Leffa-arvio Tracks

Luettuani Tracks-leffan juonen eli että kyseessä on matkakertomus naisesta, joka kävelee autiomaan halki Alice Springsistä Intian valtamerelle neljän kamelinsa ja koiransa kanssa ja että elokuva perustuu tositapahtumiin ei mikään pidätellyt minua tiistai-iltana. Nukuin edellisyönkin hieman levottomati, koska odotin todella tämän kuvan näkemistä. Tarina sijoittuu 70-luvulle ja pääosassa on naisen sijasta 20-vuotias kimma, mutta kummatkaan faktat eivät hämää kokonaisuutta, päinvastoin. Leffa on rehellisen koruton, tutkiva ja alati kiehtova. Siitä on jätetty pois turhat jännitysmomentit ja hypetys, ja se on aussiaksentin ja itsenäisen löytöretkeilyn juhlaa, jossa löydetään ennen kaikkea enemmän itsestä. 

Menin teatteriin hakemaan tuttuja maisemia, mutta siinä jouduin pettymään. Tässä leffassa sivutaan hieman aboriginaalien kulttuuria, ihan hieman Australian historiaa kunhan osaa olla tarkkana, ja maan valtava koko tulee myös hienosti alleviivattua. Pääpaino on kuitenkin päähenkilön henkisellä matkalla, katsoja saa vain ihmetellä sitä halun lujuutta, itsenäisyyttä ja vapauden kanssa sinuina olemista, mitä leffa henkii. Yksinäisyydestä se ei kuitenkaan kerro, kuten loppupuolella huomaa. Eikä siis ole mikään matkailun edistämis elokuva. Se pani ainakin minut miettimään, miksi tosiaan lähdin Australiaan yksinäni - koska niin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin. Ja miksi täysi yksinäisyys sitten kuitenkaan ei ole tervettä - se tekee ihmisen höperöksi ja heikoksi. Sekä miten vahvoja me olemme, kun vaan haluamme ja päätämme. Menkää katsomaan, mitä ajatuksia se teissä herättää!

Listaa vol 2

Tuohon alkuperäiseen Listaa-postaukseen tuli hyvä kommentti, missä kysyttiin minkälaisen listan tekisin nyt, jos miettisin aikaa taaksepäin ja matkaani. Siis on myönnettävä, että ehdin jo keväällä työttömyyden kanssa painiessani katua lähtöäni (kamalaa tunnustaa) ja kirosin, miksi hitossa oli taas toteltava sisäistä ääntäni. Jos olisin jäänyt Suomeen, olisin varmasti jättäytynyt irti toimimattomasta parisuhteestani, mutta nyt minulla olisi töissä haasteita toisensa päälle, kuukausipalkkani saattaisi huidella kolmea tonnia ja olisin onnellinen asuntovelallinen jossain kivassa kaksiossa, minkä parvekkeella olisin voinut nauttia kesästä ja aamukahveista.

Tuota pohdintaa kesti hetken, vaikka aina sen iskiessä yritin henkisesti läimiä itseäni poskille ja takoa päähäni, ettei kokemaani vuotta voi sanoin kuvailla, ei rahassa mitata, eikä koskaan katua! No onneksi töitä löytyi ja nyt sopimustani jatkettiin vuoden 2015 loppuun, joten olen taas alkanut nähdä kokemani pelkästään positiivisessa valossa. Olen myös tajunnut, että koska asioilla on tapana järjestyä, oli irtisanoutuminen, reissu ja sitä seurannut vuoden työttömyys ja pätkätyö rupeama juuri jotain mitä tarvitsin. Nyt ekaa kertaa ei syksyllä tee mieli lähteä pitkäksi aikaa pois, ei ole tarve ravistella koko universumiani, vaan oma asunto ja parisuhde ovat realistisesti toivelistalla. Toteutuminen ei kummassakaan ole mitenkään taattua, mutta jo tämä tunne, etteivät ne kaksi asiaa kahlitsisi minua vaan olisivat ilon aiheita, on palkitseva.

