Hei kaikki! Lähtiessäni maailmalle, luulin ehtiväni ylläpitää kahta blogia. Tällä hetkelle se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten kutsun teidät lukemaan toista blogiani osoitteeseen sparassakeksittya.blogspot.com En kirjoita sinne tavalla, jolla tänne kirjoittaisin, mutta jos seikkailuni kiinnostavat, siellä kirjoittelen tämän eteläisen pallonpuoliskon elämänmenosta. Toivottavasti nähdään siellä! Pahoittelut kuitenkin:/

16,5 kg

Toiseksi viimeinen päivä kuluu olympialaisia seuratessa ja loppu seremonian tahtiin valvoessa. Ei ole varmaan fiksuin veto valvoa, sillä mennessäni nukkumaan kahdelta yöllä Suomen aikaan, on kello Hongkongissa seitsemän aamulla ja Sydenyssä 9.00... Hurjaa aikaerorasitusta tiedossa, tai ainakin muutama valvottu yö ja pilkitty päivä tiedossa. Australian aikaan on tosin runsaasti aikaa totuttautua, joten eiköhän se ole kivointa valvoa nyt ja seurassa, ja siirrellä sisäistä kelloa kun sen aika on.

Pakaasin paino on nyt saatu pysähtymään 16,5 kiloon eli aika hyvältä kuulostaa ja tuntuukin. Ainakin yhdet kengät, pyyhe, farkut ja yksi paita menevät varmasti vaihtoon vuoden aikana, ja loppuja voi vaikka lähettää postitse Suomeen uusia ostaessa. Mutta pääasia, että perille pääsee ilman lisäkiloja. Viimeisimpinä hankintoina ovat lentosukat, joita olen aina inhonnut, mutta näin pitkillä lennoilla ne taitavat olla tarpeelliset - jonkun nettisivun mukaan halpa henkivakuutus. Sain myös lahjaksi Camping-linkkarin, jonka pakkasin ruumaan meneviin, ei pitäisi jäädä teltan rakentaminen ja tulen tekeminen tiukassa paikassa veisestä kiinni! Yksi småkompis tosin jää matkasta, sillä stressilelun sisällä on pellavan siemeniä, enkä turhaan viitsi riskeerata Ausseihin kun ei saa tuoda mitään orgaanista ainesta.

Muuten oloa leimaa odotus. Matkakuume ei ole vieläkään purrut puhumatta muutamista kyynelehtimisistä, kun tajuaa, ettei näe kundikaveriaan seuraavaan vuoteen. Vähän outo fiilis, kun tietää, muttei selvästi tajua mihin on lähdössä ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisaalta tälläinen rauhassa lähteminen heijastelee ehkä realiteetin tajua ja sitä, etten lähde soitellen sotaan odottaen maailman mullistuvan heti perille päästyään. Harmi, etten ole kysellyt miten muut kyseisen matkan tehneet ovat viimeiset päivänsä viettäneet ja mitkä ovat olleet tuntemukset. Kai se aina on tällaistä epätodellisuudessa uiskentelua. Jonkinlaista leijumista olisi silti kiva tuntea. Onhan tämä kuintekin iso juttu, jonka ei halua menevän ohi ihan arkena ja suorituksena. Noh, kyllä se jännitys sieltä varmaan löytää perille ja arki unohtuu. Tämäkin pohdinta varmaan heijastelee tiedostamatonta stressiä ja mielen prosessointia...

Pakkailun vaikeus

Istun tässä ja jo tovin on ollu tarkoitus heittää kamaa laukkuun, vielä en ole onnistunut. Tein testipakauksen tollon torstaina niine tarvikkeineni, joita siksi päiväksi olin saanut kasaan ja rinkka tuntui niin painavalta, että päätin lykätä pakkausta tähän päivään. No lykätään vielä huomiseen, onneksi ei ole sitä härdelliä, jota viimeksi kaipasin, ehtiipä lykätä näitä harvoja vikoja asioita, jos siltä tuntuu. Otin vanhempien luota myös vaa'an pakkauksen avuksi ja punnitsin huvikseni tyhjän rinkan painon, tulos 2,7kg.

