun olin poissa? Usein vastaus on, että tapahtuihan se ja ainiin, sähän olit pois Suomesta. Ei ole eka kerta, olin nimittäin vaihdossa 2007-2008 ja vieläkin tulee vastaan juttuja jotka on tapahtuneet tuon vuoden aikana ja joista ei itsellä ole mitään hajua. Yksi juttu on tv-ohjelmat, toinen kotimaan yleiset tapahtumat, kolmas sukulaisten juhlat, tuparit synttärit... Pitäisi vaan muistaa milloin todella on ollut poissa kotoa eikä ihmetellä miksei ole tiennyt tästä ja tästä tapahtumasta ennen. Se on hämäävä tunne. Ihan viimeisimpänä luin jutun, jossa haastateltava oli ollut tekemässä hyvin suosittua tv-ohjelmaa vuonna 2008. Mikään kello ei soinut, en ollut kuullutkaan moisesta, ennen kuin aloin pohtia olleeni varmaankin juuri tuolloin poissa Suomesta. Katsoessamme Tanssii tähtien  kanssa-ohjelmaa alkoi äitini puhua viime syksyn ohjelmasta ja Risto-Matti Ratian käsistä. Siis mistä? Niin, enhän mä ollut niitä käsiä katsomassa.

Sama tapahtui elokuussa julkisen liikenteen yötaksojen kanssa, nykyäänhän kuukausilipulla ei tarvitse maksaa yötaksaa Helsingin sisäisessä liikenteessä. Vau! Yllätyksenä tuli myös, että dösät kulkee läpi yön ja yöjunat Vantaankoskelle on oikeasti lakkautettu! Monessa paikassa saadaan vuodessa myös isojakin rakennusprojekteja valmiiksi ja maisema on poissa ollessa muuttunut radikaalisti. Samoin joku kauppa on lopettanut, lempiravintola pistänyt lapun luukulle tai kahvila vaihtanut omistajaa. Nämä muutokset ovat tosin usein inspiroivia, huomaa, että muutosta tapahtuu ja usein edistys on positiivista. Voi hymyssä suin todeta, ettei olekaan kulkenut tästä hetkeen ja kas, vaihtelua tapahtuu.

Rahat jäi saamatta, mutta henkinen perintö ei ;)

Selaimen pikavalikossa on The Sydney Morning Heraldin ja The New Zealand Heraldin linkit, mutta kaipuun lievittämiseksi voisin seuravaksi alkaa etsiä aussi-leffoja kirjastosta. Olisikohan yhtään tuuria? Ehdotuksia? Red dog tuli katsottua Ausseissa ja Australian näin juuri tv:stä, mutta varmasti maassa on tehty paljon hienoja eläviäkuvia. En tajua, miten olen niin hullaantunut siihen hulluun englannin aksenttiin, mutta en muuta voi kuin kuunnella sitä milloin vain voin. Ripustin hetki sitten yksiöni yhdelle seinälle ison maailman kartan ja pohdin tossa joku ilta miten ennen niin merkityksettömästä maasta tuli vuoden aikana näin merkityksellinen, iahansti merkitty. En ennen oikein edes haaveillut sinne matkustamisesta ennen kuin viime syksynä...

Itse asiassa keksittyäni idean working holidaystä oli listalla alkuun kaksi kohdetta, joista toinen oli lähtö kelloseppäkouluun Sveitsiin. Punnitsin molempia, ennen kuin päädyin tähän loman takaavaan vaihtoehtoon. Nyt, kun työnetsinnässä ei ole tärpännyt, on se kakkossijalle jäänyt ajatus alkanut hiipiä takaisin tajuntaani. Nuorille ja aikuisille on alettu puhua oppisopimuskoulutuksesta kuin mistäkin uudesta kulta-avaimesta, mutta Euroopassahan se on ollut jo kauan suosittu tapa hankkia koulutus ja ammatti. Ranskan kielisessä Sveitsissä voisi minullekin löytyä paikka ja uusi tulevaisuus kelloseppänä... Kerron, jos tämä idea kantaa jotain muutakin kuin unelmia, voin sitten vaihtaa blogin nimen uuden seikkailun mukaiseksi!

Mutta hetkeksi vielä pallon toiselle puolen ja raha-asioihin. Tilin lopetus Commonwealth bankissä onnistui nimittäin ilman pahempia probleemoja. Tämä oli viimeinen konkreettinen homma olinhan jättänyt tilin auki superannutation-rahojani varten. Tullessani Suomeen tili oli vielä plussalla, mutta painui syyskuussa neljä dollaria miinukselle, mutta toive palautuksista eli. Restin superien takaisin saamisesta ei kuitenkaan tullut lopulta mitään. Taxback.com ilmoitti, että takaisin perittävä summa on liian pieni, jotta he voisivat tehdä asialle mitään. Heillä on ilmeisimminkin linjaus, että provikkaprosentin osuuden on tuotava heille minimissään noin sata dollaria, jotta he alkavat toimia. Mun asialla he olisivat netonneet ehkä 25dollaria. Ottaessani asian omiin händyihini, ilmoitti puolestaan Rest, ettei nimelläni ole minkäänlaista super-tiliä, vaikka palkkakuiteissani pidätyksiä olikin. Häh? Jaa että sillee. Eli ne rahat oli kadonneet jonnekin, kuka ties minne(?!) eikä asialle Suomesta enää pystynyt parempaa tekemään. Tai siltä se ainakin tuntui, joten päätin antaa periksi.

Seuraavaksi lähetin pankin vaatiman, käsin allekirjoitetun kirjeen ja oikeaksi todistetun kopion passista Commonwealthin Sydneyn toimistoon tarkoituksena siis sulkea se miinuksella oleva tili. Passikopiota ei vaadittu, mutta maistraatista hakemani ja Taxback.com:ille alunperin varattu 12 euron paperi oli lopulta turha, joten päätin lähettää sen allekirjoitukseni todistukseksi kirjeeni mukana. Käytyäni tsekkaamassa nettipankissa tilini kohtaloa menneenä viikonloppuna, oli tili jo 12 dollaria miinuksella! Kirje ei selvästi ollut mennyt perille ja mielikuvissani kasvatin pankille velkaa olevan miinuksen määrää kymmeniin ja lopulta satoihin dollareihin... Alunperinhän tilin lopetukseen vaadittiin nimenomaan allekirjoitettu kirje, joka ei nyt sit ollu selvästi päässyt kohteeseensa. Onneksi, onneksi tajusin lähettää kuitenkin sähköpostia Commonwealthin nettipankin kautta ja eikä ollakaan oli maanantaina postilaatikkooni ilmestynyt henkilökohtaisen pankkihenkilöni Danielin (josta en tosin ole ennen kuullutkaan) pitkä sähköposti, jossa herra pyyteli ensin vuolaasti anteeksi, että asiani hoitaminen oli kestänyt niin kauan ja kertoi sitten sulkeneensa tilini kuten pyysin. Vohooo!!! Ette tiedä kuinka helpottunut olin ja tilille kertyneet kolmen kuukauden tilinhoitokustannukset oli myös kuitattu apnkin tappioksi, mikä helpotus. Niinpä case closed, ja sitä myöten tämä tili. Viimeiset "aineelliset" siteet kaukaisuuteen tässä katkeaa...

Sunnuntai ja banaanipannareita

Aaaa, huomaan unohtaneeni katsoa itse täällä kertomiani Australia-aiheisia ohjelmia kuten tuon Jamie Oliver Australiassa viime sunnuntailta. Pöh! Mutta onneksi taas on sunnuntai ja Remontoijissa on vielä runsaasti jaksoja jäljellä. Nukuin pitkään, paistoin banaanipannareita ja istun nyt sängylläni tv:tä tapittamassa. Kirjoitin torstaina jo postauksen tänne, mutta tekstin postattuani halusin poistaa yhden aiemman luonnoksen, mutta poistinkin tuoreen tekstini. Ehkä se oli kohtaloa, sillä torstaina mieleni oli hyvin synkkä ja näin viikon viimeisenä päivänä ollaan jo menossa ylöspäin.

Työttömän arki ei ole helppoa, ja vasta alan herätä siihen ettei työllistyminen todella käy helposti! Luulin, että korkeakoulututkinto, useamman kielen taito ja muutaman vuoden kokemus valtionhallinnosta auttaisi, takaisi edes paikan vanhassa firmassa, mutta ei näytä hyvältä. Kaksi kuukautta on jo kulunut eikä yhtään haastattelukutsua edes ole tullut. UM:n piti ilmoittaa lokakuun puolessa välissä ketkä pääsevät kolmivaiheisen valintaprosessin ekaan osaan, haastatteluihin. Ei ole kuulunut pihaustakaan. Kelaan hakiessani uskon hyvin, että hakijoita kolmeen avoimeen paikkaan on useita satoja, tuhansiakin? Mutta jos edes haastatteluun pääsisi nappaamaan paikan kulmasta kiinni... Ei hyvältä näytä. En ole lähtenyt sille linjalle, että hakisin summassa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin vaan haluan hakea töihin, joissa uskoisin oikeasti viihtyväni. Se merkitsee, että hakemuksia lähtee viikossa ehkä yksi, kaksi maksimissaan. Ja avoimia laitan saman verran, aina kun keksin jonkun kiinnostavan firman.

Koska vastauksia ei ole alkanut tippua ovat seinät kotona alkaneet kaatua päälle. Voinko minä todella olla kohta yksi heistä, jotka ovat koulutettuja ja silti työttömiä vuodesta toiseen? Hyvinkin, selvästi. Silti työttömän arjessa on myös se vapaus, stressittömyys työstä ja stressi ainoastaan omista tavoitteista. Herään joka arkiaamu kahdeksalta vain säilyttääkseni rytmin, käyn kävelyllä ja syön sitten aamupalan. Molli avautuu heti Hesarin jälkeen. Loppupäivä on vapaana ideoille ja itsen toteutukselle. Lähdin Australiaan tuulettumaan, nyt olisi paikka löytää sama vire tässä arjessa, rentous ja nautinto siitä, että kerrankin on aikaa eikä kukaan painosta mihinkään. Paitsi minä itse, ja ehkä hieman yhteiskunta.

Jos! Jos!!

Jos mulla olis toisen vuoden viisumi taskussa, leikin aina välillä ajatuksella, että vielä olisi viisi kuukautta palata lämpöön. Aamulenkillä pohdin, että nyt lentäisin Sydneyyn Singaporen kautta ja paluulippuun ottaisin Samoan ja parin Kanadan kaupunkia. Aijai, ei tästä haikailusta taida enää eroon päästä! Matkaan olisi lähdettävä ennen maaliskuuta, koska sillon täytän 32. Jotenkin olen iloinen, ettei viisumia ole, mutta haikeus painaa aina vaan. Olen myös pohtinut, että olisi mentävä Kilroyhin kiittämään ihanaa asioitani hoitanutta virkailijaa ja samalla kysäistävä mitä vaihtoehtoja itsensä toteuttamiselle olis tässä iässäni tarjolla. Kesyttäjää tai kotiin kahlitsijaa kun ei ole ollut näköpiirissä. Eikä varmaan sekään kotona loputtomasti pitelis... Mutta mikä parasta, tätä ikävää voi helpottaa tv:n kautta, sillä Australia tuntuu olevan nyt aika hot-paikka. Jamie Oliver on Ausseissa sunnuntaina 13.10. Subilla kello 17, Jim näyttää Matser cheff Australiaa arkipäivisin 17.35 ja Avalta tuli ainakin vielä viime sunnuntaina aamupäivän ajan Remontoijat-sarja. Ah, mikä juttu tää on?! Mulla ei siis todella pitänyt olla ikävä sinne!! No osansa ehkä teki viikonloppuna pitämäni paluujuhlat, joissa siis näytin kuvia ja tarjosin tekemääni Triffleä ja muna-majoneesi-leipiä, juomana punaista ja valkoista goonia... Tarjottimella oli muistoja monessa muodossa, muutamia kuviakin täällä olen ikävissäni julkaissut.

Mutta mitä lomakkeita olis täytettävä, kun matkaan haluu?

Vastauksena viimeiseen kommenttiin, jossa pyydettiin neuvoja mitä lippuja ja lappuja ennen lähtöä olisi täyteltävä, pohdin tässä hetken mitä kaikkea duunasin ennen omaa lähtöäni. Viisumin siis hain Kilroyn kautta, se oli helppoa ja pakettiin kuului kaikkea alkuun auttavaa kuten surffikurssi ja muutama hostelliyö. Heidän toimistoonsa tai nettiin siis, niin saa sen tärkeimmän hoitoon! Australian lähetystöjen sivuilta hakemuksen saa myös täytettyä kuulemma hyvin helposti, siihen en nyt vaan sattuneesta syystä osaa itse ottaa paremmin kantaa. Kelaan on ilmoitettava pitempi ulkomailla oleskelu eli pidempi kuin perus lomamatka, muistakaa kuitenkin ilmoittaa alle vuoden aika!!! Ei siis 1.1.2014-1.1.2015 vaan 1.1.2014-31.12.2014 niin positiivinen päätös ihan läpihuuto-juttu. Tuohon antavat yleensä vielä kuukauden muuttoaikaa eli kotiin kyllä ehtii, vaikka haluaisi hieman kiertää maailmaa viisumin päätyttyä. Matkan syyksi voi hyvin laittaa working holiday, sillä Australiassa saa lomailla ja työskennellä alle vuoden ja säilyy vielä Suomen sosiaaliturvassa. Jos et ilmoita lähtöäsi, saattaa sairastellessa tulla turhia kapuloita rattaisiin eikä lekrukäyntejä korvata ennen kuin ulkomailla oleskelun syy on selvitetty. Oikea lomake on Y39 tai Ilmoitus väliaikaisesta oleskelusta ulkomailla.

Nämä tehtyäni vaan googlailin kohteita ja liityin HelpX-sivustolle vapaaehtoisduuniin paikallisiin perheisiin päästäkseni. Bussipassin ostin Greyhoundille jo Suomesta, mutten ollut siihen hirveän tyytyväinen enää paikan päällä eli sen jättäisin nyt ottamatta. Kansainvälisen-ajokortin hankin (30egee), jota en loppujen lopuksi tarvinnut. Turhake ellet todella aio ajella paljon tai ostaa autoa! Kansainvälisestä hostellikortista, siellä YHA-hostellien jäsenkortista sen sijaan oli hyötyä. Alennus on 2-4dollaria per hostelliyö, ja kortin hinta Suomesta hankittuna puolet halvempi (17e/vuosi). Hostellit on myös todella siistejä ja kivoja, kortin hankkiminen siis kannattaa! Loput järjestelyt on sitten todella paljon kiinni kunkin omista kiinnostuksista, sillä enempää pakollisia hankintoja ei mielestäni ole. Rohkeutta vaan ja google auki, niin moni siellä on ollut, että tietoa löytyy jopa liikaakin. Tsemppii! :)

Missing you...

My fat koalas <3

Leivoin iltapäivän bileisiin :)

Aina vaan mielessä :)

Arvatkaas eilisen kohokohta? Väritin netistä tulostamiani Australian lippuja ja katselin, tai kuuntelin pikemminkin nauhoittamaani Aussi Master Cheffiä! Voi ah, sitä aksenttia on ihana kuulla! Ja vinkkinä, jos aiotte pitää Aussibileet kotiin päästyänne, ostakaa rekvisiittaa ennen kotikoneeseen nousua, Suomesta sitä ei löydy. Minut pelasti täydelliseltä askartelu paskartelu helvetiltä ilmapallokeskuksen Englannin-lippu pallo, johon liimaan ne viisi tähteä tarroina ja pöytään laitan keltaiset ja vihreät lautaset ja servetit. Loput, ne pienet yksityikohdat väsäilen sit itte. Kuten eilen tein... Olen myös tulostanut Australian karttoja, joihin piirrän matkareittini ja pysähdyspaikkani, pysyvät vieraat kartalla kuviakin katsoessaan. Niistä kuudesta tuhannesta valokuvasta sain kans vihdoin blokattua 570, jotka näytän noin tunnin mittaisena esityksenä. Power pointtiin kone ei toki taipunut, vaan hävitti asetukset ja lopulta kuvatkin väsäämästäni esityksestä, onneksi tavallinen kuvien katseluohjelma pelittää! Menussa seisoo tonnikalawrapit, muna-kolmioleivät, salaattia sekä kahvin kanssa Triffle. Tekis mieli sanoa The Triffle, en nimittäin ole ikinä moista kakun ja jälkiruoan välimuotoa vääntänyt, mutta lauantaiksi kokeilen onneani. Siihenkään tarvittavaa valmishyytelöä ei muuten maastamme löytynyt, pallon toisella puolella kun monet taitaa käyttää Aeroplane jellyä. Onneksi ostin pari pussia vastaavaa kamaa Virossa käydessäni. Ja juomaksihan on toki goonia, ei sovi Australian hanaviiniä unohtaa.