Mutta sitten siihen listaan, miksi Aussi-vuoteni oli kannattava ja miksi "ei":

+ kokemus
+ tuttavuudet
+ henkinen kasvu, en jännitä enää niinkuin tajuan aiemmin tehneeni. Enkä tee asioita, koska niitä tulee tehdä vaan koska haluan, ja vihdoin tiedän voivani
+ pääsin paikkoihin, mihin en unelmoinut pääseväni; tein asioita, joita en ikinä kuvitellut tekeväni (avokaadojen poiminta, kenguruiden hoito, snorklaus Isolla Valliriutalla, yksin maapallon kiertäminen... Lista on oikeastaan loputon)
+ koin paratiisin, ja tajusin löytäneeni paikan mistä ei oikeasti ollut kiire pois (Port Douglas)
+ tulin sinuiksi ulkonäköni kanssa, lähdin ulos niissä vaatteissa mitä puhtaana oli ja unohdin ulkonäköpaineet, oli pakko!
+ koin reppureissauksen ihanuuden ja ne ihanat pienet ongelmat
+ itsenäistyin, vaikka luulin jo olevani itsenäinen
+ selätin ne pelon, liian seikkailun, epävarmuuden, tuttuuden ja turvallisuuden tunteet, mitkä olivat viimeksi listani miinuspuolella
+ maailma on vihdoin osterini, matkallelähdöstä tuli vuoden ansiosta erittäin helppoa - oli kyse matkasta Turkuun tai Jenkkeihin
+ entisestäänkin pitkä pinnani venyi vielä hieman. Osaan esimerkiksi nukahtaa välittämättä melusta, sekin on asenteesta kiinni.

- käytin paljon rahaa, jolla olisin juurikin sitä asuntoa voinut rahoittaa, tai ostaa haaveilemani kellon
- irtisanoiduin vakkaridunista, jonka avulla minulla voisi nyt olla omistusasunto

Yiritn kasvattaa tuota miinus-listaa pohtimalla, mutta nämäkin kaksi miinusta piti todella keksimällä keksiä. Ja kuitenkin, raha on vain rahaa ja duuni-asiassa onni oli lopulta myötä. Kerran vielä sanottuna, minulla oli myös niin hyvä tuuri matkassa, ettei mitään pahaa koko vuoden aikana sattunut, joten senkään puolesta en voi miinuksia listata. Kyllä se vaan on niin ärsyttävästi, että mahtavaa oli ja kaikkien matkaa pohtivien pitäisi vaan ottaa ja uskaltaa! Ja myös uskaltaa palata, jos siltä tuntuu. Kaikkia ei ole luotu kulkemaan, mutta "mitä jos" on niin vahva tunne, että se vaivaa läpi elämän.

Syvää pohdintaa

Vitsit tää huono taloustilanne ja aina synkkenevät työllisyysluvut alkaa lopullisesti ottaa päähän. Tämän hetkinen työpaikkani on varma 20.9. asti, mutta koska heillä on rekrytointikielto, ei tulevasta ole kuin arvailuja. Ja tällä hetkellä ne ovat juurikin rekrykiellon kaltaisia. En halua enää istua kotona vuotta vollottamassa työhakemusteni surkeutta tai sopivein paikkojen puutetta. Enkä halua enää kohdata yhtäkään, joka vakituiselta palliltaan hymyilee huvittuneena, kun kerron, että jos tämä pesti ei jatku se olis siiten taas Stockan Hulluille ja jouluapulaiseksi pestautuminen edessä. Mikä siinäkin huvittaa, häh? Kokeilis itse työttömyyttä!

Tästä sisuuntuneena olen blogini aiheen mukaisesti alkanut taas haikailla ulkomaille, nyt kohdemaina ovat Kanada ja Quebec sekä Hollanti. Quebecissä vetää ranskan kieli, jota puhun sujuvasti, mutta heidän rekrytointisivujensa mukaan viisumi myönnetään henkilöille, joilla on jotain työmarkkinoilla tarvittua osaamista. Oliskohan se kaupallista- tai tietotekniikkaosaamista ehkä? Tai sairaanhoitajana varmasti olisin myös haluttu. Hollannissa olisi sama problem, sillä kyseinen maa on Suomen ohella Euroopan huonoimmissa kantimissa olevia maita. Pitää alkaa vääntää omaa pakettia kasaan, millä myis itsensä sinne töihin. Pari kertaa lähteneenä irrottautuminen on aina helpompaa, nyt pitää vaan oppia edellisistä kerroista ja hioa taktiikkaa. Ensinnäki tajuta, ettei arki siellä muualla ole mitään ihmeempää kuin kotona. Yksinäisempää aluksi ja henkisesti vaativampaa kyllä, kaiken uutuuden viehätyksen jo haalistuttua. Samanlaista se on käydä vessassa Helsingissä kuin Amsterdamissa, motivaatio pitää läytää jostain muualta. Itsestä ja tavoitteista.

Osaltaan kapuloita rattaisiin ajaa myös ikääntyvät vanhempani. Juuri käytiin äidin kanssa kahteen otteeseen kahden päivän sisällä sairaalassa - ensin tyräleikkauksessa ja seuraavaksi hurjaksi kiihtyneen pulssin takia. He ovat pysyneet pitkään perusterveinä, mutta irrottautuminen kauas aiheuttaa silti pohdintaa. Ei pitäisi, mutta vaikka minua ei tehty heitä varten panee vastuu ajattelemaan. Vai miettimään kahdesti, epäröimään turhia. Eikä läsnäoloni täällä kuin helpota asioita, ei ehkäise mitään. Olen selvästi alkanut aikuistua tuon Aussivuoden jälkeen, biologinen kelloni on alkanut tikittää, olen kadottanut seikkalijani. Hetkeksi ainakin. Ei kai se lopullisesti voi hävitä, perusluonteeseen se on kaiverrettu.

Missent to Australia

Siis kaikista maailman paikoista mun Mark's&Spencer tilaukset kulkee Australian kautta!

Yksin, ihanaa!

Vetäisin tänään pitkästä aikaa Byron Baystä ostamani rannekorun ja tunsin vatsassa asti kuinka ihanaa on lähteä yksin viettämään päivää Pihlajasaareen. Pihlis ei tietty ole sama kuin ulkomaat ja yksi päivä sama kuin kuukausi tai vuosi, mutta tunne yksinäisyydetsä nauttimisesta on sama. En tiedä tarvitseeko yksinäisyydestä nauttia lähtiessään pitemmäksi aikaa ulkomaille, mutta kyllähän se auttaa ja kyllähän tunteeseen myös pakosti tottuu. Yksinäisys on nimittäin varmasti yksi isoimmista probleemista, mitä lähtöä suunnitteleva pohtii. Paitsi se miten pärjää vieraassa maassa ja uusissa tilanteissa yksin, myös se miten pärjää itsensä kanssa yksin. Miten koti-ikävän selättää, kun ei ole ketään jolle vollottaa suomeksi? Tai kun ei yksinkertaisesti ole ketään kelle vollottaa, vaan saa vollottaa yksin. Kuulostaa pahalta... Ja sitähän se joskus onkin, ei sitä voi kieltää. Tilanteesta on kuitenkin ainakin yksi tie ulos, ja se on tottuminen. Terästäytymällä ja oppimalla siitäkin ikävästä, välttämättömästä tunteesta, oppii elämästä ja itsestäänkin. Oppii nauttimaan maailman tärkeimmästä, omasta seurasta.

Tuo turkoosi koru on Byronista :)

Varmaa on, että kun maailman toiselle puolen asti pääsen yksin, on jo selvinnyt isosta harppauksesta eikä takuu varmasti ole ainoa, yksin ei siis tarvitse jäädä. Yksinäisiä matkaajia on niin paljon, että mielummin ennemmin kuin myöhemmin löytää jonkun matkakumppaniksi. Yksinäisyys kun on monelle enemmän pelottava kuin voimaa antava juttu. Itse tajusin jo ennen matkaa, että tämä on pohjimmiltaan yksinäinen projekti ja jouduin pariin otteeseen jopa torjumaan pynnöt alkaa reissukaveriksi jollekin. Mutta miksi yksinäisyys säilyy ihmiselle niin vahvana mörkönä? Monelle muistotkaan eivät ole mitään, jos niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tänään yksin rannalla istuessa sidoin muistot hyviin makuihin ja siihen vapauden tunteeseen, minkä ihminen yksin tavoittaa. Muistot voi sitoa myös musiikkiin, ne voivat sitoutua hajuihin, ehkä ostat juuri jonkun korun tai vaatteen.

Ja siis en minäkään aina ole onnellinen yksinäni. Ei yksinäisyydetsä nauttiminen käy kuin naps vaan, mutta joskus - siihen totuttuaan - sitä oikein kaipaa ja tarvitsee. Ei tarvitsr pohtia ja huolehtia, mitä kukaan muu haluaa. Se on aika iso asia! Se vastaan se, ettei voi jakaa muistoja kenenkään kanssa, siinäpä tasaväkinen vastakkainasettelu.

