Leffa-arvio Tracks

Luettuani Tracks-leffan juonen eli että kyseessä on matkakertomus naisesta, joka kävelee autiomaan halki Alice Springsistä Intian valtamerelle neljän kamelinsa ja koiransa kanssa ja että elokuva perustuu tositapahtumiin ei mikään pidätellyt minua tiistai-iltana. Nukuin edellisyönkin hieman levottomati, koska odotin todella tämän kuvan näkemistä. Tarina sijoittuu 70-luvulle ja pääosassa on naisen sijasta 20-vuotias kimma, mutta kummatkaan faktat eivät hämää kokonaisuutta, päinvastoin. Leffa on rehellisen koruton, tutkiva ja alati kiehtova. Siitä on jätetty pois turhat jännitysmomentit ja hypetys, ja se on aussiaksentin ja itsenäisen löytöretkeilyn juhlaa, jossa löydetään ennen kaikkea enemmän itsestä. 

Menin teatteriin hakemaan tuttuja maisemia, mutta siinä jouduin pettymään. Tässä leffassa sivutaan hieman aboriginaalien kulttuuria, ihan hieman Australian historiaa kunhan osaa olla tarkkana, ja maan valtava koko tulee myös hienosti alleviivattua. Pääpaino on kuitenkin päähenkilön henkisellä matkalla, katsoja saa vain ihmetellä sitä halun lujuutta, itsenäisyyttä ja vapauden kanssa sinuina olemista, mitä leffa henkii. Yksinäisyydestä se ei kuitenkaan kerro, kuten loppupuolella huomaa. Eikä siis ole mikään matkailun edistämis elokuva. Se pani ainakin minut miettimään, miksi tosiaan lähdin Australiaan yksinäni - koska niin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin. Ja miksi täysi yksinäisyys sitten kuitenkaan ei ole tervettä - se tekee ihmisen höperöksi ja heikoksi. Sekä miten vahvoja me olemme, kun vaan haluamme ja päätämme. Menkää katsomaan, mitä ajatuksia se teissä herättää!