Muuten tämä paluusta kulunut aika on mennyt siivillä. Maanantaina on aina maanantai-fiilis, vaikken töissä olekaan ja perjantaina aina hogaa pohtivansa mihin se viikko taas katosi. Selailen joka päivä mol.fi:tä, mutta huomattavasti sieltä nousee esiin paikat, joihin haetaan juuri tiettyä erityisosaamista omaavia hakijoita tai sitten hoiva- ja huoltopuolen osaajille. Lähihoitajana, sairaanhoitajana, siivoojana, myyjänä, tarjoilijana, sihteerinä tms tuntuis työllistyvän. Yleistä tuntuu myös olevan, että ilmoituksessa kerrotaan työn vaativan tätä ja tätä erityisosaamista ja kokemusta, mutta tuskin koskaan hakijaa luvataan kouluttaa työhön. Mitä se nyt on?! Varmasti tuolla jossain on aina se yksi, joka osaa juuri haettavat erityisjutut, mutta herää myös kysymys pedataanko tällä paikkaa talon sisältä hakeville? Eikös avoin hakumenettely ole nykyisin jotenkin laissa säädetty ja työtä ei saa suoraan antaa jo olemassa olevalle kandidaatille. Tietty yksi syy on myös, että nykyään ihmiset on kouluttautuneita ja hakevat suoraan "koulutustaan vastaaviin paikkoihin" eli eivät aloita alhaalta vaan pyrkivät heti keskiviivan yli asiantuntijatehtäviin. Minähän olen myös päättänyt pitää vielä hetken, ainakin vuoden vaihteeseen saakka, kiinni pyrkimyksestäni päästä akateemisen loppututkinnon vaativiin hommiin. Kolme hakemusta on tällä hetkellä vetämässä: yksi UM:ssä ja kaksi vanhassa työpaikassani. Pidetään peukut pystyssä. Niin ja toki olen menossa ensi viikolla Hulluille päiville myyjäksi. Jotain sitä on keksittävä ennen sitä unelmien duunia...

Syksyä kohden, jep

Tänään taitaa olla ehkä toka syksyyn viittaava päivä Helsingissä. Aamupäivä oli hienon aurinkoinen, mutta tuulinen ja hieman viileä, nyt iltapäivällä alkoi sataa. Olen rehellisesti sanottuna odottanut tätä. Ausseissa ollessani aloin jossain vaiheessa kaivata suomalaista syksyä ja talvea. Täällä kun on talot lämmitetty ja tiivistetty, on vaatteet kondiksessa ja pimeän kaverina yleensä lunta, ja sateella katuvalot loistaa kauniisti märästä asfaltista. Toivon ajattelevani näin myös pakkasen saapuessa ja kylmyyden lähennellessä Siperian lukemia, niitä lukemia, mitä etelän asukkaat eivät osanneet edes kuvitella. Yksi italialainen mieshän oli muutama talvi sitten Helsingissä vieraillessaan saanut paleltumia kroppaansa, kun villakangastakki ei ollut pitänyt kylmää vaan sen napit olivat jäätyneet. Vaimonsa kanssa olivat sitten ajaneet kolmosen lenkkiä pysyäkseen lämpiminä ja nähdäkseen jotain kaupungista. Siihen ollaan menossa...

Piristykseksi pieneen haikeuteen kaukomaille, luin vikasta Helsingin uutisista pöytään katettavan nyt kamelia, kengurua ja antilooppia. Voi voi, tekstissä kun vielä mainitaan lihan ostajien olevan "eivät enää mitään erikoisuuden tavoittelijoita, vaan aivan tavallisia kuluttajia." Jospa tämä olisi vielä tuonut hinnat lähelle tavallisia kuluttajia, niin voisi pitää grillijuhlat ihan aidosta aineesta. Se kengurun liha, kun on ihan pirun hyvää.... Itse ajatteöin tarjota parin viikon päästä kotiin paluu-bileissä matkalla oppiani helppoja naposteltavia. Ainakin tonnikalawrapejä, mitä sain Mullumbimbyssä ja kananmunaleipiä, mitä tein Perthissä on tulossa pöytään. Salaatti leikataan australialaisittain ohuiksi ja pitkiksi paloiksi, kahvipöydässä komeilee triffle (saa nähdä miten saan siitä tulee, sitä en koskaan tehnyt, söin vaan) ja olueksi hankin Fostersia. Mistähän saisi jotain lippurekvisiittaa, sellaista kun olisi tajunnut ostaa rinkkaan ennen kotiin lähtöä.

Muutenpa arki on käynnistynyt rauhallisesti. Meinasin kirjoittaa hitaasti, mutta kyllä vuoden reissun jälkeen on hetki ihmeteltävä ihan hiljaa. Töitä ei ole löytynyt, kuuntelen vaan kauhulla uusia irtisanomisia, pohdin kauanko Kelan avustusta nyt saikaan ja odotan Hullujen Päivien alkua. Uusi työura, kun käynnistyy taas sieltä, tutun keltaisen kamppanjan myötä. Mutta sen jälkeenkään ei ole parempaa tietoa, ja Stockahan lomauttaa myös väkeään. Nykyaika ei ole soveliasta kuin kokemiselle ja kädestä suuhun elämiselle, paremman toivomiselle ja senkin edestä elämiselle. Yritän ryhdittää arkeani kitaran soiton harjoittelulla, aamulenkeillä ja Michel Montignac-ruokavaliolla. Joku kotoa oikeasti poisvievä harrastuskin olisi jossain vaiheessa keksittävä, ehkä ulkomaalaisia tapaamaan ja kieleiä harjoittamaan Conversation exchangeen? Tennis ja kiipeily kiehtoisivat myös, mutta hitto kun kaikessa pitää olla kaveri! Olenkohan hiukan erakoitunut, kun ei seura kelpaa. Jään pohtimaan tätä. Sillä välin toivon monien nauttivan lämmöstä, jossain päin maailmaa ja Suomessa olevien odottavan syksyä ainakin pienellä innolla ;)

Kyllä tulee ikävä...

kun katselee vanhemmille lähettämiäni postikortteja...

Tämäon joku vanha Qantas-mainos. Postikortin löysin Sydneyn viikonloppuisilta Rock's:in markkinoilta. Sinne ken mielii iisin hintaisia "vintage" kortteja.

Tässä on sit koko saalis. 

Siihen maahan mahtuu aika monta muuta mannerta, onneksi tosin vain yksi kerrallaan!

Myönnetäänpäs!

Tänään tipahti sitten eteisen lattialle sellainen Kelan kirje, jossa "Teillä on oikeus työmarkkinatukeen omavastuuajan jälkeen." Tämä vastuuaika on vain viisi arkipäivää. Kuudesta tai seitsemästä kuukaudesta on tultu viiteen päivään, olen iloinen. Päätökset on vaan tehty samana päivänä ja saman käsittelijän toimesta... Huonoa tuuria, että ne tulivat eri päivinä ja juuri hylkäävä ensin? Laki molemmissa päätöksissä on sama, myöntävässä vaan kohdat ovat 6luku 3pykälä ja 7luku 4pykälä ja 10pykälä 1momentti. Ota siinä sitten selvää, mikä tikka oli tällä kertaa osunut maaliin. Mutta tyytyväinen on oltava .

Teille ei myönnetä.

No niin, kopsahtipa postiluukusta eteisen lattialle hyvin odotettu kirje. Kansaneläkelaitos lähestyi minua, koska olin jättänyt hakemuksen peruspäivärahasta palattuani Suomeen ja ilmoittauduttuani työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Hakemukseni evättiin, hylättiin. Selailin ennen lähtöäni läpi työttömyysturvalakia eli Kelan hylkäävä peruspäivärahapäätös ei tullut yllätyksenä, mutta ajattelinpa kuitenkin hakea tätä avustusta. Työkkärissäkin on säännöt muuttuneet, joten miksei Kelassakin (tai siis laissa). Kokemuksesta tiedän, ettei monikaan lakia lueskele eikä sitä kautta myöskään osaa aukilukea Kelan kiemuraisia päätöksiä. Mulle tulleessa kirjeessä päätös ilmaistaan yhdellä lauseella, perustellaan neljällä hyvin pitkällä lauseella ja lopetellaan vielä lakipykälillä: työttömyysturvalaki 5 luku, 10 pykälä 1 momentti. Selvää pässinlihaa. En voi saada avustusta, koska olen ollut poissa työmarkkinoilta [oletan Suomen työmarkkinoilta] ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta. Asian voi korjata olemalla töissä työssäoloehdon vaatiman määrän, tietääkseni 28 kalenteriviikkoa (tätä ei toki täsmennetä). Se tekee seitsemän kuukautta. Ei ihan auta, että olen päässyt Stockan Hulluille päiville myyjäksi, mutta positiivista on sentäs, ettei niitä muutamia satoja tienattuja euroja tarvitse sitten tilittää kenellekään eikä pohtia, miten ne myönnettyihin tukiin vaikuttaisivat. Verot, kun maksaa on sujut.