Kela-asiosta

Päivitetty 0700 27.6.2014

Olen huomannut, että Kelan kanssa asiointi on useille epämieluisaa, vaikka instanssi on yrittänyt keventää ja parantaa julkisuuskuvaansa viimeaikoina. Omasta kokemuksesta sanoisin, että helpoimmalla pääsee, jos viitsii toimittaa kaikki hakemukset tai ilmoitukset ajoissa. Kela ei näe kaikkea, mutta ainakin väestötietojärjestelmän muuttotiedot he tuntuvat näkevän. Kokosin tässä lyhyen infon koskien oikeutta sosiaaliturvaan Australiassa oleskelun aikana, jotta te pian lähtevät osaatte täyttää oikean lappusen ja säästytte ainakn siltä päänvaivalta, että Kelasta tulee kirje jonnekin tyhjään Suomen asuntoon, missä ette ole vastaamassa siihen ja seuraavaksi olettekin jo hylättyjä Suomen sosiaaliturvasta! Matkavakuutustakaan ei saa ilman Kela-korttia, sillä Kelan korvaama välttämätön sairaanhoito ei yleensä ole vakuutusyhtiöiden vaan Kelan korvausvastuulla. Vakuutus maksaa sitten ylimenevät kustannukset, mitä reissussa sitten sattuisikin sattumaan kuten sairaalaoleskelun tms. Ambulanssilentoja ainakaan oma Gouda-vakuutukseni ei suoraan luvannut korvata, mutta halleluja sellaista ei tarvinnutkaa. Ja jos tarvitsisi, ehkä maksu olisi viimeisenä mielessä.

Eli siis, jos olet Australiassa alle vuoden se on sosiaaliturvan kannalta täysin ok, mutta muista ilmoittaa asiasta Kelaan. Jos saat aikaiseksi esimerkiksi sairaanhoidon korvauksia tai maistraattiin teet muuttoilmoituksen ennen lähtöä, alkaa Kelasta tulla kyselyjä ulkomaillaolon syystä. Asia on siis helpompi hoitaa pois alta heti, vaikka Kelan verkkopalvelussa kohdassa Hakemukset ja ilmoitukset -> Oikeus Suomen sosiaaliturvan ja sitten Jatka. Vastoin yleistä (?) luuloa, sosiaaliturva ei ole kansalaisoikeus tai lakiin kirjattu jokaisen suomalaisen automaattiominaisuus. Se perustuu Suomessa asumiseen, ja jos Suomesta muuttaa pois, on tämä oikeuskin annettava pois. Voit työskennellä Australiassa vapaasti paikallisen työnantajan palveluksessa, koska kyseessä sosiaaliturvasopimusmaa ja oleskelusi kestää alle vuoden. Itse kuitenkin ilmoitin ulkomailla oleskelun syyksi Working holiday, käsittelijät kyllä tuntevat tämän matkailun muodon. Muista kuitenkin ilmoittaa aika tyyliin 1.1.2015-31.12.2015, se on alle vuoden. 1.1.2015-1.1.2016 aiheuttaa jo käsittelijälle päänvaivaa... Yli vuoden olisi sitten oltava joko suomalaisen työnantajan lähettämä, päätoiminen opiskelija ym, muuten sosiaaliturvaan ei ole aihetta, koska Suomessa sosiaaliturva perustuu täällä asumiseen. Tämä tarkoittaa siis, että alle vuoden oleskelu tässä tapauksessa Australiassa tulkitaan väliaikaiseksi eikä ihminen Suomen lain silmissä muuta ulkomaille asumaan. Yli vuoden oleskelussa katsotaan, ettei oleskelu ulkomailla ole enää tilapäistä kuten alle vuoden tilanteessa vaan pysyvää ja silloin "suora" oikeus sosiaaliturvaan Suomesta raukeaa.

Kannattaa siis mielestäni vaikka ilmoittaa ensin juuri se alle yksi vuosi, jos toinen ei ole ihan pommin varma ja mahdollisista liitteistä esiin tuleva. Oleskelun jatkumisesta voi sitten vihjaista toisen vuoden alkaessa, lentää kyllä sosiaaliturvasta, mutta niin se vaan menee. Kun Suomesta muuttaa pois, on tietyistä eduista luovuttava. Sosiaaliturvaan kuuluessa sairaanhoitoa tulisi Australiassa saada Suomen passilla, paikallista kelakorttia voi hakea, kun tarvetta ilmenee. Olisikohan siinä lyhykäisyydessään Kela-asioinnin helppous sosiaaliturvan kannalta! Päätöksen saaminen voi kestää hetken, siitä ei yleensä pidä huolestua ja verkkoasioinnin kautta voi hakemuksen statusta tutkailla iisisti.

