Rahasta tuli mieleen

Kun näin yhden ensi kuussa Ausseihin lähtevän, kysyi hän minulta paljonko vuoden aikana oli mennyt rahaa. Muistan pohtineeni budjettiasiaa itsekin ja alkuviikkoina Sydneyssä stressanneeni jopa maitolitran korkeaa hintaa. Kaikki oli kalliimpaa kuin Suomessa! Rahankäyttö on valtavan yksilöllistä, mutta avaan tässä hieman omaa budjettiani. Säästötililläni oli lähtöhetkellä 8000 euroa ja käyttötililläni pari tonnia. Lähdin siis matkaan rahallisesti varustautuneena, koska halusin aikaa työnetsinnälle. Olin kuullut joidenkin lähtevän matkaan 500euron turvin ja aikovansa heti työhön. Mä säästin vuottani varten pitkään, koska halusin aloittaa rauhallisesti, sen verran olen laiska.

Palattuani revin kaikki vuoden aikana tulleet tiliotteet ennen kuin tajusin, että niistä olisi voinut laskea tarkan summan vuodelle, mutta mitä hittoa! Raha on tällaisessa asiassa vain väline! Sen olisin voinut hogata jo silloin ekalla viikolla. Ensin  käytin toki käyttötilini, säästin valtavasti HelpX:n avulla ja saatuani jäätelönmyyntityön, elin niillä rahoilla reilusti yli joulun. Olen aika ihmeissäni, että kukauden palkka riitti kolmen kuun elämiseen, mutta eipä ollut ylimääräiset menot mulla suuret. No ensinnäkin en biletä paljoa (en edes Suomessa), en käy ulkona syömässä (en edes Suomessa), en jaksa kokkailla hienoja enkä ostaa paljoa vaatteita (eikä vaatteita rinkkaan olis mahtunutkaan tai hostellissa hienoja kokkaamaan). HelpX-perheet maksoivat myös erinäiset kahvit ja lyhyemmät retket, tarjosivat oluet ja hyvät illalliset. Avokadopalkalla (800dollaria kuukauden duunista tammikuussa) maksoin Exmouthin-retken ja vasta helmikuun alussa lasken alkaneeni syödä säästötilini rahoja! Siihen mennessä olisi siis mennyt noin 2000euroa plus kuukauden palkat, mitähän se olis ollu, noin 1500euroa eli 3500e yhteensä. Ei paljoa... Suhtaudutaan näihin laskuihin kuitenkin hieman varauksella.

Helmikuuhun mennessä Australiassa ansaitut palkat oli siis huvenneet, mutta todellinen rahan käyttö alkoi silti vasta Byron Bayn, vikan helpperipaikan ja todellisen lomailun alkaessa. Toukokuusta elokuuhun kului siis lopullisesti kaikki säästöt ja paljon vanhempien avustuksiakin, olisikohan kuukauden hinta ollut minimissään jotain 1700euroa eli kokonaisuudessaan sain sulatettua ainakin 7000euroa neljässä kuukaudessa! On se kallista pelkkä lomailu! Siihen kyllä kasautui lentoja, retkiä, laskuvarjohyppy, snorklausretket, ulkona syömiset, maltilliset shoppailut, kaikki Itä-rannikon ilot... Taisin lopulta unohtaa periaatteeni ja nauttiakin hieman. Ja toki vikassa kuussa näin neljä muuta maata tai maanosaa Australian lisäksi.

Joo ei kannata alkaa laskeskella tätä raha-asiaa liikaa jälkikäteen vaan elää, nauttia ja työskennellä siellä ollessaan! Ja pienemmällä pääsee liikkeelle, tekee vaan töitä enemmän kuin minä eli sen pari kuukautta :) Tsemppiä kaikille lähtijöille! Oli ehdottomasti mun elämäni upein vuosi!

