Maksoin juuri toisen viikon vuokran hostellipedistä ja tajusin viettäneeni Halls Gapissä tasan viikon. En olisi ajatellut tänne ensi kertaa tullessani tulevani takaisin ja vieläpä viipyväni kuukauden. Mutta näinpä näkee, että liikojen suunnitelmien tekeminen on turhaa ja kahlitsee. Yhdessä paikassa asuminen on myös tervetullutta vaihtelua poikkoilevan matkustamisen jälkeen. On vaan jännä ajatella, että tänne pitäisi ruveta ostamaan ruokaa hieman pidemmälle ajalle ja ruokaa voi nyt ostaa myös varastoon! Voin suunnitella mitä haluan kokata ja oikeasti valmistaa safkaa pakkaseen, ainoana miinuksena etten niin välitä kokkailusta... Huonoa on myös se kymmenen dollarin juusto ja muutkin kalliit tuotteet kylän ainoassa marketissa. Ja dösä kulkee lähimpään isompaan kaupunkiin vain tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tosin huomenna on vapaapäivä töistä ja suunnitelmissa ruokakassien rahtausta linja-autossa, ellen saa joltain ystävälliseltä sielulta kyytiä isompaan markettiin. Ostoslista on jo melko pitkä...
Mutta koska viikkokin on jo kulunut nopeasti, ei marraskuun alussa jatkuvaa matkaa voi unohtaa. Aion viipyä täällä näillä tiedoin tiistaihin 6.10. asti ja juhlia silloin pidettävää Melbourne cupia kylän ihmisten kanssa. Kyseinen tiistai on yleinen vapaapäivä koko Australiassa ja kuulemma hattujen juhlaa niin itse laukkakentällä Melbournessa kuin missä tahansa paikassa ympäri maata. Se on nähtävä, koettava. Sen tiistain jälkeen matka jatkuu Adelaideen ja sieltä hiljalleen Perthiin. Yksin.
Matkaseuran ja yksin matkustamisen välilläkin olen saanut pohtia tänne tuloni jälkeen. Tapasin täällä Halls Gapin hostellissa mukavan Hong Kongilaisen kimman jo viime kerralla ja asun hänen kanssaan jälleen samassa huoneessa (hän on työskennellyt täällä jo kaksi kuukautta ja jatkaa edelleen, turvallinen paikka hänen mielestään) ja kuultuaan suunnitelmistani, alkoi hän suunnitella meille yhteistä jatkoreittiä. Kimma on todella mukava ja meillä synkkaa hauskasti, mutta silti hänen intoillessaan minne voisimme mennä, mitä nähdä ja haluaisinko tehdä sitä tai tätä, sisimmässäni kuului vain huuto "EIIII!!". Tiesin kyllä jo Suomesta lähtiessäni, että haluaisin matkustaa ylsin ja että tämä olisi "mun juttu", mutten ajatellut, että se fiilis olisi näin vahva ja ehdoton. On todella hauska nähdä jengiä hostellissa ja tutustua vaikka minkälaisiin ihmisiin, mutta liikkuminen on mielestäni paras hoitaa yksin. Vaikkakin se tarkoittaa, etten tule vuokraamaan täällä autoa enkä matkan jälkeen voi jakaa muistojani kenenkään kanssa tarkoittaa se myös sitä, ettei minun tarvitse kysellä kenenkään mielipiteitä eikä tehdä kompromisseja. Ja yhdelle yleensä löytyy aina peti tai HelpX-perhe jostain. Yksin matkustaessa tuppaa myös olemaan sosiaalisempi kuin kimpassa jonkun kanssa, sillä seuraa on etsittävä itse ja juttelukumppanille on aina tietynlainen tilaus. Kummin vain, kunhan on itse tyytyväinen, molemmissa tavoissa on puolensa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti