16,5 kg

Toiseksi viimeinen päivä kuluu olympialaisia seuratessa ja loppu seremonian tahtiin valvoessa. Ei ole varmaan fiksuin veto valvoa, sillä mennessäni nukkumaan kahdelta yöllä Suomen aikaan, on kello Hongkongissa seitsemän aamulla ja Sydenyssä 9.00... Hurjaa aikaerorasitusta tiedossa, tai ainakin muutama valvottu yö ja pilkitty päivä tiedossa. Australian aikaan on tosin runsaasti aikaa totuttautua, joten eiköhän se ole kivointa valvoa nyt ja seurassa, ja siirrellä sisäistä kelloa kun sen aika on.

Pakaasin paino on nyt saatu pysähtymään 16,5 kiloon eli aika hyvältä kuulostaa ja tuntuukin. Ainakin yhdet kengät, pyyhe, farkut ja yksi paita menevät varmasti vaihtoon vuoden aikana, ja loppuja voi vaikka lähettää postitse Suomeen uusia ostaessa. Mutta pääasia, että perille pääsee ilman lisäkiloja. Viimeisimpinä hankintoina ovat lentosukat, joita olen aina inhonnut, mutta näin pitkillä lennoilla ne taitavat olla tarpeelliset - jonkun nettisivun mukaan halpa henkivakuutus. Sain myös lahjaksi Camping-linkkarin, jonka pakkasin ruumaan meneviin, ei pitäisi jäädä teltan rakentaminen ja tulen tekeminen tiukassa paikassa veisestä kiinni! Yksi småkompis tosin jää matkasta, sillä stressilelun sisällä on pellavan siemeniä, enkä turhaan viitsi riskeerata Ausseihin kun ei saa tuoda mitään orgaanista ainesta.

Muuten oloa leimaa odotus. Matkakuume ei ole vieläkään purrut puhumatta muutamista kyynelehtimisistä, kun tajuaa, ettei näe kundikaveriaan seuraavaan vuoteen. Vähän outo fiilis, kun tietää, muttei selvästi tajua mihin on lähdössä ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisaalta tälläinen rauhassa lähteminen heijastelee ehkä realiteetin tajua ja sitä, etten lähde soitellen sotaan odottaen maailman mullistuvan heti perille päästyään. Harmi, etten ole kysellyt miten muut kyseisen matkan tehneet ovat viimeiset päivänsä viettäneet ja mitkä ovat olleet tuntemukset. Kai se aina on tällaistä epätodellisuudessa uiskentelua. Jonkinlaista leijumista olisi silti kiva tuntea. Onhan tämä kuintekin iso juttu, jonka ei halua menevän ohi ihan arkena ja suorituksena. Noh, kyllä se jännitys sieltä varmaan löytää perille ja arki unohtuu. Tämäkin pohdinta varmaan heijastelee tiedostamatonta stressiä ja mielen prosessointia...

Pakkailun vaikeus

Istun tässä ja jo tovin on ollu tarkoitus heittää kamaa laukkuun, vielä en ole onnistunut. Tein testipakauksen tollon torstaina niine tarvikkeineni, joita siksi päiväksi olin saanut kasaan ja rinkka tuntui niin painavalta, että päätin lykätä pakkausta tähän päivään. No lykätään vielä huomiseen, onneksi ei ole sitä härdelliä, jota viimeksi kaipasin, ehtiipä lykätä näitä harvoja vikoja asioita, jos siltä tuntuu. Otin vanhempien luota myös vaa'an pakkauksen avuksi ja punnitsin huvikseni tyhjän rinkan painon, tulos 2,7kg.

Paras ratkaisu tähän mennessä on tuntunut pakkauksen suhteen olevan listan tekeminen. Olen listannut kaiken, mitä olen ajatellut tarvitsevani ja haluavani ottaa mukaan, aloitin listan tekemisen noin kuukausi sitten. Aina jotain mieleen juolahtaessa se on ollut helppo lisätä listaan ja antaa pakaasin näin hautua mielessä. Nyt olen lukenut listaani läpi, kasannut viikon mittaan isolle pöydälle siinä olevia tavaroita ja vaatteita, ja samalla jo tehnyt karsintaa. Olen katsellut kasoja päivän pari, ja taas tehnyt karsintaa, tai lisännytkin uusia ideoita mukaan. Samalla pöydälle siirtäessäni olen merkinnyt listaan väkäsen tavaran kohdalle: vedän asian yli, kun se rinkkaan lopullisesti solahtaa. Organisoitua meininkiä! Mutta ihan pirun kätsyä sanoisin, tietää mikä on mukana, mikä ei ja minkä on harkinnan kautta hylännyt.