Kylmä kesä täällä ja kylmä talvi siellä

Olen saanut kaksi uutta seuraajaa blogiin, vau! Hetken pohdin tämän blogin unohtamista, mutta jos verkkainen kirjoitustahti ei haittaa, jatkan. Ties vaikka johonkin muualle pääsis joskus, ainakin matkoja bloggais. Quebecissä vois harkita asumistakin... Australiasta kuitenkin, törmäsin pari päivää sitten kaveriin, jota en ollut nähnyt vuosiin ja pääsin kertomaan parista viime vuodestani. Onneksi hänkin oli ajatellut omaa Aussi vuotta, sain heittää löylyä kiville! Voi kuinka haluaisin kirjoittaa kirjan vuodesta ja rohkaista ihmisiä lähtemään, ja saada joku tajuamaan kuinka uniikki tilaisuus se on. En ole vielä edes käynyt kuviani uudelleen läpi, miten hullua!

Serkun synttäreillä tapasin puolestaan hänen miehensä puolen sukua ja kimman, joka on mukana Fangirl Questissä. Hän on matkustanut Englannissa ja Amerikassa screenframing projektin parissa, missä he ovat kuvanneet sarjojen ja filmien kuvauspaikkoja, tarkemmin projektista heidän nettisivuillaan http://fangirlquest.tumblr.com. He olivat matkallaan viimeksi yli vuoden, joten  puhuimme matkalla olosta, kotiin paluusta, matkustustavoista, Kelasta... Päällimmäisenä hänen sanoistaan jäi mieleen kuinka ennen matkaa, ja matkalla, olo on ihana, mutta kuinka paluu musertaa. Hän kertoi nyt vasta hoganneensa, että kotiin paluu ei ole lopullista vaan palattuaan voi lähteä matkaan uudelleen. Ymmärrän fiiliksen, mutten ihan allekirjoita tunteneeni samaa. Lähtö on aina kutkuttava ja etenkin lyhyeltä matkalta on haikeaa palata arkeen, mutta innostus tulee juuri siitä, että voi lähteä uudestaan, uuteen paikkaan, kokemaan uutta! Tai ainakin suunnitella seuraavaa. Olen oppinut kantapään kautta, että bileistä on paras lähteä, kun tunnelma on korkealla, jää parhaat muistot. Sama sopii matkailuun, jossain vaiheessa on oikea aika palata kotiin. Joskus se on viikon, joskus vuoden päästä, mikä itselle tuntuu oikealta.

Kotiin paluusta ja uuteen paikkaan matkustamisesta päästään seuraavaan aiheeseen. Yksi työkaveri on muuttamassa San Franciscoon joulun jälkeen ja toinen työkaverini haluaa lähteä sinne kevätlomalle, minun kanssani. Mutta kun olen jo käynyt siellä! Olen jo saanut pyyhkeitä siitä, että itken kuinka paljon maailmassa on nähtävää, yksi vanha ystävä yritti palauttaa minua asiassa maanpinnalle. Hän on asunut Sydneyssä jo kymmenen vuotta, mutta vieraillut vasta muutamissa Australian kaupungeissa. Minä oleilin maassa vuoden ja näin karkeasti ottaen 75% mestoista. Mutta ei saarnaus auta, ei auta vaikka olisi jo kuinka paljon nähnyt. Matkustaminen on harrastus, ei siitä saa tarpeekseen. Ja maailma on täynnä nähtävää. Minä haluaisin ainakin Istanbuliin, Islantiin, Italiaan, Japaniin, Barbadokselle, Intiaan Taj Mahalia katsomaan, Wieniin vanhempien kanssa, reppumatkalle Aasiaan ja junalla Vladivostokiin. Muistatteko mainoksen, jossa Orbitin maku kestää Helsingistä Vladivostokiin? Se on mainoslause jostain 80-luvulta. No San Franciscon lähellä on Sacramento, olenhan joskus ajatellut miten olisi jännää käydä paikoissa, mistä on tehty laulu, Sacramento on Middle of the Roadin menevä diskohitti 70-luvulta. Ehkä sinne San Franciscoon on lähdettävä, jos tilaisuus tarjoutuu. Seurassa matkustaminen on niin erilaista kuin yksin. Ja kotiin paluita on sitten yksi enemmän, yksi enemmän syitä lähteä uudelleen!

