Kolmen asiakkaan suut loksahtavat auki, kun he kuulevat tämän. He ovat kaikki Suomesta, yksi oli asunut tällä pallonpuoliskolla jo 40vuotta ja kaksi muuta ovat tulleet kyläilemään Pohjolasta - asuvat nykyisin Ruotsissa. Kieli heiltä silti taittuu ilman ongelmia ja korostuksia, murrettakin on vähän jäljellä. Ongelmia on mielumminkin minun päässäni. Olen niin innoissani, että kädet tärisevät, mutta silti tuntuu etten osaa palvella heitä suomeksi! En tarkoita, että minusta tulisi seuraavaa, joka uuteen maahan muuttaessaan unohtaisi äidinkielensä viikossa ja alkaisi puhua vieraalla aksentilla, mutta silti suomen puhuminen ja sanojen löytäminen tuntui hankalalta. Ensimmäisenä varmasti vaikutti ympäristö. En ole tottunut juttelemaan kenellekään asiakkaalle omalla kielelläni, joten kielen vaihtaminen "työasiassa" onkin yllättäen vaikeaa. En olisi ikinä uskonut! Välillä täytyi myös muistuttaa itselle, että kyllä, voin kydyä heiltä ihan suomeksi haluavatko he tötterönsä päälle pähkinöitä vai nonparelleja, vai strösseleitä, vai mitä ne ovat... Meni nimittäin hetki keksiessä miksi niitä suomeksi kutsutaankaan. Juuri noiksihan toki!
Tapasin viime perjantaina toisen naisen, asiakkaan myös, joka oli muuttanut viisi vuotiaana Suomesta Australiaan, ja hänkin puhui hyvää suomea. Hänen kanssaan ei tarvinnut pohtia "ammattisanastoa", mutta silti juttelu tuntui aluksi luonnottomalta. En saanut päätäni uskomaan, että taaskin voisin puhua äidinkielelläni. Kai sitä pää tottuu siihen, että jossain puhutaan yhdellä kielellä ja kielen vaihtaminen vaikka siihen tutuinpaan on hömpän hankalaa. Varsin hölmöksi sen tekee huomioni, että muiden vieraiden kielten hallinta tuntuu täällä parantuneen. Korva tuntuu harjaamtuneen kaikkeen muuhun, paitsi tähän omaan kotimaiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti