Voi juma... Perjantai-ilta, makaan sängyllä ja syön mysliä suoraan paketista! Ja vielä ihan peruskamaa, kuivia kaurahiutaleita ja rusinoita. Eikä ole edes nälkään, kun syön. Sain juuri illalliseksi couscousia, ratouillea ja uunissa haudutettua lammasta. Mutta onneksi voin napostella ihan omassa rauhassa, lepäilen jälleen isäntäperheen sängyllä apulaiselle varatussa huoneessani. Olen saanut huomata, että hevosajoistani on jo kulunut liian kauan ja nämä isot eläimet saavat polvet tutusemaan, mutta reipas rouva ratsastuksenopettaja saa aina välillä käskettyä mut riimun toiseen päähän pitelemään nuorta oria paikallaan pesupaikalla tai loimittamaan vanhemman tamman. Ja ruoka on hyvää, tää mysli on nyt jotain lohturuokaa tylsään perjantai-iltaan.
Yamban rauhallisuuden jälkeen Byron Bay oli juuri sitä mitä itärannikolta odotin. Rentoa fiilistä, makeeta rantaa, viehättävyyttä, täyttä Rip Curl/Billabong/Roxy-asennetta! Ja vaikka infossa neuvovat ottamaan taksin tai tourin majakalle, ei mikään korvaa hienoa kävelyreittiä ylös rinnettä rannikkosademetsän ja maisemien ohi.
Pitäs varmaan laittaa toi myslipussi pois ja alkaa nukkua. Hevoset päästetään laitumelle seitsemän jälkeen ja sitten on mun vuoro alkaa lapioida lantaa kottikärryihin eli siivota pilttuita. Siinä tämän hetkinen päätyöni!
perjantai 19. huhtikuuta 2013
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Hmm, hmmm
Kyl se syksy vaan tännekin puolelle maailmaa saapuu, hitaasti, mutta varmasti. Olen vihdoin saanut vähän kosketusta hevosiin täällä poolotilalla, mutta kaksi tunnetta vaivaa oloani. Ensinkin viihtyessäni perheessä vain pari viikkoa roikun ikuisesti ulkopuolisen ja läheisen tuttavan välimaastossa, vaikka tämä perhe hyvin vastaan ottaakin. Maksaa kahvit, kun ollaan ulkona ja ojentaa ruoan järjestyksessä ei koskaan viimeisenä. Olen silti vain vieras, apuri. Toinen vaarallisempi tunne on laiskuus. Viikon jälkeen iskee halu istua pöydässä ja osallistua keskusteluun mielummin kuin nostaa peffansa ja alkaa pestä tiskejä Itsekseen keittiössä. En kuitenkaan ole perheenjäsen enkä vieraskaan, joten minulla ei usein ole sanottavaa mihinkään keskusteluun. Olen se apuri, "se jostakin". Tänään tosin yllätyin iloisesti, kun rouvan äiti tiesi kantavansa Marimekon unikko-kuosia Suomesta. Tuo "jostakin" muuttuikin maaksi Euroopassa!
Mitä enemmän tätä helpX:ää harrastan alan myös pohtia mikä on tarpeeksi apua? Monet määrittelevät sen neljäksi, viideksi tunniksi päivässä. Koskaan ei kuitenkaan sekunttikello ole pöydällä tikittämässä k. Hullun suomalaisen on siis tyydyttävä siihen, että rouva kehuu ja sanoo herrankin olevan tyytyväinen. Tuntosarvet koholla siis jatkoa samaan malliin.
Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja wegemiteen olen seitsemän kuukauden aikana tottunu. "Hi, how are you"- tuntuu kivalta, mutta aivoni eivät vieläkään osaa toistaa tervehdystä tarpeeksi nopeasti vastapuolelle. Jotkut aksentit aiheuttavat myös edelleen päänvaivaa, tyydyn usein hymyillen toteamaan "Yeees:)" Kerran tämä ei sopinut tilanteeseen ja sain tiedustella uudelleen mitä minulta olikaan kysytty. Mutta vain kerran! Kärpäsiinkin tottuu ajan kanssa, uskokaa pois.
