Hyviä juttuja Iltalehdessä!

Olen muistaakseni puhunut parikin kertaa pakkauksesta, sen vaikeudesta j atärkeydestä. Ja tärkeäähän se on, selvä se. Viikko sitten Iltalehdessä ilmestyi kaksi huippu hyvää juttua matkustelua ja pakkausta koskien. Toisessa listataan hyvin pidemmälle matkalle tarvittavat jutut, toisessa taas autetaan tekemään päätös lähdöstä. Linkit juttuihin tässä pakkaus ja päättäminen.

Muuten minun elämäni on nyt taitanut siirtyä tänne Suomeen hetkeksi, tai ainakin olisi kyllä todella mukavaa löytää pysyvä työpaikka piakkoin. Puoli vuotta on juurikin kulunut paluustani eikä mitään pysyvämpää ole ilmestynyt, enpä odottanut tätä palatessani. Jossain määrin muutaman tunnin päivittäinen duuni, mitä nyt teen on alkanut kiehtoa siinä määrin, ettei kokoaikatyö tunnu enää niin houkuttelevalta. Mutta palkkaa olisi alettava saada enemmän, sillä haluaisin todella ostaa kämpän ja oikeastaan aloittaa kotiin ankkuroivan harrastuksen nimittäin perustaa akvaarion. Mutta kuten mielipiteeni muuttuvat niin muuttuu myös elämä, mistä sitä tietää mitä huominen tuo tullessaan. Onnellisena oleminen on tärkeintä.

Ei kuulu hyvää Ausseista

Sain menneellä viikolla kahdelta Australian perheeltäni sähköpostia. Toinen perhe, joka asuu Perthin lähellä ja missä olin hoitamassa kenguruita olivat nipin napin eli kymmenen kilometrin turvin säästyneet alueella roihunneelta metsäpalolta. Heidän ei ollut tarvinnut evakuoida itesään ja eläimiä vaan he saivat huokaista helpotuksesta. Ikävänä uutisena tosin sain tietää, että molemmat kengurut, Napoleon ja Betty, joista olin heillä asuessani pitänyt huolta, olivat menehtyneet viime vuoden aikana. Napoleon ensin heikompana keuhkokuumeseen ja Betty naapurin koiran hampaisiin. Vaikka tiedän, että nyt jo kolme eläintä (kolmas, hurmaavan nymfipapukaija Donna joutui haukan kynsiin jo kesällä), joita heillä hoidin on menehtynyt, pidän heitä elossa muistoissani.

Halls Gapissä asuva perhe oli myös joutunut evakuoitumaan metsäpalon tieltä, mutta onneksi hekin säästyivät naarmuitta eikä mitään omaisuutta palanut.

Tänä talvena ei roihuavista metsäpaloista ole uutisoitu Suomessa enää viime vuoden malliin, mutta ikävä uutisena bongasin Ylen sivuilta toisenlaisen jutun, Ison valliriutan tienoille on nimittäin hyväksytty läjitys- ja hiilisatamahanke. Voi voi, joka paikassa sitä osataan olla rahan armoilla ja ainutlaatuisia luonnon ihmeitä "vastaan". Linkki juttuun täällä. Itärannikolla kaivostoiminta on armotonta ja uusia alueita vallataan surutta maan rikkauksien louhimiseen. Ja jossain vaiheessa tämäkin oli nähtävissä. Queensland ei voi palvella molempia suuria aarteitaan Isoa valliriuttaa ja kaivostoimintaa tasapuolisesti vaan jompikumpi veisi voiton. Nyt pitemmän korren tuntuu vetäneen, jälleen, raha ja kaivokset.

