Ajatuksia paikallaan olosta ja yksin matkaamisesta

Maksoin juuri toisen viikon vuokran hostellipedistä ja tajusin viettäneeni Halls Gapissä tasan viikon. En olisi ajatellut tänne ensi kertaa tullessani tulevani takaisin ja vieläpä viipyväni kuukauden. Mutta näinpä näkee, että liikojen suunnitelmien tekeminen on turhaa ja kahlitsee. Yhdessä paikassa asuminen on myös tervetullutta vaihtelua poikkoilevan matkustamisen jälkeen. On vaan jännä ajatella, että tänne pitäisi ruveta ostamaan ruokaa hieman pidemmälle ajalle ja ruokaa voi nyt ostaa myös varastoon! Voin suunnitella mitä haluan kokata ja oikeasti valmistaa safkaa pakkaseen, ainoana miinuksena etten niin välitä kokkailusta... Huonoa on myös se kymmenen dollarin juusto ja muutkin kalliit tuotteet kylän ainoassa marketissa. Ja dösä kulkee lähimpään isompaan kaupunkiin vain tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tosin huomenna on vapaapäivä töistä ja suunnitelmissa ruokakassien rahtausta linja-autossa, ellen saa joltain ystävälliseltä sielulta kyytiä isompaan markettiin. Ostoslista on jo melko pitkä...

Mutta koska viikkokin on jo kulunut nopeasti, ei marraskuun alussa jatkuvaa matkaa voi unohtaa. Aion viipyä täällä näillä tiedoin tiistaihin 6.10. asti ja juhlia silloin pidettävää Melbourne cupia kylän ihmisten kanssa. Kyseinen tiistai on yleinen vapaapäivä koko Australiassa ja kuulemma hattujen juhlaa niin itse laukkakentällä Melbournessa kuin missä tahansa paikassa ympäri maata. Se on nähtävä, koettava. Sen tiistain jälkeen matka jatkuu Adelaideen ja sieltä hiljalleen Perthiin. Yksin.

Matkaseuran ja yksin matkustamisen välilläkin olen saanut pohtia tänne tuloni jälkeen. Tapasin täällä Halls Gapin hostellissa mukavan Hong Kongilaisen kimman jo viime kerralla ja asun hänen kanssaan jälleen samassa huoneessa (hän on työskennellyt täällä jo kaksi kuukautta ja jatkaa edelleen, turvallinen paikka hänen mielestään) ja kuultuaan suunnitelmistani, alkoi hän suunnitella meille yhteistä jatkoreittiä. Kimma on todella mukava ja meillä synkkaa hauskasti, mutta silti hänen intoillessaan minne voisimme mennä, mitä nähdä ja haluaisinko tehdä sitä tai tätä, sisimmässäni kuului vain huuto "EIIII!!". Tiesin kyllä jo Suomesta lähtiessäni, että haluaisin matkustaa ylsin ja että tämä olisi "mun juttu", mutten ajatellut, että se fiilis olisi näin vahva ja ehdoton. On todella hauska nähdä jengiä hostellissa ja tutustua vaikka minkälaisiin ihmisiin, mutta liikkuminen on mielestäni paras hoitaa yksin. Vaikkakin se tarkoittaa, etten tule vuokraamaan täällä autoa enkä matkan jälkeen voi jakaa muistojani kenenkään kanssa tarkoittaa se myös sitä, ettei minun tarvitse kysellä kenenkään mielipiteitä eikä tehdä kompromisseja. Ja yhdelle yleensä löytyy aina peti tai HelpX-perhe jostain. Yksin matkustaessa tuppaa myös olemaan sosiaalisempi kuin kimpassa jonkun kanssa, sillä seuraa on etsittävä itse ja juttelukumppanille on aina tietynlainen tilaus. Kummin vain, kunhan on itse tyytyväinen, molemmissa tavoissa on puolensa!