Seuraava kohteeni on Yamba, hyvin suositeltu pikkukaupunki yön bussimatkan päässä Sydneystä. Viivyn siellä neljä yötä ja kokeilen sitten onneani hevostilalla lähellä Byron Baytä. Elätän toiveita, että voisin löytää rauhallisen Itä-rannikon ilman bilehiletystä, myöhään valvominen ei vain enää ole juttuni. Aussit kuulemma toteavat Iso-Britanniaan mennessään "ABC" another bloody casstle. Ausseissa se on kuulemma "ABB" another bloody beach.
Mitä enemmän tätä helpX:ää harrastan alan myös pohtia mikä on tarpeeksi apua? Monet määrittelevät sen neljäksi, viideksi tunniksi päivässä. Koskaan ei kuitenkaan sekunttikello ole pöydällä tikittämässä k. Hullun suomalaisen on siis tyydyttävä siihen, että rouva kehuu ja sanoo herrankin olevan tyytyväinen. Tuntosarvet koholla siis jatkoa samaan malliin.
Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja wegemiteen olen seitsemän kuukauden aikana tottunu. "Hi, how are you"- tuntuu kivalta, mutta aivoni eivät vieläkään osaa toistaa tervehdystä tarpeeksi nopeasti vastapuolelle. Jotkut aksentit aiheuttavat myös edelleen päänvaivaa, tyydyn usein hymyillen toteamaan "Yeees:)" Kerran tämä ei sopinut tilanteeseen ja sain tiedustella uudelleen mitä minulta olikaan kysytty. Mutta vain kerran! Kärpäsiinkin tottuu ajan kanssa, uskokaa pois.
Seuraava kohteeni on Yamba, hyvin suositeltu pikkukaupunki yön bussimatkan päässä Sydneystä. Viivyn siellä neljä yötä ja kokeilen sitten onneani hevostilalla lähellä Byron Baytä. Elätän toiveita, että voisin löytää rauhallisen Itä-rannikon ilman bilehiletystä, myöhään valvominen ei vain enää ole juttuni. Aussit kuulemma toteavat Iso-Britanniaan mennessään "ABC" another bloody casstle. Ausseissa se on kuulemma "ABB" another bloody beach.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Seuraava kuvasarja
Viimeinen päättyi marraskuun loppuun. Sen jälkeen kävin poimimassa avokadoja ja totesin, ettei kaksi viikkoa aina ole ehdoton maksimiaika helpperiperheessä, Pembertonissa viihdyin kaksi kuukautta. Joulukon meni siellä 40-asteen helteessä. Tammikuun loppuun tultaessa astuin bussiin ja hurautin kauas Exmouthiin enkä toki päässyt kuumuutta pakoon! Seuraavaksi sain tilaisuuden hoitaa ihania eläimiä Perth Hillsin huudeilla ja viettää syntymäpäiväni paikallisessa seurassa. Synttärilahjaksi ostin itselleni juurikin sen Ulurun reissun, jonka mukana matkasin kiveltä Adelaideen. Siten viikko Sydneyssä, ja nyt Richmondissa polotalleilla..