Silti näen sieluni silmin monta, jotka eivät ole tietoisia tästä pienestä karenssista ja hakevat tukia hyväuskoisina Suomeen palattuaan. Hakemuslomakkeessahan mainitaan, että saadakseen tukea on hakijan ollut oltava työssä 28viikkoa oliko se viimeisen kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Yllätys, tämä pätee vain Suomessa koko ajan oleskelleisiin ja jonkin hyväksyttävän syyn takia poissa työmarkkinoilta olleisiin. Luulisin kuitenkin, että mikäli olet ollut töissä esimerkiksi Australiassa ja sinulla on esittää tekemästäsi työstä todistuksia, tilanteesi saattaisi olla toinen. Jos vaikkapa olet ollut yli puolet vuodestasi töissä, ei kai sitä enää voitaisi tulkita "ilman hyväksyttävää syytä" työmarkkinoilta poissa olemiseksi? Pyytäkää ainakin niitä työtodistuksia paitsi Australian veronpalautuksia varten niin myös Suomen virkamiehille.

Mä jatkan tästä työnhakua ja superin takaisin taistelua Australiasta. Jostain syystähän mun vuoden viimeisessä palkkakuitissa ei mainittu mitään super-maksuja, vaikka tokavikassa kuitissa Restiin oli maksettu yli 300 dollaria. TaxBack:hän katseli vain sitä vikaa kuittia ja ilmoitti, ettei mitään takaisin maksettavaa ole! Ah, on siellä ja ihan ok summa, ja nyt sekin raha tulis tarpeeseen...Skannausta ja sähköposteja tässä on jo vaihdettu ja vielä vaihdetaan.

Uutisia kaukaa

Voi vitsi on hauska seurata uutisointia Australiasta, Suomessa kaukaisen maan tapahtumia onneksi kerrotaan melko tiuhaan. Nyt oli vaalit ja minua niin julkisuuskuvallaan ärsyttänyt Tony Abbot voitti. Julia Gillard oli jo maassa ollessani syjäytetty, ja taisi vallan vaihtuminen puolueelta toiselle olla myös odotettavissa. Jutellessani Perthin isäntäperheen äidille, muistan hänen kironneen molempien valtapuolueiden politiikkaa, mutta olleen periaatteessa enemmän laborin puolella. Mutta niinhän se taitaa joka maassa olla, kaikissa puolueissa on jotain vialla, kaikkien mielestä!

Uutisia katsellessa herää hauska kaipuu kaukaisuuteen, miten siitäkin paikasta tuli oikeastaan toinen koti...? Tässä kertoillessani ihmisille viime vuoden reissustani olen myös alkanut arvostaa päätöstäni ihan eri tavalla. Gynellä oli otettava puheeksi miksi lopetin e-pillerit vuosi sitten eli kerroin olleeni ulkomailla. Lääkäri kysyi sitten missä olin ollut ja vastauksen kuultuaan kyseli vielä ison luidan kysymyksiä naama oikeasti epäuskoon vääntyneenä. Vasta näistä toisten reaktiosta alkaa todella tajuta tehneensä jotain yleisestikin makeeta, ei vain omaan elämään vaikuttavaa. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka haaveilevat jostain vastaavasta eivätkä vain koskaan lähde mihinkään! Tämä olkoon loppuelämäni ohjenuora ja ihmisten liikkeelle patistaminen loppuelämäni missio.

Lekrulta sain myös hauskan lohdutuksen poikki menneeseen seurustelusuhteeseeni: hän totesi, ettei ihan joka mies pysy vauhdissa mukana, jos nainen on niin itsenäinen, että lähtee yksin vuodeksi pallon toiselle puolelle. Niinhän se on. Ja sieltä palattuaankin saattaa olla liian itsenäistä seuraa monelle kundille. Viittsain joku viikko sitten, että olin hakemassa kamojani pois entisen kundikaverini luonta. Halata tosiaan uskalsimme, mutta oli ihanaa huomata, ettei halauksessa ollut enää mitään sen syvempää. Ei mitään kipinää. Nyt sitten vaan yksin uusia tuulia kohti! Työnhaussakin olen keskittänyt ajatukset ja energiat Suomeen, saa se Green  cardin haku odottaa ensi vuoteen, ainakin...

Rahasta tuli mieleen

Kun näin yhden ensi kuussa Ausseihin lähtevän, kysyi hän minulta paljonko vuoden aikana oli mennyt rahaa. Muistan pohtineeni budjettiasiaa itsekin ja alkuviikkoina Sydneyssä stressanneeni jopa maitolitran korkeaa hintaa. Kaikki oli kalliimpaa kuin Suomessa! Rahankäyttö on valtavan yksilöllistä, mutta avaan tässä hieman omaa budjettiani. Säästötililläni oli lähtöhetkellä 8000 euroa ja käyttötililläni pari tonnia. Lähdin siis matkaan rahallisesti varustautuneena, koska halusin aikaa työnetsinnälle. Olin kuullut joidenkin lähtevän matkaan 500euron turvin ja aikovansa heti työhön. Mä säästin vuottani varten pitkään, koska halusin aloittaa rauhallisesti, sen verran olen laiska.

Palattuani revin kaikki vuoden aikana tulleet tiliotteet ennen kuin tajusin, että niistä olisi voinut laskea tarkan summan vuodelle, mutta mitä hittoa! Raha on tällaisessa asiassa vain väline! Sen olisin voinut hogata jo silloin ekalla viikolla. Ensin  käytin toki käyttötilini, säästin valtavasti HelpX:n avulla ja saatuani jäätelönmyyntityön, elin niillä rahoilla reilusti yli joulun. Olen aika ihmeissäni, että kukauden palkka riitti kolmen kuun elämiseen, mutta eipä ollut ylimääräiset menot mulla suuret. No ensinnäkin en biletä paljoa (en edes Suomessa), en käy ulkona syömässä (en edes Suomessa), en jaksa kokkailla hienoja enkä ostaa paljoa vaatteita (eikä vaatteita rinkkaan olis mahtunutkaan tai hostellissa hienoja kokkaamaan). HelpX-perheet maksoivat myös erinäiset kahvit ja lyhyemmät retket, tarjosivat oluet ja hyvät illalliset. Avokadopalkalla (800dollaria kuukauden duunista tammikuussa) maksoin Exmouthin-retken ja vasta helmikuun alussa lasken alkaneeni syödä säästötilini rahoja! Siihen mennessä olisi siis mennyt noin 2000euroa plus kuukauden palkat, mitähän se olis ollu, noin 1500euroa eli 3500e yhteensä. Ei paljoa... Suhtaudutaan näihin laskuihin kuitenkin hieman varauksella.

Helmikuuhun mennessä Australiassa ansaitut palkat oli siis huvenneet, mutta todellinen rahan käyttö alkoi silti vasta Byron Bayn, vikan helpperipaikan ja todellisen lomailun alkaessa. Toukokuusta elokuuhun kului siis lopullisesti kaikki säästöt ja paljon vanhempien avustuksiakin, olisikohan kuukauden hinta ollut minimissään jotain 1700euroa eli kokonaisuudessaan sain sulatettua ainakin 7000euroa neljässä kuukaudessa! On se kallista pelkkä lomailu! Siihen kyllä kasautui lentoja, retkiä, laskuvarjohyppy, snorklausretket, ulkona syömiset, maltilliset shoppailut, kaikki Itä-rannikon ilot... Taisin lopulta unohtaa periaatteeni ja nauttiakin hieman. Ja toki vikassa kuussa näin neljä muuta maata tai maanosaa Australian lisäksi.

Joo ei kannata alkaa laskeskella tätä raha-asiaa liikaa jälkikäteen vaan elää, nauttia ja työskennellä siellä ollessaan! Ja pienemmällä pääsee liikkeelle, tekee vaan töitä enemmän kuin minä eli sen pari kuukautta :) Tsemppiä kaikille lähtijöille! Oli ehdottomasti mun elämäni upein vuosi!

Pari viikkoa kotona

Onkos nyt pari viikkoa mennyt paluustani... Kuvia katsellessa valtaa mielen iloinen fiilis, mutta tavatessani eilen Australiaan ensi kuussa lähtevän kimman, nousi matkakuumekin! Hitto, kun en sit viittiny tehdä sitä kolmea kuukautta farmiduunia, että olisi nyt toisen vuoden optio taskussa. Nyt lähtevät saa tietääkseni automaattisesti kahden vuoden viisumin. Kyllä tänne kotiin oli kiva palata, mutta jo alkaa ahdistaa. Vaikka nyt lähtö tuntuis enemmän pakenemiselta kuin seikkailulta. En viihdy elämässäni, niin helppohan se olis pistää taas vaihtoon. Mutta ei. Nyt pitää ainakin yrittää hankkia töitä ja harrastuksia ennen kuin harkitsee uutta rykäisyä. Ja jos totta puhutaan, seuraavaksi haluan muuttaa Havaijille. En tiedä mikä siinä paikassa niin kiehtoi, mutta sinne jäi sydän. Ikävää hoidan Hawaii five-0 sarjaa seuraamalla ja Green card-lotteryn aikatauluja googlettamalla. Ehkä joku päivä tämä blogi muuttuu Muutto Jenkkeihin-nimiseksi.

