16,5 kg

Toiseksi viimeinen päivä kuluu olympialaisia seuratessa ja loppu seremonian tahtiin valvoessa. Ei ole varmaan fiksuin veto valvoa, sillä mennessäni nukkumaan kahdelta yöllä Suomen aikaan, on kello Hongkongissa seitsemän aamulla ja Sydenyssä 9.00... Hurjaa aikaerorasitusta tiedossa, tai ainakin muutama valvottu yö ja pilkitty päivä tiedossa. Australian aikaan on tosin runsaasti aikaa totuttautua, joten eiköhän se ole kivointa valvoa nyt ja seurassa, ja siirrellä sisäistä kelloa kun sen aika on.

Pakaasin paino on nyt saatu pysähtymään 16,5 kiloon eli aika hyvältä kuulostaa ja tuntuukin. Ainakin yhdet kengät, pyyhe, farkut ja yksi paita menevät varmasti vaihtoon vuoden aikana, ja loppuja voi vaikka lähettää postitse Suomeen uusia ostaessa. Mutta pääasia, että perille pääsee ilman lisäkiloja. Viimeisimpinä hankintoina ovat lentosukat, joita olen aina inhonnut, mutta näin pitkillä lennoilla ne taitavat olla tarpeelliset - jonkun nettisivun mukaan halpa henkivakuutus. Sain myös lahjaksi Camping-linkkarin, jonka pakkasin ruumaan meneviin, ei pitäisi jäädä teltan rakentaminen ja tulen tekeminen tiukassa paikassa veisestä kiinni! Yksi småkompis tosin jää matkasta, sillä stressilelun sisällä on pellavan siemeniä, enkä turhaan viitsi riskeerata Ausseihin kun ei saa tuoda mitään orgaanista ainesta.

Muuten oloa leimaa odotus. Matkakuume ei ole vieläkään purrut puhumatta muutamista kyynelehtimisistä, kun tajuaa, ettei näe kundikaveriaan seuraavaan vuoteen. Vähän outo fiilis, kun tietää, muttei selvästi tajua mihin on lähdössä ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisaalta tälläinen rauhassa lähteminen heijastelee ehkä realiteetin tajua ja sitä, etten lähde soitellen sotaan odottaen maailman mullistuvan heti perille päästyään. Harmi, etten ole kysellyt miten muut kyseisen matkan tehneet ovat viimeiset päivänsä viettäneet ja mitkä ovat olleet tuntemukset. Kai se aina on tällaistä epätodellisuudessa uiskentelua. Jonkinlaista leijumista olisi silti kiva tuntea. Onhan tämä kuintekin iso juttu, jonka ei halua menevän ohi ihan arkena ja suorituksena. Noh, kyllä se jännitys sieltä varmaan löytää perille ja arki unohtuu. Tämäkin pohdinta varmaan heijastelee tiedostamatonta stressiä ja mielen prosessointia...