Mitä hittoa ja paljon muuta
Olen nyt seitsemännessä HelpX-paikassa, parissa viimeisessä on alkanut iskeä alkukankeus. Mitä hitto taas teen jossain keskellä melkein ei mitään imuroimassa hien valuessa kasvoillani tai tiskaamassa tai kitkemässä rikkaruohoja!? Ilman palkkaa!! Mutta sitten viikon päästä olen taas tyytyväinen. On se niin kivaa olla hetki osa perhettä ja kokea kaikkea uutta. Tänään pääsin ekaa kertaa elämässäni katsomaan poolo-ottelua. Ristiriitaista. Mutta ainakin HelpX-paikan tuntuu saavan helpommin kuin työpaikan, niin monen olen kuullut valittelevan niin Perthissä kuin Sydneyssä töiden vähyyttä. Vielä viime kesänä palanneet kertoi töitä riittävän, kunhan vain valitsi minne haluaa mennä. Taitaa Euroopan entisestään kehnoutuva taloustilanne ajaa tänne aina vaan lisää matkalaisia... Jatkanpa siis säästöillä ja helppailulla. Se kuitenkin tiedoksi, että HelpX hostit näkee heille postia lähettäneiden helppereiden kaikkien lähetettyjen sähköpostien pituudet, lähetysajat ja kohdehostit. Yksilöityjä posteja kannattaa siis lähettää, mikäli oikeasti mielii perheeseen päästä. Perthin perheeni vilautti paria profiilia, joista oli lähetetty puolen tunnin aikana 15 kyselyä eri hosteille, kaikki 254-257 merkin pituisia...
Sitten ajattelin listata hieman tähän asti oppimaani maan tavoista ja meiningeistä. Ensinnäkin menkää kiertämään länsirannikkoa! Greyhound bussipassi ei tähän hommaan auta yhtään, sillä viimeinenkin linja Perthistä Broomeen lakkautettiin juuri, mutta jollain konstilla kantsii hurauttaa katsomaan Ningaloo reefiä (itse valitsin Red Earth Safaris retken, 8pv meno paluu/945d) ja jos lähtee Perthistä lounaaseen valinta on South West Coast Lines, heillä on ilmainen wifi busseissa ja reitit kulkevat oikeasti kaupungin keskustaan. Muuten etelään mentäessä joudut ottamaan TransWA:n dösän, hyvä vaihtoehto sekin. Busselton, Bunbury, Albany ja Denmark ovat ainakin makeita kohteita. Greyhound ei myöskään toimi Victorian tai South Australian osavaltioissa, reittejä kun ei vain ole!
Kuuman auringon alla rashie eli uv-säteitä suodattava T-paita on hyvä ostos, niitä käyttää cooleimmat surffaajatkin ei ainoastaan olmit eurooppalaiset! Muuten halpoja perusvaatteita kannattaa etsiä
K-Martista ja Targetista. Takaan, että niissä on kivempi valikoima kuin Suomen "vastaavissa".
Tim Tams-keksit on ihan ok ja kuulemani mukaan ihan legenda, mutta ehdottomasti kannattaa ostaa ja syödä kylmää vesimelonia, sipaista tuoreelle sämpylälle reilusti voita ja ihan hieman wegemitea ei siis toistepäin, vaikka joku näin voi tuputtaa! Kahvi täällä on pitkälti pikakahvia ellei satu käymään tuuri ja perheeseen on hankittu pressopannu. Herbal Sensations-shampoot on hygieniapuolella ihan must ihanien tuoksujensa ja hoitavuutensa ansiosta! Niitä myös myydään normaaleissa kaupoissa iisiin hintaan (6d/300ml).
Useat hostellit antavat käyttää osoitettaan mm pankkitilin avaukseen tai postin uudelleen lähetykseen, eli postilokerosta tms en huolehtisi.
Käärmeitä olen seitsemän kuukauden aikana nähnyt kolme, vaarallisia hämähäkkejä en yhtään. Skorppioni on bongattu, mutta nekään ei täällä tapa, sattuu kuulemma vaan ihan pirusti jos se sattuu stikkaamaan. Alice Spingsin hostellissa oli itseasiassa listattu backpackereitä vaanivia vaaroja eli mikä Australiassa tappaa? Kaikkien eläinten käppyrät olivat alle viidessä prosentissa, reppumatkaajien murhat sen sijaan huiteli yli 70:ssä. Pistää miettimään liftauksen järkevyyttä, vaikka julisteella mainostettiinkin retkienvaraustiskiä...
Neljä kuukautta on enää aikaa Ausseissa jäljellä ja odotan kotiin paluuta innolla! Toivottavasti säilytän tämän "G'day mate! how's it going?"-asenteen mahdollisimman pitkään. Ja onnea kaikille, jotka löytää innon toiselle vuodelle!!