Olen näillä näkymin siirtymässä Sydenystä Melbournen suuntaan eli kohtaan Australian talven ainakin kuukauden ajalle. Sain suosituksia ottaa mukaan ne villakalsarit... Ja ehdottomasti kumpparit. Mietin nyt kuinka lämmintä viitsii raahata, sillä olestuarvoisesti matkasta 90prosenttia läkähdyttää ja 10prosenttia hieman vilusta värisyttää. Jollain sivulla puhuttiin myös matkaajista, jotka pakkaavat idealla "wear one, wash one". Tämä tuntuisi liian uskalletulta, joten mukana on ainakin kolme yläosaa ja muutamat alaosat sekä yhdet työvaatteet. Jossain suositeltiin myös lukua 10 alushousujen ja sukkien määrään, tätä aion noudattaa. Enemmän viileää kuin lämmintä, kerrospukeutumista (pitää enää kokeilla montako kerrosta fleecepusakan alle mahtuu...). Muuten taidan vaan luottaa vaistoon ja ostaa loput paikan päällä. Muunmuassa suositellun makuupussin silkkilakana ajattelin hankkia Hongkongista, jospa sen saisi sieltä hieman halvemmalla.

Näin se matka lähestyy, kaksi viikonloppua vielä. Työt loppui viime perjantaina, nyt olen lomalla odottamassa ja jänäämässä. Huomasin juuri pakkausta aloittaessani, ettei 75 litran rinkka niin suuri olekaan (tai olisi ehkä ollut hyödyllistä käydä partiossa, että olisi rinkan oppinut pakkaamaan)! Kaiken rullaan, sullon muovipussiin ja rankkaan vähänkin epäilyttävät pois matkasta, ja silti tuntuu hurjalta saada vuosi mahtumaan yhteen kantimeen. Sitä paitsi kassini painaa yksinään jo suhteellisen paljon toivottavasti tukevan kehikkonsa takia eli lisäkilojen pelossa ei auttaisi ihan kaikkea painavaa selkään pakata. Voihin, voihan! Ja jännitys senkun tiivistyy, maha on täynnä herhiläisiä ja hyvää vauhtia menossa hermoilusta sekaisin... Olen myös sanonut muutamille ystäville heipat, ja sekös myös on saanut jännityksen nousemaan. Yllätin aamulla itseni miettimästä, ettei tää sittenkään ollut yhtään hyvä idea. Miksen voisi vaan palata arkeen ja ajella kodin, duunin ja tapaamisten väliä tyynen rauhallisena kuten muut neljän ruuhkassa istuvat kanssamatkustajat. Helppoa se olisi, muttei silti helppoa.

Eli ei siis peruutusvaihdetta päälle vaan sopivasti kolmonen silmään ja rauhallisesti eteenpäin. Melkein toivoisin, etten olisi tehnyt kaikkea suunnittelua ja varustautumista niin aikaisin, jotta nyt olisi kaamea härdelli päällä eikä ehtisi miettiä mitään ylimääräistä. Hermoilu on yhtä hermostuttavaa kaaoksen kuin tyyneyden keskellä.

Helpx ja Wwoof

Jossain vaiheessa oli puhetta ruokaa ja yösijaa vastaan tehtävästä vapaaehtoistyöstä paikallisten ihmisten kodeissa, farmeilla, ym paikoissa. Googlatessa näitä mahdollisuuksia, löysin kaksi organisaatiota, jotka järjesteävät reppumatkaajille mahdollisuuksia osallistua kyseisenlaiseen vapaaehtoistyöhön: ensimmäinen on Helpx (linkki täällä) ja toinen WWOOF Australia (linkki täällä). Molemmat ovat maksullisia, Helpx 20euroa vuoden jäsenyys ja WWOOF noin 58euroa vuodeksi (tosin tämä jäsenyys kattaa myös jonkinlaisen vakuutuksen vuoden jäsenyyden ajalle). Koska hinnoissa oli noin suuri ero, päätin kokeilla ensimmäisenä Help Exchangeä. Kaksikymmentä euroa on halvempi kuin halvin hostelliyö, joten sen maksamalla ei paljoa köyhdy ja verkosto on vastaanottavien tahojen puolelta ihan kiitettävän laaja.