Paras ratkaisu tähän mennessä on tuntunut pakkauksen suhteen olevan listan tekeminen. Olen listannut kaiken, mitä olen ajatellut tarvitsevani ja haluavani ottaa mukaan, aloitin listan tekemisen noin kuukausi sitten. Aina jotain mieleen juolahtaessa se on ollut helppo lisätä listaan ja antaa pakaasin näin hautua mielessä. Nyt olen lukenut listaani läpi, kasannut viikon mittaan isolle pöydälle siinä olevia tavaroita ja vaatteita, ja samalla jo tehnyt karsintaa. Olen katsellut kasoja päivän pari, ja taas tehnyt karsintaa, tai lisännytkin uusia ideoita mukaan. Samalla pöydälle siirtäessäni olen merkinnyt listaan väkäsen tavaran kohdalle: vedän asian yli, kun se rinkkaan lopullisesti solahtaa. Organisoitua meininkiä! Mutta ihan pirun kätsyä sanoisin, tietää mikä on mukana, mikä ei ja minkä on harkinnan kautta hylännyt.

Olen näillä näkymin siirtymässä Sydenystä Melbournen suuntaan eli kohtaan Australian talven ainakin kuukauden ajalle. Sain suosituksia ottaa mukaan ne villakalsarit... Ja ehdottomasti kumpparit. Mietin nyt kuinka lämmintä viitsii raahata, sillä olestuarvoisesti matkasta 90prosenttia läkähdyttää ja 10prosenttia hieman vilusta värisyttää. Jollain sivulla puhuttiin myös matkaajista, jotka pakkaavat idealla "wear one, wash one". Tämä tuntuisi liian uskalletulta, joten mukana on ainakin kolme yläosaa ja muutamat alaosat sekä yhdet työvaatteet. Jossain suositeltiin myös lukua 10 alushousujen ja sukkien määrään, tätä aion noudattaa. Enemmän viileää kuin lämmintä, kerrospukeutumista (pitää enää kokeilla montako kerrosta fleecepusakan alle mahtuu...). Muuten taidan vaan luottaa vaistoon ja ostaa loput paikan päällä. Muunmuassa suositellun makuupussin silkkilakana ajattelin hankkia Hongkongista, jospa sen saisi sieltä hieman halvemmalla.

Näin se matka lähestyy, kaksi viikonloppua vielä. Työt loppui viime perjantaina, nyt olen lomalla odottamassa ja jänäämässä. Huomasin juuri pakkausta aloittaessani, ettei 75 litran rinkka niin suuri olekaan (tai olisi ehkä ollut hyödyllistä käydä partiossa, että olisi rinkan oppinut pakkaamaan)! Kaiken rullaan, sullon muovipussiin ja rankkaan vähänkin epäilyttävät pois matkasta, ja silti tuntuu hurjalta saada vuosi mahtumaan yhteen kantimeen. Sitä paitsi kassini painaa yksinään jo suhteellisen paljon toivottavasti tukevan kehikkonsa takia eli lisäkilojen pelossa ei auttaisi ihan kaikkea painavaa selkään pakata. Voihin, voihan! Ja jännitys senkun tiivistyy, maha on täynnä herhiläisiä ja hyvää vauhtia menossa hermoilusta sekaisin... Olen myös sanonut muutamille ystäville heipat, ja sekös myös on saanut jännityksen nousemaan. Yllätin aamulla itseni miettimästä, ettei tää sittenkään ollut yhtään hyvä idea. Miksen voisi vaan palata arkeen ja ajella kodin, duunin ja tapaamisten väliä tyynen rauhallisena kuten muut neljän ruuhkassa istuvat kanssamatkustajat. Helppoa se olisi, muttei silti helppoa.

Eli ei siis peruutusvaihdetta päälle vaan sopivasti kolmonen silmään ja rauhallisesti eteenpäin. Melkein toivoisin, etten olisi tehnyt kaikkea suunnittelua ja varustautumista niin aikaisin, jotta nyt olisi kaamea härdelli päällä eikä ehtisi miettiä mitään ylimääräistä. Hermoilu on yhtä hermostuttavaa kaaoksen kuin tyyneyden keskellä.