Sen verran palaan vielä Australian kokemuksiini, että Milletin rinkka kesti todella hyvin ja rauhalliseen shoppailutyyliini 65+10 litraa oli sopiva rinkan koko. Edestä aukeava malli on myös ehdoton, mä ainakin elin suoraan rinkasta enkä missään levitellyt vaatteita ympäri ja se kävi näppärästi edestä avattavasta mallista. Tuholaisia ei myös ole vielä kämpässä näkynyt, vaikka purin pakaasin melko huolettomasti heti kotiin päästyäni ilman mitään varotoimia. Toivottavasti ei ala näkyäkään! Niin olen kuullut, että kun yhden torakan näkee niitä on silloin jo sata piilossa. Jossain neuvottiin matkalaukun saunottamista, jossain pakastamista. Talvella pakkanen olisi ollut hyvä vaihtoehto, nyt mennään tuurilla. Peukut pystyssä!

Huomenna olis sit vuorossa yhden entisen elämäni ison osan paketointi, haen nimittäin kamani pois entisen kundikaverini luota. Hän löysi uuden kimman reissuni aikana, ja vaikkei suhteemme kariutuminen yllätyksenä tai hirveänä harmituksena tullutkaan, hieman huominen jänää. Suutelimme, kun lähdin, mutta halaammeko edes kun palaan? Saa nähdä. 

Pohdintaa täältä oman pöydän takaa

Pohtiessani Australiaan lähtöä pohdin vuoroin jutun päättömyyttä, vuoroin selasin artikkeleita asioista, joita jengi kelaa kuolin vuoteellaan. Nämä jutut - joita on alkanut tulla viestimiin kiihtyvää tahtia - saivat lopulta hiljentämään päättömyyden ajatukset. Kaikissa jutuissa listattiin asioita, mistä ihmiset tunsivat jääneensä paitsi elämänsä aikana erinäisitä syistä. Ensimmäinen syy artikkeleissa on aina sama: arkuus elää kuten itse haluaa. Hitto elämä jää elämättä, koska ei uskalla! Tai koska ei kehtaa? Tai koska ei vaan tule elettyä. Ja joka päivä silti elää. Voihan sitä mennä ulkomaillekin ja siellä sitten unohtaa elää ja kokea, solahtaa samaan malliin kuin Suomessa. En tarkoita tällä, että jokaisen olisi kirmattava ympäri mannerta tai maapalloa, mutta sinne kaukomaille mentäessä olisi kuitenkin muistettava miksi sinne lähti. Lähtikö hakemaan tukun uusia kokemuksia vai vain maiseman vaihdosta? Miksi uskalsikaan astua koneeseen? Siksi, että oman kämpän seinät kaatui päälle vai siksi, että halusi ruksata seinällä roikkuneeseen karttaan mahdollisimman monta uutta mestaa. Mulla oli jo lähtiessä päämäärä kiertää Australiaa paljon ja olen erittäin tyytyväinen, että näin tein. Yhdestä perheestä, sieltä kenguruiden luonta oli vaikea lähteä, lähtöpäivänä tuli tippa useasti linssiin. Mutta jos en kestä muutosta ja epävarmuutta miksi olisin maksanut hirveitä summia siirtääkseni itseni toiselle puolelle palloa enkä siellä sitten uskaltaisi olla itselleni rehellinen. Liikuttava oli, se on verissä.

Kun reilu viikko sitten laskeuduin Helsinkiin olo oli kuin olisin noussut vuoden kestäneen laukkakisahevosen selästä! Tai ehkä astanut pois kävelymatolta - tiedätte, miten aivot vielä huijaavat kuin kävelisit edelleen tuplanopeudella vaikka olet paikallaan pysyvällä lattialla. Ihana, hämäävä tunne. Ja sitten tajuat vauhdin oikeasti loppuneen ja joudut kävelemään tuttuakin tutumpaa vauhtia kotiin.

Nyt takaisin tultuani aloin taas selata noita juttuja. Mitä mulla olikaan haavissa siitä kaikesta näkemisestä? Paljon valokuvia, joiden taivas on puhkipalanut Australian auringon kovuudessa ja omien kuvaustaitojen puutteessa. Paljon niitä rukseja laittaa karttaan. Omia muistojani, tukku vieraita ihmisiä facebook-kavereina. Yllättävän harva on kysellyt matkastani mitään, vielä harvempi tiedustellut monessako paikassa kävin. Kävin siis 56 Ausseissa, yli 60 koko maailmassa. Ihan makeeta mun mielestä. Kadehdittavaa jonkun toisen? Jos joku sanoo olevansa reissustani kateellinen sanon, että niin minäkin olisin kun tiedän mitä olen kokenut. Näin olen päättänyt, vielä en ole sanonut. Enkä sano siksi, että kaikkien pitäisi olla kateellisia vaan siksi, että kaikkien pitäisi mennä jos ovat! Tiedän jo nyt, ettei tämä taas riittänyt kuin hetkeksi, sillä tällaisen retken kun tekee tajuaa, ettei maailma todella ole kuin osterini. Se on juuri siinä käden ulottuvilla ja välissä olet vain sinä itse ja pelkosi, ei muu. Pelottavaa. Kiehtovaa. Saa äidit pyyhkimään silmäkulmiaan.

Suomessa, himassa

Olen nyt viikon ollut kotona. Viikko ei ole vuodesta pitkä aika ja silti tuntuu hyvin helpolta olla taas täällä, kotona. Ekana aamuna petasin sänkyä hymy huulilla, tänään matkustin ratikassakin hymyllen. Tunnen todella olevani kotona. En ole ehtinyt nähdä kuin pari kaveria tämän viikon aikana, mutta muistan jo millaista elämäni olikaan. Hieman erakkomaista. Kaupungilla olen tehnyt havaintoja ihmisistä ja asioista peilaten niitä kokemuksiini. Totesin muunmuassa, että ruoka on halvempaa, ihmiset hyvännäköisiä, sosiaaliset tilanteet kovin egoistisia ja ilma puhtaampaa. Menojalka alkoi vipattaa keskiviikon tienoilla ja olisi ollut päästävä Raumalle. En tarkkaan tiedä, miksi juuri sinne, mutta muistan kerran sinne elämääni paenneeni. Ja se on sitä paitsi sopivan bussimatkan päässä ja sopivan erilainen, kuin matkustaisi Sydneystä Yambaan.

Vasta palattuani  Suomeen myös tajusin, ettei seurustelusuhteen loppumisesta voi alkaa parantua kuin siellä, missä on yhteiset muistot. Ekana yksinäisenä perjantaina istun tuolissani tv:n edessä ja mietin, miten olisin nyt sohvan uumenissa, jonkun seurassa, jos ei olisi käynyt kuten kävi. Vaikka onneksi kävi, kuten kävi.

Seuraavaa matkaa tuskin uskaltaa alkaa suunnitella ennen säännöllisen palkan ilmestymistä tililleni, se metsästys onkin aloitettava seuraavaksi. Seinälleni ripustin Lidlistä viidellä eurolla hankkimani maailman kartan, josta voin ruksia seuraavia kohteita kerratessani maantietoa. Pohdin myös tämän blogin tulevaisuutta. Kiinnostaako ketään seurata elämääni Helsingissä nyt, kun jännin reissu on risteily Tukholmaan (yksi on tiedossa jo ensi viikolla vanhempieni kanssa)..? Täällä voin kuitenkin avautua tietäen, ettei ruutujen takana ole toivottavasti yhtään minut henkilökohtaisesti tuntevaa ihmistä, joten jatkan, katsotaan kiinnostaako ketään. 

-anteeksi, on niistettävä väliin, sain koneesta jonkun sitkeän flunssan-

Ja sitten koisimaan. On se helppoa, kun Suomi on yksi aikavyöhyke ja myslissä lukee "suomalaista", vaikkei papaya tai banaani täällä kasvakaan.

Verotus ja matkan loppu!

Hei uudesta maasta, Uudesta-Seelannista! Viikko sitten Australia jäi taa ja lensin tänne kylmään länsinaapuriin. On ikävä paitsi Aussien ilmanlämpöä myös ihmisten no worries-asennetta! Nauttikoot siitä ken pystyy! Ausseissa asuvista tuli myös mieleen tää ajankohtainen verovuoden loppu ja veroilmoitusasiat. Mä päätin suosiolla mennä taxback-toimiston tiskiin ja antaa heidän hoitaa asian. Aika kovan hinnan palvelusta kyllä maksan, melkein 120dollaria sulaa palvelumaksuihin ja kun palautuksen pyytää Suomen pankkitililleen saa maksaa vielä 50dollaria ylimääräistä. Mutta menköön, omilleni silti jään ja todella saan ne rahat jossain vaiheessa! Ja siis ihan kaikki maksamani verot palautetaan, sillä olen oleskellut maassa yli kuusi kuukautta. Jes! Veroviraston herran pelottelut veronpalaitusten turhasta odottelusta oli siis pötyä. En tiedä sitten auttaisivatko he lomakkeiden täytössä, kun noin negatiivisia palautusten suhteen ovat.