Käytyäni snorklausreissulla Isolla valliriutalla Port Douglasista käsin sain oppaaltamme meribilogilta kuulla, ettei korallien häviäminen ole ihan koko totuus. Näillä tiedoilla korallit kuolevat ja häviävät pinnasta, mutta säilyvät hengissä syvemmällä. Riutta ei siis tuhoudu, ihminen ei vaan enää pääse ihastelemaan sen kauneutta korallien vetäytyessä kasvamaan entistä syvemmälle otollisiin vesiin. Olosuhteiden parantuessa - mikäli näin joskus sattuisi käymään - alkaa kasvusto jälleen kivuta kohti pintaa. Tämä tosin kestää ihan pirun kauan. Eli ei voi odottaa, että mikäli nykyinen kavusto vähitellen häviää, sukupolvet edes satojen vuosien päästä näkisivät upeasti meren jalokivestä vilaustakaan.

Toivon pilkahduksena matkailijalle, jota tässä blogissa on myös pakko ajatella, on kerrottava, että WA:n puolella eli Australian länsirannikolla oleva Ningaloo reef voi vielä toistaiseksi melko hyvin ja siellä on nähtävää vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin kuin idän puolella. Ei toki ole mikään lohtu, että yksi voidaan tuhota, kun on vielä toinen jäljellä, mutta mikäli yksi tuhoutuu, saa toivoa, että tästä toisesta osataan ja halutaan huolehtia paremmin!

Facessä jaettua

Facebookissa joku kavereistani jakoi linkin, joka on nyt jaettava täälläkin. Listalle on pohdittu seitsemän asiaa, miksi jokaisen tulisi ainakin kerran elämässään lähteä matkalle yksin. Minä en ole samaa mieltä, että jokaisen tulisi matkata yksin, mutta ne joita asia houkuttaa, heidän se kannattaa kokea. Linkki listaan täällä.

Sellainen vapaus

Onnistuin tässä saamaan parin viikon jakson töitä puhelinvaihteessa ja kassana, ja työpaikassa ovat ottaneet minut uteliaina vastaan. Se normaali kysymyssarja käydään toki läpi eli mistä tulet, mitä hommailet elämässä, kauan olet täällä... On vinkeää kertoa olevansa työtön, mutta olevansa sitä siksi koska irtisanoutui ja lähti vuodeksi Australiaan. En ole jäänyt työttömäksi, olen valinnut sen jollain tapaa. Ja nyt, tuossa puhelimeen vastaillessa en voisi olla onnellisempi, etten muunmuassa päässyt takaisin vanhaan työpaikkaani, saanut mahdollisuutta asuntolainaan ja pystynyt vielä asettumaan muottiini helsinkiläisenä, koulutettuna nuorena aikuisena, jonka elämässä on selvä suunta. Minulla suunta katsotaan joka aamu uudestaan ja niin kauan kuin taloudellisesti kestän tilannetta, saa näin jatkua.

Mutta päästäkseni tähän päätelmään syvemmälle, oli törmättävä Iltasanomissa julkaistuun juttuun nuoresta naisesta, varmaan oman ikäisestäni, joka oli myös irtisanoutunut työstään ja lähtenyt maailmalle. Hän sen kiteytti. Se vapauden tunne, jonka voi tuntea vain ollessaan yksin isossa maassa, omaisuus repussaan ja kourassa bussilippu jonnekin uuteen, jännään paikkaan. Se tunne, kun mikään ei rajoita ja kaikki on mahdollista.