Liittymisestäni on nyt noin viikko eli viikko sitten maksoin jäsenmaksun ja tein itselleni profiilin kuvineen ja lyhyine selvityksineen miksi tulen Australiaan, kauanko aion viipyä ja hieman ideaa mihin olen ensimmäisenä suuntaamassa sekä lyhyt selvitys hosteja mahdollisesti kiinnostavasta työkokemuksestani sekä toivomukseni heidän luona tehtävän työn luonteesta. Kerroin siis pitäväni välivuotta oravanpyörästä, olleeni kuusi kesää puutarhatöissä ja toivovani pääseväni auttelemaan puutarhahommissa ja eläinten hoidossa. Ja tämä kannatti! Ei mennyt kuin pari päivää niin ensimmäinen karjafarmari otti minuun yhteyttä profiilini kautta ja tiedusteli olenko kiinnostunut työskentelemään hänen tilallaan saavuttauni Australiaan. Teimme alustavan diilin oleskelustani ja toivoakseni lapioin jo toisella viikolla karjan lantaa kottikärryyn... Häneltä olen myös saanut hyviä vinkkejä varusteiden hankintaan sekä tiedon, että etelässä talvet ovat kylmiä! Outoa ajatella, että lähden Suomesta helteisimpänä aikana, matkaan etelään ja vastassani on jopa miinuksen alle meneviä yölämpötiloja... Hullua ajatella, vaikka toki ihan loogista. Pitää vaan muistaa pakata hyvät kerrastot matkaan ensimmäisten kuukausien varalle. Eilen sain sitten jo toisenkin kutsun lähteä asumaan perheen luokse ja auttelemaan heitä kotitöissä. Tässä kohtaa kiitin kohteliaasti ja vastasin palaavani asiaan, kun tiedän paremmin matkani jatkosta. Helpx-jäsenyys siis todella kannattaa, ainakin tämän ensivaikutelman jälkeen! Aidoilta ihmisiltä kuitenkin oppii ja kuulee parhaat jutut, ja tutustuu siihen aitoon Australiaan.

Farmilla tai muulla viljelmällä työskennellessä loukkaantumisriski on aina olemassa, joten mahdollinen  tuleva farmihostini tiedusteli vakuutukseni kattavuutta. Olette varmasti monet kuulleet, että ambuilanssikulut Autraliassa ovat tähtitieteellistä luokkaa eli matka sairaalaan maksaa normaalisti ambun kyydissä 3000-3500 Aus.dollaria. Minulla on Kilroyn kautta Goudan matkavakuutus ja olen nyt selvittämässä heiltä mikä on heidän korvauskattonsa ambulanssikuluja koskien. Viimeisin vastaus oli "korvaamme kohtuulliset matkakulut lääkäriin". Jos normaalikulut ovat sen 3000,-, voidaanko sitä sitten pitää kohtuullisena kuluna..? Tarkastin WWOOFin sivuilta, että heidän vapaaehtoisilleen varaama vakuutus korvaa ambulanssikulut 3000dollariin asti. Se kuulostaa jo järkevältä, toivottavasti myös Gouda vilkuttaa vihreää asian suhteen, mutten en tiedä mihin duuniin uskallan ryhtyä.

4 viikkoa lähtöön

Nyt on alkanut töissä se aika, että sanon heipat lomille jääville työkavereille, enkä enää tapaa heitä, ainakaan töissä. Viime perjantaina jouduin sanomaan näkemiin jopa huonekaverilleni, seuraavat kaksi viikko apainan töitä siis yksin huoneessa istuen. Lähtö on näiden takia alkanut tuntua kovin konkreettiselta. Kohta on aika alkaa parkua poikaystävän perään ja sitten onkin jo astuttava koneeseen. Konkreettiset asiat saa tajuamaan ajan kulun, ja nyt vaihteeks se hirvittää. Kävin tuossa kampaajalla leikkaamassa tukan yli lapaluiden ulottuvasta juuri korvien taakse kääntyväksi, osa matkaanvalmistumisrituaalia sekin. On se eri juttu suunnitella tätä ja alkaa nyt toteuttaa ihan oikeita juttuja.