Listaa

Pläräsin papereitani läpi eilisen synttärilahjan takia Australian vuoteni ajaksi vanhemmille antamaani salasanalistaa etsien. En löytänyt tietenkään salasanoja, mutta löydin toisen mielenkiintoisen listan, nimittäin elämäni plus ja miinus-listan, jonka perusteella tein lähtöpäätöksen. Lista kuului näin:

+ (lähde, koska)

En pidä työstäni

Kerta mahdollisuus

Seikkailu

Kokemus

Halu

Ei asuntoa/lainaa/lapsia

Mikä minua pidättää just Suomessa?

Pääsee irti asunnostani (joka silloin kahlitsi ja oli täynnä huonoja muistoja)

Itsenäistyminen

Kieli

Harmitus, jos ei lähde

Minussa asuva tarve mennä ja olla vapaa, kokea

En halua vielä muuttaa yhteen, saada lapsia, aikuistua kokonaan

- (älä lähde, koska)

Vakituinen työ

Perhe

Poikaystävä ?

Epävarmuus reissussa/reissusta

Seikkailu liikaa

Tuttuus ja turvallisuus

Pelko

Vedin sitten tukkimeihen kirjanpidolla kumpi vaihtoehto sai enemmän ääni ja muistan yllättyneeni miinusten vähäisyydestä. Se oli 13 vastaan 7. Ja kaiken kukkuraksi minun oli laitettava tuonne poikaystävän perään kysymysmerkki, pohdin olisiko hän jäämisen arvoinen. Tiesin, ettei ollut. Nyt kun viimeksi, kun puhuin kyseisin kundin kanssa kehotin häntä myös tekemään listan, hänellä ei nimittäin mene kovin hyvin nykyisen kimmakaverinsa kanssa. Sanoin, että aloita positiivisista, niin minäkin tein. Mutta ole rehellinen itsellesi, lista on paljastava. Siihen voi ja kannattaa laittaa juuri kaikki ne asiat, jotka omaan elämään vaikuttavat. Katsoa ajatuksiaan hetken suoraan silmiin.

Plussistani olen edelleen samaa mieltä. Miinuksista painottaisin ehkä tuota vakituista työtä, vaikka enhäns iitä alunperin pitänyt. Ei kukaan osannut ennustaa pakkaselle luisuvaa työllisyystilannetta 1,5vuotta sitten. Perhe taas pysyy, oli mikä oli. Ja noiden "seikkailu liikaa" ja "epävarmuus reissussa" yli vetäisin paksulla, mustalla tussilla. Niitä tarvitaan itsenäistymiseen. Tuttuus ja turvallisuus ovat myös kotona säilyviä arvoja, pelko taas hyvä eteen päin vievä ja turvassa pysymistä auttava voima. Miinukset siis kumottu. Eiku reissuun!

Hyviä juttuja Iltalehdessä!

Olen muistaakseni puhunut parikin kertaa pakkauksesta, sen vaikeudesta j atärkeydestä. Ja tärkeäähän se on, selvä se. Viikko sitten Iltalehdessä ilmestyi kaksi huippu hyvää juttua matkustelua ja pakkausta koskien. Toisessa listataan hyvin pidemmälle matkalle tarvittavat jutut, toisessa taas autetaan tekemään päätös lähdöstä. Linkit juttuihin tässä pakkaus ja päättäminen.

Muuten minun elämäni on nyt taitanut siirtyä tänne Suomeen hetkeksi, tai ainakin olisi kyllä todella mukavaa löytää pysyvä työpaikka piakkoin. Puoli vuotta on juurikin kulunut paluustani eikä mitään pysyvämpää ole ilmestynyt, enpä odottanut tätä palatessani. Jossain määrin muutaman tunnin päivittäinen duuni, mitä nyt teen on alkanut kiehtoa siinä määrin, ettei kokoaikatyö tunnu enää niin houkuttelevalta. Mutta palkkaa olisi alettava saada enemmän, sillä haluaisin todella ostaa kämpän ja oikeastaan aloittaa kotiin ankkuroivan harrastuksen nimittäin perustaa akvaarion. Mutta kuten mielipiteeni muuttuvat niin muuttuu myös elämä, mistä sitä tietää mitä huominen tuo tullessaan. Onnellisena oleminen on tärkeintä.