Jutun kommenteista tulee esiin paljon ihailua ja kadehtivia kommentteja, mutta myös muutama ihan järkevä kritiikki. Ennen lähtöäni moni hoki minulle miten ulkomaan kokemusta arvostetaan työelämässä ja miten takaisin palatessani olisin ihan eri ihminen. Näin ei kuitenkaan käy, tai käynyt. Työelämässä se vuoden maailmalla palloilu ei todellakaan ole tuonut hurraata, korkeintaan voin sanoa tulevani toimeen englanniksi, myinhän sillä jäätelöäkin kuukauden... Ihailua lähtijän rohkeus toki tuo, mutta se konkreettinen hyöty. Enpä tiedä, tai enpä ole vielä siihen törmännyt. Katsotaanko sitä ehkä uhkanakin, ku nuskalsi lähteä nostelemaan yhdestä hyvästä paikasta, voiko luottaa, että minuun käytetty energia saisi pysymään uudessakaan paikassa? Ei sillä, että nykyisin paikallaan pysyminen olisi mitenkään normaalia, moni vaihtaa työpaikkaa useasti elämänsä aikana. Maailmalle lähtijällä siitä on kuitenkin vielä järeämpi todiste. Jättäydyin tyhjän päälle ja onnistuin. Entä ihmisenä muuttuminen? Muuttuneena tulin takaisin, olen paljon puheliaampi, pelottomampi ja ennakkoluulottomampi kuin ennen, mutta pohjimmiltaan en muuttunut ainakaan muiden silmissä niin kuin he ehkä odottivat. En tullut rastatukkana, tatuoituna tai eteläm miehen metsästäneenä. Tulin kuten olin, sisältä olen muuttunut, mutten sitä kukaan ole huomannut.

Tällä jutulla on hieman ristiriitainen tarkoitus. Haluan edelleen puskea maailmalle niin monta ihmistä kuin vain ikinäö pystyn, sellaista kokemusta ei voi unohtaa ja sen jälkeen on vain avoimempi haluamaan lisää. Mutta realiteetit on hyvä pitää mielessä. Maailmalle kannattaa mennä elämään se vuosi, ottaa kaikki irti ja palata pää pystyssä hymyssä suin. Täällä mikään ei niin muutu, täytyy vaan keksiä uudet keinot, että taas pääsee juoneen mukaan.

xxx

TV:stä sitten, kaikki Suomessa olevat Australias fanit, muistakaa Master Chef Australia pyörii jälleen ja ihanaa aksenttia saa imeä itseensä joka arkipäivä. Yhdeltä mestarien oppitunnilta kopioin myös leipäreseptin ja valmistin aivan ihanaa, rapea kuorista leipää! Katsoin huvikseni jakson USA:n kilpailusta, mutta siitä oli tehty puoliksi reality-suhdesotkua ja vain puoliksi ruoanlaittoa. Suomen versiossa taas kilpailijat olivat kertakatsomalla niin happamia, että jatko jäi katsomatta.

Nyt se taas alko!

Hain pari viikkoa sitten takaisin vanhaan työpaikkaani ja sain heti hakuajan loputtua kutsun videohaastatteluun. Videoiden tallenuksesta on nyt reilu viikko ja alan jo manata, tai tajuta, ettei tainnut taaskaan tärpätä. Pari iltaa meni harmitellessa, ettei mua oteta edes takaisin vanhaan työpaikkaan, mistä olis ihan eksaktia työkokemusta monelta vuodelta! Jos ei sinne edes pääse, miten voisin koskaan päästä mihinkään muuallekaan? Työkokemusta on siis puutarhasta, kaupan kassalta sekä yhdestä toimistosta. Niin ja mainittakoon, että haussa oli useampi työntekijä, mikä tekee harmituksesta vielä suuremman. Päästyäni yli ajatuksesta, ettei arki sittenkään asetu uomiinsa, en palaa kahdeksasta neljään elämään enkä saa lunastettua vuokra-asuntoani itselleni panin jouluradion pari kertaa liian usein päälle. Sieltä kun tulvii melko usein tuo Sylvian joululaulu. Sitä kuunnellessani ja hymyillessäni sen herättämille tunteille, pintaan nostamille muistoille aloin miettiä mikä niissä sanoissa ja sävelissä niin kiehtoo?