Backpacking vs flashbacking

Viedessäni tavaroita Melbournen hostellin pakaasihuoneeseen ennen mustikkafarmille lähtöä huomasin jännän ilmiön, minkä olin itseasiassa katukuvassakin jo pannut merkille. Säilytyshuoneesta, kuten kaduilta, puuttuivat rinkat ja tilalla oli huoneellinen neljällä pyörällä pystyssä kuljetettavia melko tilavia matkalaukkuja. Oma rinkkani oli ainut selässä kannettava matkalaukku noin 30 laukun joukossa. Ihmetellessäni asiaa hostellin kundille hän totesi aikojen muuttuneen. Nykyään ei kuulemma näy enää paljoa (huonosti käyttäytyviä ja paljon dokaavia) reppureissaajia vaan jengi kulkee paikasta toiseen isoa pakaasiaan vierellään rullaten. Tälle ilmiölle on jopa kehittynyt oma termi, flahsbacking. Miettiessäni asiaa, vastaanoton kundi on aivan oikeassa. Milloinkaan ennen ei niin monella reppureissaajilla ole ollut mukanaan isoa, hyvää kameraa JA kannettavaa tietokonetta. Omien huomioideni mukaan tällä matkalla tapaamistani ihmisitä 70 prosentilla on pakaasissaan läppäri, yli puolella järjestelmäkamera, mutta alle kolmasosa kantaa omaisuuttaan selässään. Vasta yksi heistä on harmitellut matkalaukkuvalintaansa ja haluaisi mielummin kulkea rinkka selässään. Itse olen ollut tyytyväinen valintaani, rinkka on juuri niin kätevä kuin tarvitaan, vaikka 18kiloa välillä painaakin hartioita ja selkärankaa kasaan. Ja noista kahdesta, kamerasta ja tietokoneesta, minulla on mukanani vain kamera. Lähtiessäni päätin jättää toisen kotiin ja arpa osui kameraan. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni.

Laukun ja mukana kuljetettavien arvokkuus kertoo hieman nuorten varakkuudesta. Selvästi ihmisillä on nykyään enemmän rahaa, myös nuorilla, lentää pallon toiselle laidalla lomailemaan ja tekemään ehkä hieman työtä. Ulkoinen habitus on myös tärkeä ja silloinhan 75litran rinkkaan ei mahdu kaikki tarvittava. Working holiday ei ole enää retkihenkinen seikkailu, siitä on tullut moniulotteinen elämys. Yksi kertomus kulutuksen kasvusta ovat myös matkapaketit, joita reissaajille myydään. Jos et halua vuokrata tai ostaa autoa, me viemme sinut näihin upeisiin kohteisiin tonnin tai kahden pakettihinnalla. Kun paikkoja halutaan nähdä ja must-kohteita on ympäri maata, paketit ovat käytännöllinen tapa suorittaa tietyt retket (kuten Uluru tai Iso valliriutta) turvallisesti muiden reissaajien kanssa. Silti yhden kohtalotoverin kulutettua 2500puntaa kuukauden reissupaketteihin sai pohtimaan rinkkamatkailun ja working holidayn luonnetta nykypäivänä. Monikohan on matkassa omilla säästöillä, kuinka moni lahjarahoilla ja kuinka moni enää tarvitsee työtä rahoittaakseen matkansa?

En kuitenkaan tiedä ovatko hostellit muuttuneet turvallisemmiksi mukana kuljetettavan tavaran arvon noustessa. Kahdessa paikassa, missä olen yöpynyt on ainakin ollut älyavaimet ja lukolliset lokerot jokaiselle yöpyjälle. Flahbacking suuntaan sitä ollaan varmasti monella tasolla menossa. Melbournen YHA-hostelleissa on molemmissa kattoterassi ja hostellin oma ravintola ei ole vain halpaa olutta varten vaan sinne voi mennä viettämään kunnon diskoiltaa tai syömään laadukasta melko edullista lounasta. Lakes Entrancessä taas hostellin suihkutilat olivat ensiluokkaiset ja Sydneyssä koko mestan fiilis oli kuin hotellissa, kaikki oli puhdasta ja sävysävyyn sisustettua. Halvat murjut ovat luultavasti siirtyneet historiaan asiakaskunnan vaatimusten lisääntyessä ja kilpailun kiristyessä. Kuka ei flashbackerin rahoja haluaisi...