Ei kuulu hyvää Ausseista

Sain menneellä viikolla kahdelta Australian perheeltäni sähköpostia. Toinen perhe, joka asuu Perthin lähellä ja missä olin hoitamassa kenguruita olivat nipin napin eli kymmenen kilometrin turvin säästyneet alueella roihunneelta metsäpalolta. Heidän ei ollut tarvinnut evakuoida itesään ja eläimiä vaan he saivat huokaista helpotuksesta. Ikävänä uutisena tosin sain tietää, että molemmat kengurut, Napoleon ja Betty, joista olin heillä asuessani pitänyt huolta, olivat menehtyneet viime vuoden aikana. Napoleon ensin heikompana keuhkokuumeseen ja Betty naapurin koiran hampaisiin. Vaikka tiedän, että nyt jo kolme eläintä (kolmas, hurmaavan nymfipapukaija Donna joutui haukan kynsiin jo kesällä), joita heillä hoidin on menehtynyt, pidän heitä elossa muistoissani.

Halls Gapissä asuva perhe oli myös joutunut evakuoitumaan metsäpalon tieltä, mutta onneksi hekin säästyivät naarmuitta eikä mitään omaisuutta palanut.

Tänä talvena ei roihuavista metsäpaloista ole uutisoitu Suomessa enää viime vuoden malliin, mutta ikävä uutisena bongasin Ylen sivuilta toisenlaisen jutun, Ison valliriutan tienoille on nimittäin hyväksytty läjitys- ja hiilisatamahanke. Voi voi, joka paikassa sitä osataan olla rahan armoilla ja ainutlaatuisia luonnon ihmeitä "vastaan". Linkki juttuun täällä. Itärannikolla kaivostoiminta on armotonta ja uusia alueita vallataan surutta maan rikkauksien louhimiseen. Ja jossain vaiheessa tämäkin oli nähtävissä. Queensland ei voi palvella molempia suuria aarteitaan Isoa valliriuttaa ja kaivostoimintaa tasapuolisesti vaan jompikumpi veisi voiton. Nyt pitemmän korren tuntuu vetäneen, jälleen, raha ja kaivokset.

Käytyäni snorklausreissulla Isolla valliriutalla Port Douglasista käsin sain oppaaltamme meribilogilta kuulla, ettei korallien häviäminen ole ihan koko totuus. Näillä tiedoilla korallit kuolevat ja häviävät pinnasta, mutta säilyvät hengissä syvemmällä. Riutta ei siis tuhoudu, ihminen ei vaan enää pääse ihastelemaan sen kauneutta korallien vetäytyessä kasvamaan entistä syvemmälle otollisiin vesiin. Olosuhteiden parantuessa - mikäli näin joskus sattuisi käymään - alkaa kasvusto jälleen kivuta kohti pintaa. Tämä tosin kestää ihan pirun kauan. Eli ei voi odottaa, että mikäli nykyinen kavusto vähitellen häviää, sukupolvet edes satojen vuosien päästä näkisivät upeasti meren jalokivestä vilaustakaan.

Toivon pilkahduksena matkailijalle, jota tässä blogissa on myös pakko ajatella, on kerrottava, että WA:n puolella eli Australian länsirannikolla oleva Ningaloo reef voi vielä toistaiseksi melko hyvin ja siellä on nähtävää vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin kuin idän puolella. Ei toki ole mikään lohtu, että yksi voidaan tuhota, kun on vielä toinen jäljellä, mutta mikäli yksi tuhoutuu, saa toivoa, että tästä toisesta osataan ja halutaan huolehtia paremmin!

Facessä jaettua

Facebookissa joku kavereistani jakoi linkin, joka on nyt jaettava täälläkin. Listalle on pohdittu seitsemän asiaa, miksi jokaisen tulisi ainakin kerran elämässään lähteä matkalle yksin. Minä en ole samaa mieltä, että jokaisen tulisi matkata yksin, mutta ne joita asia houkuttaa, heidän se kannattaa kokea. Linkki listaan täällä.