Pari viikkoa kotona

Onkos nyt pari viikkoa mennyt paluustani... Kuvia katsellessa valtaa mielen iloinen fiilis, mutta tavatessani eilen Australiaan ensi kuussa lähtevän kimman, nousi matkakuumekin! Hitto, kun en sit viittiny tehdä sitä kolmea kuukautta farmiduunia, että olisi nyt toisen vuoden optio taskussa. Nyt lähtevät saa tietääkseni automaattisesti kahden vuoden viisumin. Kyllä tänne kotiin oli kiva palata, mutta jo alkaa ahdistaa. Vaikka nyt lähtö tuntuis enemmän pakenemiselta kuin seikkailulta. En viihdy elämässäni, niin helppohan se olis pistää taas vaihtoon. Mutta ei. Nyt pitää ainakin yrittää hankkia töitä ja harrastuksia ennen kuin harkitsee uutta rykäisyä. Ja jos totta puhutaan, seuraavaksi haluan muuttaa Havaijille. En tiedä mikä siinä paikassa niin kiehtoi, mutta sinne jäi sydän. Ikävää hoidan Hawaii five-0 sarjaa seuraamalla ja Green card-lotteryn aikatauluja googlettamalla. Ehkä joku päivä tämä blogi muuttuu Muutto Jenkkeihin-nimiseksi.

Sen verran palaan vielä Australian kokemuksiini, että Milletin rinkka kesti todella hyvin ja rauhalliseen shoppailutyyliini 65+10 litraa oli sopiva rinkan koko. Edestä aukeava malli on myös ehdoton, mä ainakin elin suoraan rinkasta enkä missään levitellyt vaatteita ympäri ja se kävi näppärästi edestä avattavasta mallista. Tuholaisia ei myös ole vielä kämpässä näkynyt, vaikka purin pakaasin melko huolettomasti heti kotiin päästyäni ilman mitään varotoimia. Toivottavasti ei ala näkyäkään! Niin olen kuullut, että kun yhden torakan näkee niitä on silloin jo sata piilossa. Jossain neuvottiin matkalaukun saunottamista, jossain pakastamista. Talvella pakkanen olisi ollut hyvä vaihtoehto, nyt mennään tuurilla. Peukut pystyssä!

Huomenna olis sit vuorossa yhden entisen elämäni ison osan paketointi, haen nimittäin kamani pois entisen kundikaverini luota. Hän löysi uuden kimman reissuni aikana, ja vaikkei suhteemme kariutuminen yllätyksenä tai hirveänä harmituksena tullutkaan, hieman huominen jänää. Suutelimme, kun lähdin, mutta halaammeko edes kun palaan? Saa nähdä. 

Pohdintaa täältä oman pöydän takaa

Pohtiessani Australiaan lähtöä pohdin vuoroin jutun päättömyyttä, vuoroin selasin artikkeleita asioista, joita jengi kelaa kuolin vuoteellaan. Nämä jutut - joita on alkanut tulla viestimiin kiihtyvää tahtia - saivat lopulta hiljentämään päättömyyden ajatukset. Kaikissa jutuissa listattiin asioita, mistä ihmiset tunsivat jääneensä paitsi elämänsä aikana erinäisitä syistä. Ensimmäinen syy artikkeleissa on aina sama: arkuus elää kuten itse haluaa. Hitto elämä jää elämättä, koska ei uskalla! Tai koska ei kehtaa? Tai koska ei vaan tule elettyä. Ja joka päivä silti elää. Voihan sitä mennä ulkomaillekin ja siellä sitten unohtaa elää ja kokea, solahtaa samaan malliin kuin Suomessa. En tarkoita tällä, että jokaisen olisi kirmattava ympäri mannerta tai maapalloa, mutta sinne kaukomaille mentäessä olisi kuitenkin muistettava miksi sinne lähti. Lähtikö hakemaan tukun uusia kokemuksia vai vain maiseman vaihdosta? Miksi uskalsikaan astua koneeseen? Siksi, että oman kämpän seinät kaatui päälle vai siksi, että halusi ruksata seinällä roikkuneeseen karttaan mahdollisimman monta uutta mestaa. Mulla oli jo lähtiessä päämäärä kiertää Australiaa paljon ja olen erittäin tyytyväinen, että näin tein. Yhdestä perheestä, sieltä kenguruiden luonta oli vaikea lähteä, lähtöpäivänä tuli tippa useasti linssiin. Mutta jos en kestä muutosta ja epävarmuutta miksi olisin maksanut hirveitä summia siirtääkseni itseni toiselle puolelle palloa enkä siellä sitten uskaltaisi olla itselleni rehellinen. Liikuttava oli, se on verissä.