Sitten ajattelin listata hieman tähän asti oppimaani maan tavoista ja meiningeistä. Ensinnäkin menkää kiertämään länsirannikkoa! Greyhound bussipassi ei tähän hommaan auta yhtään, sillä viimeinenkin linja Perthistä Broomeen lakkautettiin juuri, mutta jollain konstilla kantsii hurauttaa katsomaan Ningaloo reefiä (itse valitsin Red Earth Safaris retken, 8pv meno paluu/945d) ja jos lähtee Perthistä lounaaseen valinta on South West Coast Lines, heillä on ilmainen wifi busseissa ja reitit kulkevat oikeasti kaupungin keskustaan. Muuten etelään mentäessä joudut ottamaan TransWA:n dösän, hyvä vaihtoehto sekin. Busselton, Bunbury, Albany ja Denmark ovat ainakin makeita kohteita. Greyhound ei myöskään toimi Victorian tai South Australian osavaltioissa, reittejä kun ei vain ole!
Kuuman auringon alla rashie eli uv-säteitä suodattava T-paita on hyvä ostos, niitä käyttää cooleimmat surffaajatkin ei ainoastaan olmit eurooppalaiset! Muuten halpoja perusvaatteita kannattaa etsiä
K-Martista ja Targetista. Takaan, että niissä on kivempi valikoima kuin Suomen "vastaavissa".
Tim Tams-keksit on ihan ok ja kuulemani mukaan ihan legenda, mutta ehdottomasti kannattaa ostaa ja syödä kylmää vesimelonia, sipaista tuoreelle sämpylälle reilusti voita ja ihan hieman wegemitea ei siis toistepäin, vaikka joku näin voi tuputtaa! Kahvi täällä on pitkälti pikakahvia ellei satu käymään tuuri ja perheeseen on hankittu pressopannu. Herbal Sensations-shampoot on hygieniapuolella ihan must ihanien tuoksujensa ja hoitavuutensa ansiosta! Niitä myös myydään normaaleissa kaupoissa iisiin hintaan (6d/300ml).
Useat hostellit antavat käyttää osoitettaan mm pankkitilin avaukseen tai postin uudelleen lähetykseen, eli postilokerosta tms en huolehtisi.
Käärmeitä olen seitsemän kuukauden aikana nähnyt kolme, vaarallisia hämähäkkejä en yhtään. Skorppioni on bongattu, mutta nekään ei täällä tapa, sattuu kuulemma vaan ihan pirusti jos se sattuu stikkaamaan. Alice Spingsin hostellissa oli itseasiassa listattu backpackereitä vaanivia vaaroja eli mikä Australiassa tappaa? Kaikkien eläinten käppyrät olivat alle viidessä prosentissa, reppumatkaajien murhat sen sijaan huiteli yli 70:ssä. Pistää miettimään liftauksen järkevyyttä, vaikka julisteella mainostettiinkin retkienvaraustiskiä...
Neljä kuukautta on enää aikaa Ausseissa jäljellä ja odotan kotiin paluuta innolla! Toivottavasti säilytän tämän "G'day mate! how's it going?"-asenteen mahdollisimman pitkään. Ja onnea kaikille, jotka löytää innon toiselle vuodelle!!
torstai 29. marraskuuta 2012
Kuvia matkan varrelta
Hong Kongin kautta
Sydneyyn
surffia kokeilin ekalla viikolla, ja sitten siirryin karjakoksi Bairnsdaleen
Parin viikon paasta oli aika vaihtaa maisemaa, siis Melbourneen.
Great Ocean roadia ei tule myoskaan unohtaa.
Melbournen lahella ihailin Magnolian kukkia ja olin Helpx, mutta pian rahan tarve ajoi Halls Gapiin.
ja jaateloa myymaan.
Backpackerin paras aamiainen.
Adelaidessa ehdin hetken ihmetella, ja kayda viineja maistelemassa, rannalla ja suklaata herkuttelemassa...