Nostalgia. Se kiehtoo. Mutta ei ehkä niinkään se nostalgia mitä muistot nostaa pintaan vaan se nostalgia mitä muistan kokeneeni ulkomailla ollessani. Koti-ikävä ja kaipuu, se on raastavaa, mutta se on myös hunajaa makeampaa ja halausta hellivämpää. Koti-ikävä osoittaa, että jossain on koti odottamassa, koti, jota voi ikävöidä. Olen usein ulkomaille lähtöä koskien saanut kyselyitä miten koti-ikävää kestää ja miten siitä pääsee yli. Miten koti-ikävää hoidetaan niin, ettei kotiin tarvitse lähteä yli aikaisin? Myönnän, että ekojen viikkojen koti-ikävä voi olla todella rassaavaa, jos kaikki on levällään kuin Jokisen eväät eikä seuraavasta määränpäästä ole tietoakaan saati, että olisi tietoa miten elämän uudessa maassa saisi käyntiin. Se on stressi, se on hyvin ikävä tunne, mutta se on myös voimavara. Ekalla viikolla se ei ole samanlainen voimavara kuin puolen vuoden kohdalla, kun jo ajattelee, että "Voih, minulla on koti, jota ikävöin!". Mutta ekalla viikolla se on eteenpäin työntävä voimavara. Ikävä on pidettävä poissa, joten on toimittava. On tavatta ihmisiä, on järjestelvätä asioita, on uskallettava, on tutustuttava uuteen ympäristöön, on pinnistettävä kuten ei kotona koskaan tarvitsisi. Se on itsensä kidutuspenkkiin venyttämistä, mutta taas yhden päivän voitettuaan on illalla hyvä fiilis. Yksi päivä taas ohi, niin minä hoin ekassa kuussa, tokassa jo sitä hieman kauhistelin. Niin äkkiä häviää päivä! Niin äkkiä koti-ikävä muuttuu hymyksi!

Ikävä on kaikessa kauheudessaan ja hauskuudessaan mielenkiintoinen tunne. Jos sitä ei ole päässyt kokemaan lapsena kesäleireillä - tai jos juuri siellä se kauhea tunne on tullut tutuksi - kummin vain, on aikuisemmaksi päästyään korkea aika lähteä venyttämään sietokykynsä rajoja. Ikävänkin kautta oppii itseään tuntemaan aivan uudesta näkökulmasta, voi tarkastella itseään kyyneltensä lomasta, että pirulauta, näin surkea fiilis mulla nyt on, mutta pirulauta kans mähän haluan olla täällä ja voittaa tän ärsyttävän ikävän. Ja sittenhän se vaan voitetaan. Ikävää auttaa myös kaikki muut, jotka suurella todennäköisyydellä saadessan vastauksen kysymykseensä "Mistä olet kotoisin?" katsovat sinua ihailun vallassa ja toteavat, etteivät joko ole koskaan tavanneet ketään Suomesta tai tuntevansa yhden hauskan tyypin tuolta kaukaa Pohjolasta. Ja siitä kun alat kertoa kotimaastasi, kaikkoaa ikävä ja tajuat puhuvasi herkistyksen kyynel simässä. Siis ihan oikeasti! Ulkomailla sitä vasta tajuaa kuinka eksoottinen ja jännä maa meillä on.

Ja niin, otsikon "nyt se taas alko"... Nyt alko jo himottaa lähteä uudelleen jonnekin! Ei Ausseihin, mutta jonnekin. Haluan lähteä pois kotoa, voidakseni tuntea taas tämän mielestäni voimaannuttavan koti-ikävän tunteen ja sen minussa aiheuttaman energian puuskan. Tahdon päästä kauas kaihoamaan kotiin ja hymyilemään kaikelle, mitä täällä on. Ja kokemaan kaikkea uutta ja ihanaa... Etenkin joulu muualla on suuresti kokeiltavaksi suosittelemani juttu!

Merry Christmas kaikille! God Jul! Siis Ihanaa Joulun aikaa!!!