Kun reilu viikko sitten laskeuduin Helsinkiin olo oli kuin olisin noussut vuoden kestäneen laukkakisahevosen selästä! Tai ehkä astanut pois kävelymatolta - tiedätte, miten aivot vielä huijaavat kuin kävelisit edelleen tuplanopeudella vaikka olet paikallaan pysyvällä lattialla. Ihana, hämäävä tunne. Ja sitten tajuat vauhdin oikeasti loppuneen ja joudut kävelemään tuttuakin tutumpaa vauhtia kotiin.

Nyt takaisin tultuani aloin taas selata noita juttuja. Mitä mulla olikaan haavissa siitä kaikesta näkemisestä? Paljon valokuvia, joiden taivas on puhkipalanut Australian auringon kovuudessa ja omien kuvaustaitojen puutteessa. Paljon niitä rukseja laittaa karttaan. Omia muistojani, tukku vieraita ihmisiä facebook-kavereina. Yllättävän harva on kysellyt matkastani mitään, vielä harvempi tiedustellut monessako paikassa kävin. Kävin siis 56 Ausseissa, yli 60 koko maailmassa. Ihan makeeta mun mielestä. Kadehdittavaa jonkun toisen? Jos joku sanoo olevansa reissustani kateellinen sanon, että niin minäkin olisin kun tiedän mitä olen kokenut. Näin olen päättänyt, vielä en ole sanonut. Enkä sano siksi, että kaikkien pitäisi olla kateellisia vaan siksi, että kaikkien pitäisi mennä jos ovat! Tiedän jo nyt, ettei tämä taas riittänyt kuin hetkeksi, sillä tällaisen retken kun tekee tajuaa, ettei maailma todella ole kuin osterini. Se on juuri siinä käden ulottuvilla ja välissä olet vain sinä itse ja pelkosi, ei muu. Pelottavaa. Kiehtovaa. Saa äidit pyyhkimään silmäkulmiaan.

Suomessa, himassa

Olen nyt viikon ollut kotona. Viikko ei ole vuodesta pitkä aika ja silti tuntuu hyvin helpolta olla taas täällä, kotona. Ekana aamuna petasin sänkyä hymy huulilla, tänään matkustin ratikassakin hymyllen. Tunnen todella olevani kotona. En ole ehtinyt nähdä kuin pari kaveria tämän viikon aikana, mutta muistan jo millaista elämäni olikaan. Hieman erakkomaista. Kaupungilla olen tehnyt havaintoja ihmisistä ja asioista peilaten niitä kokemuksiini. Totesin muunmuassa, että ruoka on halvempaa, ihmiset hyvännäköisiä, sosiaaliset tilanteet kovin egoistisia ja ilma puhtaampaa. Menojalka alkoi vipattaa keskiviikon tienoilla ja olisi ollut päästävä Raumalle. En tarkkaan tiedä, miksi juuri sinne, mutta muistan kerran sinne elämääni paenneeni. Ja se on sitä paitsi sopivan bussimatkan päässä ja sopivan erilainen, kuin matkustaisi Sydneystä Yambaan.

Vasta palattuani  Suomeen myös tajusin, ettei seurustelusuhteen loppumisesta voi alkaa parantua kuin siellä, missä on yhteiset muistot. Ekana yksinäisenä perjantaina istun tuolissani tv:n edessä ja mietin, miten olisin nyt sohvan uumenissa, jonkun seurassa, jos ei olisi käynyt kuten kävi. Vaikka onneksi kävi, kuten kävi.

Seuraavaa matkaa tuskin uskaltaa alkaa suunnitella ennen säännöllisen palkan ilmestymistä tililleni, se metsästys onkin aloitettava seuraavaksi. Seinälleni ripustin Lidlistä viidellä eurolla hankkimani maailman kartan, josta voin ruksia seuraavia kohteita kerratessani maantietoa. Pohdin myös tämän blogin tulevaisuutta. Kiinnostaako ketään seurata elämääni Helsingissä nyt, kun jännin reissu on risteily Tukholmaan (yksi on tiedossa jo ensi viikolla vanhempieni kanssa)..? Täällä voin kuitenkin avautua tietäen, ettei ruutujen takana ole toivottavasti yhtään minut henkilökohtaisesti tuntevaa ihmistä, joten jatkan, katsotaan kiinnostaako ketään. 

-anteeksi, on niistettävä väliin, sain koneesta jonkun sitkeän flunssan-

Ja sitten koisimaan. On se helppoa, kun Suomi on yksi aikavyöhyke ja myslissä lukee "suomalaista", vaikkei papaya tai banaani täällä kasvakaan.