Nyt se taas alko!

Hain pari viikkoa sitten takaisin vanhaan työpaikkaani ja sain heti hakuajan loputtua kutsun videohaastatteluun. Videoiden tallenuksesta on nyt reilu viikko ja alan jo manata, tai tajuta, ettei tainnut taaskaan tärpätä. Pari iltaa meni harmitellessa, ettei mua oteta edes takaisin vanhaan työpaikkaan, mistä olis ihan eksaktia työkokemusta monelta vuodelta! Jos ei sinne edes pääse, miten voisin koskaan päästä mihinkään muuallekaan? Työkokemusta on siis puutarhasta, kaupan kassalta sekä yhdestä toimistosta. Niin ja mainittakoon, että haussa oli useampi työntekijä, mikä tekee harmituksesta vielä suuremman. Päästyäni yli ajatuksesta, ettei arki sittenkään asetu uomiinsa, en palaa kahdeksasta neljään elämään enkä saa lunastettua vuokra-asuntoani itselleni panin jouluradion pari kertaa liian usein päälle. Sieltä kun tulvii melko usein tuo Sylvian joululaulu. Sitä kuunnellessani ja hymyillessäni sen herättämille tunteille, pintaan nostamille muistoille aloin miettiä mikä niissä sanoissa ja sävelissä niin kiehtoo?

Nostalgia. Se kiehtoo. Mutta ei ehkä niinkään se nostalgia mitä muistot nostaa pintaan vaan se nostalgia mitä muistan kokeneeni ulkomailla ollessani. Koti-ikävä ja kaipuu, se on raastavaa, mutta se on myös hunajaa makeampaa ja halausta hellivämpää. Koti-ikävä osoittaa, että jossain on koti odottamassa, koti, jota voi ikävöidä. Olen usein ulkomaille lähtöä koskien saanut kyselyitä miten koti-ikävää kestää ja miten siitä pääsee yli. Miten koti-ikävää hoidetaan niin, ettei kotiin tarvitse lähteä yli aikaisin? Myönnän, että ekojen viikkojen koti-ikävä voi olla todella rassaavaa, jos kaikki on levällään kuin Jokisen eväät eikä seuraavasta määränpäästä ole tietoakaan saati, että olisi tietoa miten elämän uudessa maassa saisi käyntiin. Se on stressi, se on hyvin ikävä tunne, mutta se on myös voimavara. Ekalla viikolla se ei ole samanlainen voimavara kuin puolen vuoden kohdalla, kun jo ajattelee, että "Voih, minulla on koti, jota ikävöin!". Mutta ekalla viikolla se on eteenpäin työntävä voimavara. Ikävä on pidettävä poissa, joten on toimittava. On tavatta ihmisiä, on järjestelvätä asioita, on uskallettava, on tutustuttava uuteen ympäristöön, on pinnistettävä kuten ei kotona koskaan tarvitsisi. Se on itsensä kidutuspenkkiin venyttämistä, mutta taas yhden päivän voitettuaan on illalla hyvä fiilis. Yksi päivä taas ohi, niin minä hoin ekassa kuussa, tokassa jo sitä hieman kauhistelin. Niin äkkiä häviää päivä! Niin äkkiä koti-ikävä muuttuu hymyksi!

Ikävä on kaikessa kauheudessaan ja hauskuudessaan mielenkiintoinen tunne. Jos sitä ei ole päässyt kokemaan lapsena kesäleireillä - tai jos juuri siellä se kauhea tunne on tullut tutuksi - kummin vain, on aikuisemmaksi päästyään korkea aika lähteä venyttämään sietokykynsä rajoja. Ikävänkin kautta oppii itseään tuntemaan aivan uudesta näkökulmasta, voi tarkastella itseään kyyneltensä lomasta, että pirulauta, näin surkea fiilis mulla nyt on, mutta pirulauta kans mähän haluan olla täällä ja voittaa tän ärsyttävän ikävän. Ja sittenhän se vaan voitetaan. Ikävää auttaa myös kaikki muut, jotka suurella todennäköisyydellä saadessan vastauksen kysymykseensä "Mistä olet kotoisin?" katsovat sinua ihailun vallassa ja toteavat, etteivät joko ole koskaan tavanneet ketään Suomesta tai tuntevansa yhden hauskan tyypin tuolta kaukaa Pohjolasta. Ja siitä kun alat kertoa kotimaastasi, kaikkoaa ikävä ja tajuat puhuvasi herkistyksen kyynel simässä. Siis ihan oikeasti! Ulkomailla sitä vasta tajuaa kuinka eksoottinen ja jännä maa meillä on.

Ja niin, otsikon "nyt se taas alko"... Nyt alko jo himottaa lähteä uudelleen jonnekin! Ei Ausseihin, mutta jonnekin. Haluan lähteä pois kotoa, voidakseni tuntea taas tämän mielestäni voimaannuttavan koti-ikävän tunteen ja sen minussa aiheuttaman energian puuskan. Tahdon päästä kauas kaihoamaan kotiin ja hymyilemään kaikelle, mitä täällä on. Ja kokemaan kaikkea uutta ja ihanaa... Etenkin joulu muualla on suuresti kokeiltavaksi suosittelemani juttu!

Merry Christmas kaikille! God Jul! Siis Ihanaa Joulun aikaa!!!