Neljas Helppipaikka oli syrjassa meren rannalla.
Ja pian matka jatkuu.
Matka jatkuu, henkinen pääoma kasvaa
Istun jo toistamiseen Adelaiden parhaan hostellin (Hostel 109) keittiössä ja odotan ajan kulumista. Tänään koittaa matkani tähän mennessä erikoisin juttu, astun nimittain Australiaa halkovaan Indian Pacific junaan 18.40 paikallista aikaa ja astun ulos junasta vasta lauantai aamuna Perthissa. Matka maksaa retkeilymajakortilla 273dollaria, mutta on elämyksena toivottavasti rahan arvoinen. Haluan tehdä kyseisen matkan nimenomaan junalla, sillä vain niin tulee todella koettua tämän maan laajuus ja etäisyydet. Ja vain niin näkee sen kuuluisan tyhjän erämaan...
Olen onnellinen, kun voin odottaa jotakin. Odottamisen vieressä mielessäni istuu tiukassa koti-ikävä. Järkkyä myöntää se taas kerran. En edelleenkään halua pois Australiasta, mutten myöskään voisi kuvitellakaan jääväni tänne toiseksi vuodeksi. Itseasiassa paluuliput on tilattu, ja matka ensi elokuuhun lyhenee joka päivä. Suunnittelen jo miten sisustan asuntoni uudelleen ja mitä tarjoan kotiin tulo-juhlassa. Kaikki selviämiskeinoja. Oikeaa itkettävää koti-ikävää en ole kokenut sitten ekan viikon, ja toivottavasti en koekaan. Matkan stressaavuudesta kertoonee myös, että muuten niin säännöllisestä kierrosta jäi kuukautiset väliin kolme kuukautta peräkkäin. (Toivottavasti teitä ei ällötä, että jaan näinkin intiimiä tietoa blogissani, pahoittelut.)
HelpX-sivustoon olen aina vaan tyytyväisempi ja Wwoofingiin suhtaudun epäilevämmin. HelpX:ssa kun näkee kuvia ja voi lukea edellisten vieraiden kommentteja. Olen kuullut pari huonoa kokemusta Wwooffista, toisessa avuksi pestautunutta kimmaa luultiin noidaksi (!) ja toisessa kundi joutui hyvin törkyiseen asuntoon, missä seinissä rehotti home ja suihkua ei oltu pesty vuosiin. Kun käytätte Wwoof-kirjaa, pyytäkää nähdä kuvia paikasta ja soittakaa hostille ennen lopullista päätöstä. Omasta kokemuksesta olen myös huomannut, että kaksi viikkoa on aika hyvä aika viettää yhden perheen tai isännän luona. Siinä ehtii saada kokemusta, mutta kenenkään naama ei ehdi alkaa ärsyttää.
Ja jos menette helppimään kesäaikaan jonnekin kaupungin ulkopuolelle, voi luoja, ostakaa hyttyshuntu päänne suojaksi. Australiassa on kesällä kärpäsiä kuin Pohjoisessa on mäkäräisiä eikä työnteosta tule mitään ilman hatun päälle tai alle laitettavaa tiheää verkkoa! Viimeinen HelpX-hostini osti meille viikon piinan jälkeen omat verkot, mutta se viikko ennen... Aussi salute ei huvikseen ole nimi jatkuvalle käden heilutukselle naaman edessä.
Niin ja se piti mainita, että Adelaideen matkaavan on ehdottomasti sijoitettava kymmenen dollaria neljään suklaakonvehtiin Haigh's:n myymälässä. Suklaatehdas on perustettu täällä, ja se todella tarjoilee maan parasta suklaata! Pidin belgialaisia pralineja ennen lyömättöminä, mutta Haigh's:n klöntit ovat aivan yhtä mahtavia. Hinnasta viis, muutamaan on sen yhden kerran varaa.