Nyt työn alla on jäykkäkouristusrokotuksen varaaminen. Helsingin terveysasemila on aina ruuhkaa, mutta toivottavasti jonkinlainen aika irtoaisi ennen elokuun puoltaväliä. Menneellä viikolla hain autoliitosta tilaamani kansainvälisen ajokortin ja ostin rinkkaan lentosuojan. Partiaitoasta löytyi 85-litraiseen rinkkaan asti sopiva, vahvan tuntuinen säkkimäinen ratkaisu. Hinta 19euroa ei myöskäään kirpaissut liikaa. Stadiumissa olisi ollut myös saman hintainen vaihtoehto, mutta sen vetoisuus oli vain 65litraan asti venytettävissä. Päädyin ostamaan ihan oikean lentosuojan ja aitan myyjäkin sitä suositteli. Suojaksi käärityt jätesäkit kuulemma repeytyvät helposti lentokentän kuljetushihnoilla ja rinkka on taas yhtä haavoittuvainen kuin lähtötilanteessakin. Pieni investointi siis, ja toivoakseni kestävä... Seuraava pohdinnan aihe on rinkan lukitseminen. Kankaastahan menee voro läpi, vaikka vetoketjut olisi miten lukittu ja koko repun köyttäminen kiinteisiin rakenteisiin tuntuu hieman mielenkiintoiselta. Joillain nettisivuilla on myös pohdittu kuinka kohteliasta paikallisväestöä kohtaan on esimerkiksi junissa lukita kassiaan näyttävillä lukojärjestelmillä. Tätä enemmän miettisin itse koko vuoden omaisuuden järkevää suojaustapaa. Toki minulla ei tule olemaan mukana muuta kallista kuin järjestelmäkamera, jonka kanssa luulen voivani vaikka nukkua jos niinkseen tulee. Läppärin tms mukanaan kuljettavilla lukitseminen on ehkä konkreettisempi tarve. Haluan uskoa, ettei monikaan halua varastaa rinkaan tungettuja vaatteita vaan solidaarisuus voittaa. Rahat ja kortit aion kantaa alavatsaa vasten tulevassa rahavyössä ja sen kanssa myös nukun, se on tuttu ja turvallisen tuntuinen tapa.

Yksi pohdinnnan aihe ovat nuo mukaan otettavat kamat. Teen juuri kamoista listaa, jonka aion näyttää parillkein ihmiselle ennen pakkaamisen aloittamista. En tällä kertaa haluaisi hirveästi tinkiä pienistä ja tärkeistä mukaan otettavista, ja rinkasta uhkaakin tulla melko painava ainakin paperilla. Mutta jos ottaa täältä mukaan esim puutarhatyöhön sopivat kengät, ovat ne varmasti vuoden duunien ja kanniskelun jälkeen valmiit hävitettäviksi. Siis miksi ostaa uutta ja heittää se vuoden jälkeen pois, kun voi roudata mukanaan vanhaa ja heivata sen sitten ennen paluulentoa lähimmälle kaatikselle... Toisena mukaan otettavan olen latailut puhelimeeni suomalaista ja suomenkielistä musiikkia. Siellä kuuluu varmasti kaiken maailman radiot ja viimeiset hitit, mutta koti-ikävään auttaa luultavasti parhaiten joku Vilkkumaan uhmakas biisi tai Chisun pohtiva ballaadi. Bilettää oi sitten muiksi kieliksi.

Tämä on tarve, ei näytönpaikka

Saatuani nyt kerrottua läheisilleni tästä matkasta, ja viimeisestäkin paljastuksesta on aikaa noin kuukausi, olen alkanut kuulla ihmisten suusta ihailua rohkeudesta lähteä niin kauas niin pitkäksi aikaa niin teitymättömänä tulevasta. Viimeksi vuosia nuoremmat serkkuni ihastelivat yhdestä suusta, miten on hienoa, että uskallan tehdä jotain tällaista. "Ei me vaan uskallettais." Olen aina yhtä hämilläni tämän kuullessani. Kiitän toki, en muuta osaa. Ja mietin, ettei tässä ole kyse rohkeudesta tai muutenkaan näyttämisestä vaan kokeilunhalusta pikemminkin ja pohjimmiltaan omimmasta tavasta elää. Vähintään kerran vuodessa minulle tulee himo lähteä matkalle. Yleensä matka on lyhyt, lomailu, irtiotto arjesta. Parhaimmillaan, muutaman vuoden välein, matka on pidempi ja haastavampi. Ja sitten kerran viidessä vuodessa irrotan itseni kuin rikkaruohon ja siirrän jonnekin kauas, oikeasti pitkäksi ajaksi, mieluiten vuodeksi. Rakastan tätä jännitystä, sitä tunnetta, että todella voin, uskallan ja haluan lähteä yksin, kauas ja pitkäksi aikaa. Tässä on kyse palavasta halusta, korventavasta kaukokaipuusta, suuresta tarpeesta. Ja jos sitä ei ole (tarvetta, halua...), ei mielestäni ole mitenkään pakko lähteä repimään mihinkään. Jättää sen vaan niille, jotka tämän vuoksi elävät, siinä ei ole muuta hienoa kuin tunne, minkä matkaaja reissustaan saa. Jos sen sijaan lähtisi vain kiduttamaan itseään maan ääriin kokemaan jotain hienoa muiden ihasteltavaksi, järjestäisi itselleen tarpeettoman maanjäristyksen.