Hieman haikeaa oli kyllä jättää ihana Australia taa... Jo nyt, vasta viikon toisessa maassa lomailun jälkeen alan jo unohtaa vuoden seikkailuni.  Siis niin, että muistan vain mitä olen puuhaillut tällä viikon matkalla. Pää ja mieli on julmia! Joskus unohdus on helpotus, mutta ei ihan näin äkkiä saa iskeä "kuin ei missään olis ollutkasn" fiilis. Tosin vuoden tulee kyllä muistamaan pitkään aina kun puhutaan jostain mitä tapahtui 08/2012 ka 07/2013 välillä ja hetken mietittyään tajuaa olleensa pois maasta koko kyseisen ajan. Se on makee fiilis. Ja kaikki kyllä palas kuvia selatessa, paljonkohan maksais teettää sellainen sidottu valokuvakirja vuoden otoksista? Pitää tsekata. Sellaisen kanssa olis helpoin kertoa kavereille ja sukulaisille seikkailuista.

Nyt taidan painaa päätä tyynyyn ja yrittää nukkua orastavan flunssan veks, et pystyy sit oikaisemaan Waikiki beachille ilman nestuukkipakettia.

Sinne putosin, pois en halua

Itärannikon kiertämistä ei siis todella kannata lopettaa Cairnsiin, vaikka se mukava kaupunki onkin vaan hivuttautua vielä tunnin ylemmäs keskelle sademetsää ja rikkaiden huviloita. Moni tuntuu työllistyvän täällä ravintoloissa tarjoilijoina tai resorteissa siivoojina, ja rannalla timantit riisutaan ja kaikista tulee tasaväkisiä letkeästä ilmapiiristä nauttijoita. Jos oli Byron vibe, on PD:ssä myös omansa, hyvä viba!

Tropiikissa :)

Vitsi fiilikset heittelee päivästä riippuen! Välillä odotan todella kotiin paluuta, etenkin nyt kun olen todella päässyt kotimatkan suunnittelun makuun. Olen varannut majoituksia Uudessa-Seelannissa, Hawaiilla, Los Angelesissä sekä San Franciscossa, enää puuttuu Losi Frisco välin lento. Jännää!! Mutta sit tämän hössötyksen jälkeen tajusin, että alle kuukauden jälkeen lähden oikeasti pois Australiasta, josta on tullut jonkinlainen luottomaa kuluneen vuoden aikana ja kahdessa kuukaudessa tämä hulvaton ja huoleton reppureissaajan elämäntapa on jätettävä taakse. Ehkä se ei olekaan niin järkkyä elää pakaasista? Mut ei, kyl kotiin on mun aika palata. Pitää vaan muistaa tän kokemuksen myötä, että kaikki on oikeasti mahdollista ja vain itsestä kiinni. Jos siis haluaa vaihtaa elämän tyyliään tai saada jotain vipinää on vain keksittävä mikähän sitä kiinnostaisi ja ryhdyttävä pyrkimään siihen!

Viime kuukuausi on ollut erityisen pois tieltä, täältä tullaan. Olen kokeillut laitesukellusta, laskuvarjohyppyä ja reissannut ilman varsinaista päämäärää yksin. Mikään näistä ei ole backpackerille isoja juttuja, mutta kun ajattelen tehneeni ne itse, itsenäisesti ja päättäväisesti, ovat ne minulle merkittäviä juttuja. Laskuvarjolla halusin hypätä jo 15-vuotiaana, nyt vihdoin pohdin jopa lupakirjan hankintaa! Sukellusta olen vain miettinyt, voipa senkin ruksata kokeilluksi. Siitä ei lähiaikoina ole tulossa harrastus niin paljon vedenpaine otti korviini. Yksin määrättömästi matkustaminen on puolestaan vain koettava, jotta siitä tulee juuri niin helppoa ja hauskaa kuin se on! Omia henkisiä rajojani tässä kai teille pohdin...

Tällä hetkellä köllin Port Douglasissa Dougies Back Packersissä. Tarjoavat ilmaisen kuljetuksen Cairnsistä/Cairnsiin ja viikko maksaa 140d, ja nettikin viikoksi 15d! Luulen, että kun huomenna saan lähdettyä tarkastamaan itse kylää luulen jälleen pudonneeni paratiisiin! Toivon ainakin niin! Laskin, että olen nähnyt 56 paikkaa Australiassa tähän mennessä! Hengähdys on siis paikallaan. Puolentoista viikon päästä lennän sitten Sydneyyn odottamaan lopullista maasta lähtöä, vaikka on sinnekin muutakin kuin odotusta tiedossa. Aion vihdoin kävellä siellä mihin en turistina aiemmin ehtinyt! Muutaman päivän reissu Canberraan on myös listalla, kylmään olen siis matkalla joten pitää varatoida tätä hempeää tropiikin talvea luihin ja ytimiin, nyt on nimittäin juuri oikea hetki vierailla pohjois Queenslandissä. Monet hostellitkin näyttävät punaista, sillä tänne tulvii väkeä etelästä. En ihmettele yhtään...

Party island Fraser island

Näkyikö edellinen itärannikkoa käsittelevä teksti ihan ok? Kommentoittehan, jos ei, sen fontti oli jokin normaalista poikkeava.

Sitten asiaan, kuinka moni teistä lähtisi telttailemaan maailman perintölistalle rankatulle hiekkasaarelle hirveiden viinapattereiden kanssa? Jos mä on ainut, joka annan jonkinlaisen soraäänen tässä kohtaa niin taitaa kaikki mennä niinkuin todellisuudessa. Varatessani Fraser-matkaani en siis todellakaan tiennyt, että matkanjärjestäjä kehoittaa kaikkia, jotka ei aja juomaan autossa niin paljon kuin kerkeää ja suuntaamaan pullokaupan ilmaiseen shuttleen heti autonvuokruspapereiden ollessa kunnossa. No mulla kävi tuuri, sillä ryhmässämme oli 17kimmaa ja yksi kundi ja meno säilyi viileässä ja välillä tihkuisessa säässä hyvin hillittynä. Itärannikon meininkiä tää biletys?! Halleluja!

Bookkasin reissun Wicked travelissä ja tein retken Palace adventuresin huostassa. Toi on kai mainostettu melko rauhallisena ja hyviä palautteita saaneena yhtiönä, todelliset bilehileet menee saarelle Dingon kanssa. Jos valitset Palacen, älä säikähdä heidän 70-luvun tyylistä hostellia Hervey Bayssä, jossa yhdessä unitissa on yksi lusikka ja 15veistä ja sängyn peitteet vanhojen fläkkien peitossa... Heidän retkensä on ihan ok... Ja huom, olen mä huomannut, että olen alkanut arvostaa mukavuutta, siisteyttä ja asiallisuutta ihan eritavalla kuin ennen! Ekana iltana jopa kirjoitin päiväkirjaan "Mitä helvettiä taas tulin tällaiselle retkelle, pidänhän enemmän merestä ja kaupungeista, mutta luontoa on jo tullut nähtyä ihan tarpeeksi". Haha, hyvä kokemus se kuitenkin oli näin jälkikäteen katsottuna!

Saaressa on siis idea ajella ympäri välillä ketterää ajotaitoa vaativia hiekkateitä ja katsella kieltämättä upeita ja ainutlaatuisia nähtävyyksiä kuten kristallin kirkkaita järviä, jokia ja puroja, hätistellä tai kuvata dingoja, syödä aamupalaa tyhjällä rannalla, taapertaa ympäri paljasjaloin tai lipsukkaissa... Jopa minä hylkäsin kovat kenkäni ja tallustin pari päivää flipflopeissani. Ja hiekka, jota on sitten ihan joka puolella, on todella silkkistä ja hienoa, ihanaa iholla - vaarallista kamerassa, omani jätin suosiolla mantereelle säilöön. 

Illalla sitten jokainen valmisteli omat muonansa ostamistaan eväistä (näin Palacella) ja istuttiin telttakatoksen alla pelaamassa korttia ja juomapelejä. 

Saarella on kiistatta vau-kohteita ja niiden välissä paljon samanlaista metsää kuin Australiassa yleensä. Paras anti mulle oli kai se ajelu, kun päästeltiin kuuttakymppiä suoralla rannalla ja möngittiin kymppiä saaren keskellä olevilla upottavilla hiekkateillä. Ja Lake McKenseyssä kävin uimassa! Kerrankin oli etua olla suomalainen, kun viileähköön veteen pulahtaminen ei tuottanut sen enempää tuskaa. Montakohan kertaa olen täällä olleessani käynyt uimassa? En montaa, koko vuoden aikana siis. Hmm, pitänee yrittää pulahtaa niihin Cairnsin kuuluisiin laguuneihin.

Ja sitten, kun matkaatte itärannikkoa ylös tai alas niin poiketkaahan ihmeessä pariksi yöksi Agnes Wateriin ja Town 1770:n, nää on ihan pikkuruisia kyliä, mutta fiilis ja maisemat on pysähdyksen arvoisia! Southern Cross-backpackersissä saatte vielä ilmaisen netin, mukavan sängyn ja kuljetuksen kaupunkiin. Suosittelen!

Ylös Itärannikkoa

Jaa-a, taas on kulunut sallittua kauemmin viimeisestä päivityksestä ja olen kolunnut tässä Byron Bayn jälkeen kolme uutta kaupunkia: Surfers Paradisen, Brisbanen ja Noosan, matkalla Noosaan pysähdyin myös Australia Zoossa. Ennakkoon tiesin, että kaikki kehuivat Noosaa ja haukkuivat Brisbanea ja Surfersiä. Paikoissa käytyäni tiedän taas, ettei muiden mielipiteisiin ole sokea luottaminen! Rakastin hulvatonta ja absurdia Surfers Paradisea ja avointa ja mielenkiintoista Brisbneä, mutta pieni ja rauhallinen Noosa on ainoastaan mielettömän upean rantaviivan äärellä. Itse kaupunki on minun makuuni kuolettavan tylsä. Se on hyvä paikka rauhaa hakeville, mä hypin täällä seinille ja joka päivä suunnittelen tulevia matkoja ja teen listaa mihin aion vielä mennä! Olen joka kaupungissa yöpynyt YHA-hostelleissa ja vaikka joku voisi sitä haukkua tylsäksi valinaksi, olen ollut majapaikkoihin erittäin tyytyväinen.

Australia Zoo ansaitsee kunniamaininnan Itärannikon kierroksellani. Pääsylippu maksaa melkoiset 57dollaria hostellikorttia näyttämällä (tai 540kilometriä Greyhound passiltasi), mutta muuttaa käsityksesi eläintarhoista varmasti! Puisto on sisustettu rehevästi palmuilla ja tunnelma on todella lämmin, eläimiä ei ole liiaksi, mutta jokaisella on siistit tilat ja ennen kaikkea tilaa... Pääpaino on Irwinin rakastamissa krokotiileissa, joita on kerrankin jännä katsella katselutasanteilta ylhäältä päin eikä vain akvaarion lasin läpi kuten yleensä on tapana. Samaan hintaan pääset myös silittämään koalaa, kävelemään kahden eri kengurulauman keskelle, seuraamaan upeaa keskipäivän showta... Minä suosittelen käyntiä lämpimästi. Kerrankin meitä reppumatkalaisia on myös ajateltu ja Greyhound ajaa aamulla Brisbnesta puistoon, missä on isot, 15dollarin kolikkoa vaativat säilytyslokerot, joihin voit jättää koko komean pakaasisi päiväksi ja hypätä iltapäivällä takaisin dösään suuntana Noosa. Myös paikallisyhteys löytyy, sitä en vain itse ole kokeillut.

Henkisellä puolella matkailun rasittavuus on vihdoin hellittänyt enkä tiedä tällä hetkellä tarkkaa jäljellä olevien päivien lukumäärää. Oli siis oikea ratkaisu jättää HelpX ainakin hetkeksi ja alkaa kuluttaa ylitöillä ansaittuja rahoja rentoon matkailuun. Olen luonteeltani rahatarkkatyyppi ja ostan kuudella dollarilla puolikkaan grillatun kanan ja syön siitä kahden päivän aikana neljä ateriaa, mutta ehdin tuossa myös iskeä tiskiin 700dollaria, joilla lunastin paikat Fraser Islandille sekä Whitsundaysille vieville retkille. Jossain on jopa kiva säästää, ja tietyissä asioissa vaan on paras maksaa. Ja ruoasta puheen ollen vasta nyt raaskin "investoida" muovisiin merisuola ja mustapippuri myllyihin sekä hyvään oliiviöljyyn. Aterioideni, niiden vaatimattomien arvo nousi samantien tähdellä tai parilla, ja kuinka helposti! Vinkkinä muillekin, jotka ei niin rakasta kokkaamista ruuhkaisissa keittiöissä.

Mikäli puhut ruotsia, sen harjoittaminen itärannikolla on helpompaa kuin missään! Ja minulta on nyt niin useasti kysytty missä kaikki suomalaiset ovat että nyt kaikki asiaa pohtivat, viisumihakemus vetämään!

Tämän kirjoittamisen jälkeen ehdin jo käydä Hervey Bayssä, Fraser Islandilla ja nyt hengaan ekaa iltaa Agnes Waterin Southern Cross hostellissa. Pitää näistä tehdä päivitys pikapuolin.

Aamukampa

Tammikuussa aloin laskea päiviä kotiinpaluuseen. Ennen sitä en uskaltanut laskea kuin kuukausia, vuoden vaihteesta sitten päiviä. Nyt kammassa on piikkejä enää 67! Ihanaa, ihanaa. Eilen illalla uskalsin jo alkaa katsella kotimatkan kohteita. Mihin matkustaisin Uuden Seelannin talvessa? Missä yöpyisin Havaijilla? Millä matkustaisin Losista Friscoon??? Jännää, mutta ennen näitä on vielä jaksettava keskittyä itärannikkoon ja välttää aussiväsymys.

Huomenna jatkan kahdeksanneata HelpX-perheestä Byron Bayn letkeään tunnelmaan. Joku siinä paikassa on, etten voi vain hypätä dösään ja jatkaa Surfers Paradiseen... Moni sanoo, ettei Byronista lähde tyhjin mielin ja varmasti joku jää ihmettelemäänkin, mikä paikassa niin viehättää. Mä edustan koukkuun jääneitä! Byron Bayssä tai tarkemmin parikyt minuuttia sisämaahan itse kaupungista lähellä Mullumbimbyn kylää olen asustellut viimeiset kolme viikkoa enkä haluaisi millään lähteä jatkamaan matkaa! HelpX-perheeni sai mut ensin luomaan lantaa niin, että tuskin pääsin sängystä ylös aamuisin (toki osansa ruumiilliseen työhön tottumattomuudella)  ja pisti seuraavaksi kylmiltään maalaamaan kotinsa keskeisimmän tilan, keittiön, seinät. Siitä vaan, osaat varmaan maalata. Olethan maalannut aikaisemmin? Työpäivän jälkeen urakka on kuitenkin palkittu maailman parhaalla ruoalla, rennolla seuralla ja tuolla kuuluisalla Byron vibella. Ota olut, tai lasi viiniä. Ehkä sauhut? Relax darling, let's eat some cheese before dinner. Kaikesta tästä luksuksesta toki päästän irti lähtiessäni taas tien päälle, mutta ennen sitä Australian rennoimpaan paikkaan chillaamaan. Onko kellään mielipiteitä Byronista?

Mysliä perjantai-iltana

Voi juma... Perjantai-ilta, makaan sängyllä ja syön mysliä suoraan paketista! Ja vielä ihan peruskamaa, kuivia kaurahiutaleita ja rusinoita. Eikä ole edes nälkään, kun syön. Sain juuri illalliseksi couscousia, ratouillea ja uunissa haudutettua lammasta. Mutta onneksi voin napostella ihan omassa rauhassa, lepäilen jälleen isäntäperheen sängyllä apulaiselle varatussa huoneessani. Olen saanut huomata, että hevosajoistani on jo kulunut liian kauan ja nämä isot eläimet saavat polvet tutusemaan, mutta reipas rouva ratsastuksenopettaja saa aina välillä käskettyä mut riimun toiseen päähän pitelemään nuorta oria paikallaan pesupaikalla tai loimittamaan vanhemman tamman. Ja ruoka on hyvää, tää mysli on nyt jotain lohturuokaa tylsään perjantai-iltaan.

Yamban rauhallisuuden jälkeen Byron Bay oli juuri sitä mitä itärannikolta odotin. Rentoa fiilistä, makeeta rantaa, viehättävyyttä, täyttä Rip Curl/Billabong/Roxy-asennetta! Ja vaikka infossa neuvovat ottamaan taksin tai tourin majakalle, ei mikään korvaa hienoa kävelyreittiä ylös rinnettä rannikkosademetsän ja maisemien ohi.

