Yksin, ihanaa!

Vetäisin tänään pitkästä aikaa Byron Baystä ostamani rannekorun ja tunsin vatsassa asti kuinka ihanaa on lähteä yksin viettämään päivää Pihlajasaareen. Pihlis ei tietty ole sama kuin ulkomaat ja yksi päivä sama kuin kuukausi tai vuosi, mutta tunne yksinäisyydetsä nauttimisesta on sama. En tiedä tarvitseeko yksinäisyydestä nauttia lähtiessään pitemmäksi aikaa ulkomaille, mutta kyllähän se auttaa ja kyllähän tunteeseen myös pakosti tottuu. Yksinäisys on nimittäin varmasti yksi isoimmista probleemista, mitä lähtöä suunnitteleva pohtii. Paitsi se miten pärjää vieraassa maassa ja uusissa tilanteissa yksin, myös se miten pärjää itsensä kanssa yksin. Miten koti-ikävän selättää, kun ei ole ketään jolle vollottaa suomeksi? Tai kun ei yksinkertaisesti ole ketään kelle vollottaa, vaan saa vollottaa yksin. Kuulostaa pahalta... Ja sitähän se joskus onkin, ei sitä voi kieltää. Tilanteesta on kuitenkin ainakin yksi tie ulos, ja se on tottuminen. Terästäytymällä ja oppimalla siitäkin ikävästä, välttämättömästä tunteesta, oppii elämästä ja itsestäänkin. Oppii nauttimaan maailman tärkeimmästä, omasta seurasta.

Tuo turkoosi koru on Byronista :)

Varmaa on, että kun maailman toiselle puolen asti pääsen yksin, on jo selvinnyt isosta harppauksesta eikä takuu varmasti ole ainoa, yksin ei siis tarvitse jäädä. Yksinäisiä matkaajia on niin paljon, että mielummin ennemmin kuin myöhemmin löytää jonkun matkakumppaniksi. Yksinäisyys kun on monelle enemmän pelottava kuin voimaa antava juttu. Itse tajusin jo ennen matkaa, että tämä on pohjimmiltaan yksinäinen projekti ja jouduin pariin otteeseen jopa torjumaan pynnöt alkaa reissukaveriksi jollekin. Mutta miksi yksinäisyys säilyy ihmiselle niin vahvana mörkönä? Monelle muistotkaan eivät ole mitään, jos niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tänään yksin rannalla istuessa sidoin muistot hyviin makuihin ja siihen vapauden tunteeseen, minkä ihminen yksin tavoittaa. Muistot voi sitoa myös musiikkiin, ne voivat sitoutua hajuihin, ehkä ostat juuri jonkun korun tai vaatteen.

Ja siis en minäkään aina ole onnellinen yksinäni. Ei yksinäisyydetsä nauttiminen käy kuin naps vaan, mutta joskus - siihen totuttuaan - sitä oikein kaipaa ja tarvitsee. Ei tarvitsr pohtia ja huolehtia, mitä kukaan muu haluaa. Se on aika iso asia! Se vastaan se, ettei voi jakaa muistoja kenenkään kanssa, siinäpä tasaväkinen vastakkainasettelu.