Sellainen vapaus

Onnistuin tässä saamaan parin viikon jakson töitä puhelinvaihteessa ja kassana, ja työpaikassa ovat ottaneet minut uteliaina vastaan. Se normaali kysymyssarja käydään toki läpi eli mistä tulet, mitä hommailet elämässä, kauan olet täällä... On vinkeää kertoa olevansa työtön, mutta olevansa sitä siksi koska irtisanoutui ja lähti vuodeksi Australiaan. En ole jäänyt työttömäksi, olen valinnut sen jollain tapaa. Ja nyt, tuossa puhelimeen vastaillessa en voisi olla onnellisempi, etten muunmuassa päässyt takaisin vanhaan työpaikkaani, saanut mahdollisuutta asuntolainaan ja pystynyt vielä asettumaan muottiini helsinkiläisenä, koulutettuna nuorena aikuisena, jonka elämässä on selvä suunta. Minulla suunta katsotaan joka aamu uudestaan ja niin kauan kuin taloudellisesti kestän tilannetta, saa näin jatkua.

Mutta päästäkseni tähän päätelmään syvemmälle, oli törmättävä Iltasanomissa julkaistuun juttuun nuoresta naisesta, varmaan oman ikäisestäni, joka oli myös irtisanoutunut työstään ja lähtenyt maailmalle. Hän sen kiteytti. Se vapauden tunne, jonka voi tuntea vain ollessaan yksin isossa maassa, omaisuus repussaan ja kourassa bussilippu jonnekin uuteen, jännään paikkaan. Se tunne, kun mikään ei rajoita ja kaikki on mahdollista.

Jutun kommenteista tulee esiin paljon ihailua ja kadehtivia kommentteja, mutta myös muutama ihan järkevä kritiikki. Ennen lähtöäni moni hoki minulle miten ulkomaan kokemusta arvostetaan työelämässä ja miten takaisin palatessani olisin ihan eri ihminen. Näin ei kuitenkaan käy, tai käynyt. Työelämässä se vuoden maailmalla palloilu ei todellakaan ole tuonut hurraata, korkeintaan voin sanoa tulevani toimeen englanniksi, myinhän sillä jäätelöäkin kuukauden... Ihailua lähtijän rohkeus toki tuo, mutta se konkreettinen hyöty. Enpä tiedä, tai enpä ole vielä siihen törmännyt. Katsotaanko sitä ehkä uhkanakin, ku nuskalsi lähteä nostelemaan yhdestä hyvästä paikasta, voiko luottaa, että minuun käytetty energia saisi pysymään uudessakaan paikassa? Ei sillä, että nykyisin paikallaan pysyminen olisi mitenkään normaalia, moni vaihtaa työpaikkaa useasti elämänsä aikana. Maailmalle lähtijällä siitä on kuitenkin vielä järeämpi todiste. Jättäydyin tyhjän päälle ja onnistuin. Entä ihmisenä muuttuminen? Muuttuneena tulin takaisin, olen paljon puheliaampi, pelottomampi ja ennakkoluulottomampi kuin ennen, mutta pohjimmiltaan en muuttunut ainakaan muiden silmissä niin kuin he ehkä odottivat. En tullut rastatukkana, tatuoituna tai eteläm miehen metsästäneenä. Tulin kuten olin, sisältä olen muuttunut, mutten sitä kukaan ole huomannut.

Tällä jutulla on hieman ristiriitainen tarkoitus. Haluan edelleen puskea maailmalle niin monta ihmistä kuin vain ikinäö pystyn, sellaista kokemusta ei voi unohtaa ja sen jälkeen on vain avoimempi haluamaan lisää. Mutta realiteetit on hyvä pitää mielessä. Maailmalle kannattaa mennä elämään se vuosi, ottaa kaikki irti ja palata pää pystyssä hymyssä suin. Täällä mikään ei niin muutu, täytyy vaan keksiä uudet keinot, että taas pääsee juoneen mukaan.

xxx

TV:stä sitten, kaikki Suomessa olevat Australias fanit, muistakaa Master Chef Australia pyörii jälleen ja ihanaa aksenttia saa imeä itseensä joka arkipäivä. Yhdeltä mestarien oppitunnilta kopioin myös leipäreseptin ja valmistin aivan ihanaa, rapea kuorista leipää! Katsoin huvikseni jakson USA:n kilpailusta, mutta siitä oli tehty puoliksi reality-suhdesotkua ja vain puoliksi ruoanlaittoa. Suomen versiossa taas kilpailijat olivat kertakatsomalla niin happamia, että jatko jäi katsomatta.