Siitä yhdestä kerrasta tuli mieleeni syntymäpäivät! Omani ovat maaliskuunalussa ja aloin tässä yhden kaverin kanssa keskusteltuani miettiä mitä haluaisin syntymäpäivänäni tehdäkään? Hän oli silloin Uluru-retkellä, tahtoisinko sinne? Vai ehtisinkö jo snorklaamaan Isolle Valliriutalle? Vai lentäisinkö Tasmaniaan, sitä kaikki tuntuvat suosittelevan, kunhan vain sesonki on kesä eikä kylmä talvi. No on tässä hetki aikaa miettiä. Ja synttäriä ennen tulee joulu! Joulua en osaa täällä odottaa yhtään, vaikka hien virratessa selkää pitkin kuuleekiin lumituiskusta ja valkoisesta maasta kertovia lauluja. Ei, ei. Minä odotan ja elän kesää, ihanaa kesää:)
Olen onnellinen, kun voin odottaa jotakin. Odottamisen vieressä mielessäni istuu tiukassa koti-ikävä. Järkkyä myöntää se taas kerran. En edelleenkään halua pois Australiasta, mutten myöskään voisi kuvitellakaan jääväni tänne toiseksi vuodeksi. Itseasiassa paluuliput on tilattu, ja matka ensi elokuuhun lyhenee joka päivä. Suunnittelen jo miten sisustan asuntoni uudelleen ja mitä tarjoan kotiin tulo-juhlassa. Kaikki selviämiskeinoja. Oikeaa itkettävää koti-ikävää en ole kokenut sitten ekan viikon, ja toivottavasti en koekaan. Matkan stressaavuudesta kertoonee myös, että muuten niin säännöllisestä kierrosta jäi kuukautiset väliin kolme kuukautta peräkkäin. (Toivottavasti teitä ei ällötä, että jaan näinkin intiimiä tietoa blogissani, pahoittelut.)
HelpX-sivustoon olen aina vaan tyytyväisempi ja Wwoofingiin suhtaudun epäilevämmin. HelpX:ssa kun näkee kuvia ja voi lukea edellisten vieraiden kommentteja. Olen kuullut pari huonoa kokemusta Wwooffista, toisessa avuksi pestautunutta kimmaa luultiin noidaksi (!) ja toisessa kundi joutui hyvin törkyiseen asuntoon, missä seinissä rehotti home ja suihkua ei oltu pesty vuosiin. Kun käytätte Wwoof-kirjaa, pyytäkää nähdä kuvia paikasta ja soittakaa hostille ennen lopullista päätöstä. Omasta kokemuksesta olen myös huomannut, että kaksi viikkoa on aika hyvä aika viettää yhden perheen tai isännän luona. Siinä ehtii saada kokemusta, mutta kenenkään naama ei ehdi alkaa ärsyttää.
Ja jos menette helppimään kesäaikaan jonnekin kaupungin ulkopuolelle, voi luoja, ostakaa hyttyshuntu päänne suojaksi. Australiassa on kesällä kärpäsiä kuin Pohjoisessa on mäkäräisiä eikä työnteosta tule mitään ilman hatun päälle tai alle laitettavaa tiheää verkkoa! Viimeinen HelpX-hostini osti meille viikon piinan jälkeen omat verkot, mutta se viikko ennen... Aussi salute ei huvikseen ole nimi jatkuvalle käden heilutukselle naaman edessä.
Niin ja se piti mainita, että Adelaideen matkaavan on ehdottomasti sijoitettava kymmenen dollaria neljään suklaakonvehtiin Haigh's:n myymälässä. Suklaatehdas on perustettu täällä, ja se todella tarjoilee maan parasta suklaata! Pidin belgialaisia pralineja ennen lyömättöminä, mutta Haigh's:n klöntit ovat aivan yhtä mahtavia. Hinnasta viis, muutamaan on sen yhden kerran varaa.