Pitäs varmaan laittaa toi myslipussi pois ja alkaa nukkua. Hevoset päästetään laitumelle seitsemän jälkeen ja sitten on mun vuoro alkaa lapioida lantaa kottikärryihin eli siivota pilttuita. Siinä tämän hetkinen päätyöni!

Hmm, hmmm

Kyl se syksy vaan tännekin puolelle maailmaa saapuu, hitaasti, mutta varmasti. Olen vihdoin saanut vähän kosketusta hevosiin täällä poolotilalla, mutta kaksi tunnetta vaivaa oloani. Ensinkin viihtyessäni perheessä vain pari viikkoa roikun ikuisesti ulkopuolisen ja läheisen tuttavan välimaastossa, vaikka tämä perhe hyvin vastaan ottaakin. Maksaa kahvit, kun ollaan ulkona ja ojentaa ruoan järjestyksessä ei koskaan viimeisenä. Olen silti vain vieras, apuri. Toinen vaarallisempi tunne on laiskuus. Viikon jälkeen iskee halu istua pöydässä ja osallistua keskusteluun mielummin kuin nostaa peffansa ja alkaa pestä tiskejä Itsekseen keittiössä. En kuitenkaan ole perheenjäsen enkä vieraskaan, joten minulla ei usein ole sanottavaa mihinkään keskusteluun. Olen se apuri, "se jostakin". Tänään tosin yllätyin iloisesti, kun rouvan äiti tiesi kantavansa Marimekon unikko-kuosia Suomesta. Tuo "jostakin" muuttuikin maaksi Euroopassa!

Mitä enemmän tätä helpX:ää harrastan alan myös pohtia mikä on tarpeeksi apua? Monet määrittelevät sen neljäksi, viideksi tunniksi päivässä. Koskaan ei kuitenkaan sekunttikello ole pöydällä tikittämässä k. Hullun suomalaisen on siis tyydyttävä siihen, että rouva kehuu ja sanoo herrankin olevan tyytyväinen. Tuntosarvet koholla siis jatkoa samaan malliin.

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja wegemiteen olen seitsemän kuukauden aikana tottunu. "Hi, how are you"- tuntuu kivalta, mutta aivoni eivät vieläkään osaa toistaa tervehdystä tarpeeksi nopeasti vastapuolelle. Jotkut aksentit aiheuttavat myös edelleen päänvaivaa, tyydyn usein hymyillen toteamaan "Yeees:)" Kerran tämä ei sopinut tilanteeseen ja sain tiedustella uudelleen mitä minulta olikaan kysytty. Mutta vain kerran! Kärpäsiinkin tottuu ajan kanssa, uskokaa pois.

Seuraava kohteeni on Yamba, hyvin suositeltu pikkukaupunki yön bussimatkan päässä Sydneystä. Viivyn siellä neljä yötä ja kokeilen sitten onneani hevostilalla lähellä Byron Baytä. Elätän toiveita, että voisin löytää rauhallisen Itä-rannikon ilman bilehiletystä, myöhään valvominen ei vain enää ole juttuni. Aussit kuulemma toteavat Iso-Britanniaan mennessään "ABC" another bloody casstle. Ausseissa se on kuulemma "ABB" another bloody beach.

Seuraava kuvasarja

Viimeinen päättyi marraskuun loppuun. Sen jälkeen kävin poimimassa avokadoja ja totesin, ettei kaksi viikkoa aina ole ehdoton maksimiaika helpperiperheessä, Pembertonissa viihdyin kaksi kuukautta. Joulukon meni siellä 40-asteen helteessä. Tammikuun loppuun tultaessa astuin bussiin ja hurautin kauas Exmouthiin enkä toki päässyt kuumuutta pakoon! Seuraavaksi sain tilaisuuden hoitaa ihania eläimiä Perth Hillsin huudeilla ja viettää syntymäpäiväni paikallisessa seurassa. Synttärilahjaksi ostin itselleni juurikin sen Ulurun reissun, jonka mukana matkasin kiveltä Adelaideen. Siten viikko Sydneyssä, ja nyt Richmondissa polotalleilla..

Mitä hittoa ja paljon muuta

Olen nyt seitsemännessä HelpX-paikassa, parissa viimeisessä on alkanut iskeä alkukankeus. Mitä hitto taas teen jossain keskellä melkein ei mitään imuroimassa hien valuessa kasvoillani tai tiskaamassa tai kitkemässä rikkaruohoja!? Ilman palkkaa!! Mutta sitten viikon päästä olen taas tyytyväinen. On se niin kivaa olla hetki osa perhettä ja kokea kaikkea uutta. Tänään pääsin ekaa kertaa elämässäni katsomaan poolo-ottelua. Ristiriitaista. Mutta ainakin HelpX-paikan tuntuu saavan helpommin kuin työpaikan, niin monen olen kuullut valittelevan niin Perthissä kuin Sydneyssä töiden vähyyttä. Vielä viime kesänä palanneet kertoi töitä riittävän, kunhan vain valitsi minne haluaa mennä. Taitaa Euroopan entisestään kehnoutuva taloustilanne ajaa tänne aina vaan lisää matkalaisia... Jatkanpa siis säästöillä ja helppailulla. Se kuitenkin tiedoksi, että HelpX hostit näkee heille postia lähettäneiden helppereiden kaikkien lähetettyjen sähköpostien pituudet, lähetysajat ja kohdehostit. Yksilöityjä posteja kannattaa siis lähettää, mikäli oikeasti mielii perheeseen päästä. Perthin perheeni vilautti paria profiilia, joista oli lähetetty puolen tunnin aikana 15 kyselyä eri hosteille, kaikki 254-257 merkin pituisia...

Sitten ajattelin listata hieman tähän asti oppimaani maan tavoista ja meiningeistä. Ensinnäkin menkää kiertämään länsirannikkoa! Greyhound bussipassi ei tähän hommaan auta yhtään, sillä viimeinenkin linja Perthistä Broomeen lakkautettiin juuri, mutta jollain konstilla kantsii hurauttaa katsomaan Ningaloo reefiä (itse valitsin Red Earth Safaris retken, 8pv meno paluu/945d) ja jos lähtee Perthistä lounaaseen valinta on South West Coast Lines, heillä on ilmainen wifi busseissa ja reitit kulkevat oikeasti kaupungin keskustaan. Muuten etelään mentäessä joudut ottamaan TransWA:n dösän, hyvä vaihtoehto sekin. Busselton, Bunbury, Albany ja Denmark ovat ainakin makeita kohteita. Greyhound ei myöskään toimi Victorian tai South Australian osavaltioissa, reittejä kun ei vain ole!

Kuuman auringon alla rashie eli uv-säteitä suodattava T-paita on hyvä ostos, niitä käyttää cooleimmat surffaajatkin ei ainoastaan olmit eurooppalaiset! Muuten halpoja perusvaatteita kannattaa etsiä
K-Martista ja Targetista. Takaan, että niissä on kivempi valikoima kuin Suomen "vastaavissa".

Tim Tams-keksit on ihan ok ja kuulemani mukaan ihan legenda, mutta ehdottomasti kannattaa ostaa ja syödä kylmää vesimelonia, sipaista tuoreelle sämpylälle reilusti voita ja ihan hieman wegemitea ei siis toistepäin, vaikka joku näin voi tuputtaa! Kahvi täällä on pitkälti pikakahvia ellei satu käymään tuuri ja perheeseen on hankittu pressopannu. Herbal Sensations-shampoot on hygieniapuolella ihan must ihanien tuoksujensa ja hoitavuutensa ansiosta! Niitä myös myydään normaaleissa kaupoissa iisiin hintaan (6d/300ml).

Useat hostellit antavat käyttää osoitettaan mm pankkitilin avaukseen tai postin uudelleen lähetykseen, eli postilokerosta tms en huolehtisi.

Käärmeitä olen seitsemän kuukauden aikana nähnyt kolme, vaarallisia hämähäkkejä en yhtään. Skorppioni on bongattu, mutta nekään ei täällä tapa, sattuu kuulemma vaan ihan pirusti jos se sattuu stikkaamaan. Alice Spingsin hostellissa oli itseasiassa listattu backpackereitä vaanivia vaaroja eli mikä Australiassa tappaa? Kaikkien eläinten käppyrät olivat alle viidessä prosentissa, reppumatkaajien murhat sen sijaan huiteli yli 70:ssä. Pistää miettimään liftauksen järkevyyttä, vaikka julisteella mainostettiinkin retkienvaraustiskiä...

Neljä kuukautta on enää aikaa Ausseissa jäljellä ja odotan kotiin paluuta innolla! Toivottavasti säilytän tämän "G'day mate! how's it going?"-asenteen mahdollisimman pitkään. Ja onnea kaikille, jotka löytää innon toiselle vuodelle!!