Viimeksi meinasin vakaasti jättää suunnittelun sikseen ja jättää loput katsottavaksi perille. En valehdellut siinä vaiheessa, mutta muutin mieleni hyvinkin äkkiä! Äitini alkoi nimittäin tenttailla minulta jotain mitättömiä pankkitilien käyttöoikeuksia, turhien tilien poistamista verkkopankistani varmuuden vuoksi ja muitakin käytännön asioita. Huomasin hermostuvani näistäkin kysymyksistä juuri sen takia, etten tuntenut olevani lainkaan valmis lähtöön olemassa olevilla tiedoilla. Niinpä suunnittelu jatkuu, sittenkin! Sain työkaverilta lainaksi matkaoppaan ja olen taas löytänyt monia hyviä nettisivuja tutkittaviksi. Google ja oikeat hakusanat ovat paras lähde mielenkiintoisimpaan tietoon. Enkä lähde enää listaamaan löydöksiä, sillä netti on tietoa täynnä. Se vaan, että kyllä, loppuun asti varmasti suunnittelen ja hyvässä ja pahassa hermoilen.

Lentosi on peruttu

Ensiksi kiitos mahtavista kommenteista lukijat! On aivan ihanaa saada kuulla teidän suunnitelmista ja kokemuksista, ja vastata mahdollisiin kysymyksiin. Se nostaa aina reissukuumeen makeesti lentoon!

Mutta sitten ajankohtaisuuksiin, sain nimittäin Kilroylta sähköpostitse ilmoituksen, että lentoni on peruttu. Finski on alkanut jo nyt säästää ja perua kaukokohteiden huonosti myyneitä lentoja sillä seurauksella, että käytännöllinen iltapäivän lento Hong Kongin oli pyyhkästy aikatauluista ja minut oli siirretty myöhäisen illan lähtöön. Lennän siis 13.8. kello 23.40, ja olen perillä vasta seuraavana päivänä 14.30 paikallista aikaa. Mietin pitkään varaanko paikkani 16.40 lähtevään koneeseen vai tähän myöhempään, mutta päädyin aikaisempaan voidakseni viettää Kiinassa reilut kolme kokonaista päivää. Nyt perillä on niukasti kolme päivää aikaa. Hyvänä puolena mainittakoon, että yölähdöllä tulee koneessa luultavasti nukuttua edes hetki ja jetlag on ehkä aavistuksen helpompi. Tosin Hong Kongin ja Helsingin välillä on vain neljän tunnin aikaero, joten voi olettaa etten ole aivan zombi koko kolmea päivää. Ja niin, näihin suunnitelmien muutoksiin on varmasti myös syytä tottua eli ei siitä enempää melua, näillä mennään.

Australiasta olen löytänyt yhden uuden kohteen, Australian zoon. Se on edesmenneen Krokotiilimiehen Steve Irwinin kuuluisaksi tekemä matkailukohde ja ainakin kotisivujensa mukaan hyvinkin käymisen arvoinen. Eli kun niitä koaloita pitäisi päästä halailemaan ja muutenkin nähdä kaikki mahdolliset eläimet yhdessä paikassa, on tässä varteen otettava kohde. Kotisivut täällä.

Sitten vielä se pdf-tiedosto, josta oli puhe viime postauksessa. Täältä löytyy vuonna 2004 tehty suomenkielinen tiivistelmä Australian working holiday-matkailusta, tekijän mukaan se on "Itsepäisen matkailijan opas". Tietojen ajankohtaisuutta en ole lähtenyt tarkastelemaan, mutta yleistietopakettina lehtinen on aivan hiton hyvä! Jos hintojen ja mahdolliset käytäntöjen muutokset ottaa huomioon saa lehtisestä hyvää boostia suunnitteluun ja kannustusta lähtöön.

Tätyy kyllä myöntää, että nyt on intensiivisin suunnitteluinto hiipunut ja kun suunnilleen tiedän paikkoja, jotka haluan katsastaa ja hieman tyyliä miten ne aion nähdä, jää loppu paikan päällä nähtäväksi. Suunnittelu on tärkeä osa yksin matkustamista ihan sen takia, että uskaltaa edes ajatella matkaan lähtemistä. Mutta jännimmät asiat tulevat usein vastaan sattumalta ja silloin on tärkeää olla vapaa suuntaamaan täysin eri suuntaan kuin oli alunperin ajatus. Vaikka onhan varasuunnitelmille aina tarvetta, sillä kun ei ole sitä jännää yllätystä edessä niin tietää kuitenkin, että voi mennä sinne minne pitikin.