Siitä yhdestä kerrasta tuli mieleeni syntymäpäivät! Omani ovat maaliskuunalussa ja aloin tässä yhden kaverin kanssa keskusteltuani miettiä mitä haluaisin syntymäpäivänäni tehdäkään? Hän oli silloin Uluru-retkellä, tahtoisinko sinne? Vai ehtisinkö jo snorklaamaan Isolle Valliriutalle? Vai lentäisinkö Tasmaniaan, sitä kaikki tuntuvat suosittelevan, kunhan vain sesonki on kesä eikä kylmä talvi. No on tässä hetki aikaa miettiä. Ja synttäriä ennen tulee joulu! Joulua en osaa täällä odottaa yhtään, vaikka hien virratessa selkää pitkin kuuleekiin lumituiskusta ja valkoisesta maasta kertovia lauluja. Ei, ei. Minä odotan ja elän kesää, ihanaa kesää:)
tiistai 6. marraskuuta 2012
Voittekin sitten tilata jäätelönne suomeksi
Kolmen asiakkaan suut loksahtavat auki, kun he kuulevat tämän. He ovat kaikki Suomesta, yksi oli asunut tällä pallonpuoliskolla jo 40vuotta ja kaksi muuta ovat tulleet kyläilemään Pohjolasta - asuvat nykyisin Ruotsissa. Kieli heiltä silti taittuu ilman ongelmia ja korostuksia, murrettakin on vähän jäljellä. Ongelmia on mielumminkin minun päässäni. Olen niin innoissani, että kädet tärisevät, mutta silti tuntuu etten osaa palvella heitä suomeksi! En tarkoita, että minusta tulisi seuraavaa, joka uuteen maahan muuttaessaan unohtaisi äidinkielensä viikossa ja alkaisi puhua vieraalla aksentilla, mutta silti suomen puhuminen ja sanojen löytäminen tuntui hankalalta. Ensimmäisenä varmasti vaikutti ympäristö. En ole tottunut juttelemaan kenellekään asiakkaalle omalla kielelläni, joten kielen vaihtaminen "työasiassa" onkin yllättäen vaikeaa. En olisi ikinä uskonut! Välillä täytyi myös muistuttaa itselle, että kyllä, voin kydyä heiltä ihan suomeksi haluavatko he tötterönsä päälle pähkinöitä vai nonparelleja, vai strösseleitä, vai mitä ne ovat... Meni nimittäin hetki keksiessä miksi niitä suomeksi kutsutaankaan. Juuri noiksihan toki!
Tapasin viime perjantaina toisen naisen, asiakkaan myös, joka oli muuttanut viisi vuotiaana Suomesta Australiaan, ja hänkin puhui hyvää suomea. Hänen kanssaan ei tarvinnut pohtia "ammattisanastoa", mutta silti juttelu tuntui aluksi luonnottomalta. En saanut päätäni uskomaan, että taaskin voisin puhua äidinkielelläni. Kai sitä pää tottuu siihen, että jossain puhutaan yhdellä kielellä ja kielen vaihtaminen vaikka siihen tutuinpaan on hömpän hankalaa. Varsin hölmöksi sen tekee huomioni, että muiden vieraiden kielten hallinta tuntuu täällä parantuneen. Korva tuntuu harjaamtuneen kaikkeen muuhun, paitsi tähän omaan kotimaiseen.
Tapasin viime perjantaina toisen naisen, asiakkaan myös, joka oli muuttanut viisi vuotiaana Suomesta Australiaan, ja hänkin puhui hyvää suomea. Hänen kanssaan ei tarvinnut pohtia "ammattisanastoa", mutta silti juttelu tuntui aluksi luonnottomalta. En saanut päätäni uskomaan, että taaskin voisin puhua äidinkielelläni. Kai sitä pää tottuu siihen, että jossain puhutaan yhdellä kielellä ja kielen vaihtaminen vaikka siihen tutuinpaan on hömpän hankalaa. Varsin hölmöksi sen tekee huomioni, että muiden vieraiden kielten hallinta tuntuu täällä parantuneen. Korva tuntuu harjaamtuneen kaikkeen muuhun, paitsi tähän omaan kotimaiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)