Sylvian joululaulu

Pitkään ulkomailla oleskeluun kuuluu usein myös juhlien vietto poissa kotoa. On ihan normaalia kuulla syntymäpäivä onnittelut vieraalla kielellä. Pääsiäinenkään ei luultavasti aiheuta kuin iloa ylimääräisistä pyhistä, juhannusta ei yleensä tunneta... Mutta tuntuu, että jos mahis on, moni tulee jouluksi kotiin. Joulu on aika kotoinen juhla ja meille suomalaisille siihen kuuluu myös kylmä ilma, lumi ja pimeys. Itse olen viettänyt joulun vain kerran ulkomailla, viime vuonna, eikä koskaan joulu ole tuntunut yhtä hölmöltä! Ei sitä vaan voi juhlia helteessä saati kun siellä toisellakin pallon puoliskolla kuunnellaan samoja lumesta ja valkeasta joulusta kertovia rallatuksia. Siinäpä tunne, joka on kokemisen arvoinen! Viime vuonna onnistuin kuulemaan joulurauhan julistuksen puhelimen välityksellä ja Lumiukonkin sävelet soljui korviini. Siinä tais kyl tulla tippa linssiin, hyvällä tavalla haikeasti.

Toinen kiehtova tunne on suomalaisten joululaulujen laulaminen ulkomailla. Niihin liittyvä tunnelataus kertautuu, kun ympärillä ei ole sitä normaalia meinikiä eli mustaa taivasta, valkeaa maata ja pakkasta - tosin katsotaan vaan mitä tämä joulu tuo tullessaan, toivoa kai on... Parhaiten mieleeni on jäänyt näistä tunteita aiheuttavista lauluista Sylvian joululaulu. Oletteko kuunnelleet sen kolmatta säkeistöä tarkemmin? Se menee näin:

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.

Voi juma! Toi kohta saa aina vedet silmiin ja ihokarvat pystyyn, ja näin tapahtuu itse asiassa nykyään myös kotona, muistellessani niitä hetkiä, kun olen noita säveliä ulkomailla laulanut ja ajatellut Suomea... En ole yleensä ollut mikään isäinmaallinen tyyppi, mutta kyllä kaikki sellanen ulkomailla terästyy. Tai ehkä sitä vaan tajuaa, ettei Suomi ole hassumpi paikka, se on oikeasti koti. Enpä siis yhtään ihmettele, että monet tahtovat "home for christmas", mutta jos mahdollisuus on, kokeilkaa joskus joulua poissa kotoa. Jos tavoitatte sen haikeuden ja spesiaalin fiiliksen, saatte luultavasti takaisin osan lapsuudne joulun taikaa. Kyseinen juhla alkaa taas tuntua taianomaiselta.

Hyvää joulun odotusta Suomeen ja ulkomaille...

Laatuviihdettä Teemalla

Kirjoitan kerrankin hyvästä sarjasta ennen kuin se on ehtinyt yli puolen välin eli jos laatuviihde Australiasta kiinnostaa, esittää Yle Teema maanantai iltaisin kello 21.30 Läimäys nimistä draamasarjaa. Joka jaksossa päähenkilö on eri, mutta kaiken käynnistävä läimäys kummittelee hienosti taustalla. En ollut ihan varma pidänkö ohjelmasta ensimmäisen osan perusteella, mutta eilen tulleessa kakkososassa päähenkilö Anouk eli Essie Davis tekee niin tarkastelevan ja upean roolisuorituksen, että aion katsoa sarjan loppuun. Tapahtumapaikkana on Melbournen lähiöt, mutta toistaiseksi en ole aksentin lisäksi tunnistanut kuin ruokatavaroita. Hesarista (linkki juttuun) voi tsekata enemmän sarjan pohjalla olevasta kirjasta sekä tarinasta yleensä. Kahden ekan jakson perusteella en kuitenkaan ole varma tutustuttaako sarja Australialaiseen keskiluokkaan. Vanhempani muunmuassa kysyivät ensimmäisen osan jälkeen, käyttävätkö normaalit, perheelliset ihmiset ausseissa kaikki huumeita? No eivät, kas kun kahdessa ekassapa käyttävät. Hieman suodatinta siis. Ja henkilöhahmojen lisäksi tuttuihin sanoihin ja ruokatavaroihin.