Duuniin!!

Ensin kiitos kommenteista! Toivon, että havainnoistani ja mielipiteistäni on apua toistenkin Australian seikkailuihin!

Nyt on taas kulunut pitkä aika viimeisestä postauksesta. En millään viitsi maksaa YHA-hostellien pyytämää neljää dollaria tunnin surffailusta eikä puhelimeni enää ole ottanut yhteyttä ilmaisiin netteihin, mutta nyt olen palannut Halls Gapiin ja Tim's Placen ilmaisen netin ääreen. Syyni palata tähän yhden tien ja hienojen kukkuloiden luonnonpuistoon oli ensimmäisen työpaikan löytyminen! Jee, kartutan vihdoin matkakassaa kuluttamisen sijaan. Sain paikan jäätelön- ja matkamuistojen myyjänä kylän jäätelö/matkamuisto/lehtimyymälästä. Työnsaanti oli silkkaa tuuria, satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja minut pestattiin. Nyt hostellissa on nimittäin neljä muutakin töistä kiinnostunutta, joista vain yhdelle olisi duunia tarjolla. Pitäkää silmät auki kauppojen ja kahviloiden ikkunoissa ollevien "jobs available for backpackers"-lappujen varalle. Tienaan 22dollaria tunnissa, mikä tuntuu todella hyvältä liksalta, ja sunnuntaista maksetaan pienta ekstraa. Päätin maksaa verot non resident-prosentin mukaan mika on 30% koko palkasta. Se on huimasti ja moni backpackeri yrittääkin vakuuttaa minut siitä, että verolappuun tulisi ilmoittaa olevansa resident ja maksaa veroja vain 10-15%. Verovirkailijan mukaan näin voi kuitenkin saada mätkyjä workin holiday-vuoden lopussa ellei työskentele ja oleskele samassa paikassa kuutta kuukautta. Veroja ei myoskaan ilmeisesti saa takaisin, vaan ne menevat Australian yllapitoon, Super annuation-maksut sen sijaan voi hakea takaisin lahtiessaan maasta. Kertokaa miten te toimitte verojen kanssa, kun löydätte töitä!

En muista olenko manannut täällä Aussien huonoa kännykkäverkkoa. Jos en, niin haluan kertoa että Vodaphone-liittymä kannattaa hankkia AINOASTAAN mikäli oleskelee isossa kaupungissa. Asustaessani kymmenen päivää mustikkafarmilla tunnin metromatkan päässä Melbournesta, ei Vodaphonella ollut enää kuuluvuutta! Tuntui uskomattomalta, mutta niin vaan oli. Marssinkin viime sunnuntaina vaihtamaan liittymäni Yes Optukseksi ja rekisteröidessäni uuden sim-kortin käyttöön sain myös alkuperäisen puhelinnumeroni siirrettyä uuteen liittymään. Ja kaiken kukkuraksi 30 dollarin pre paid-liittymäni sisältää 250minuuttia ilmaista puheaikaa Suomeen!! Siis Suomeen! Jos siis Skype ei ole kaytossa, tassa on mukava vaihtoehto. Kuuluvuuskin tuntuu olevan hyvän kattava, niin Melbournen lähiössä kuin täällä Halls Gapissä ei ole ollut mitään ongelmia. Suosittelen kuitenin hankkimaan taman liittyman Yes Optuksen omasta myymalasta, heilla on nimittain melko monta liittymavaihtoehtoa mista valita pelkastaan pre paid-liittymissa.

Siinä oli kaksi tärkeintä huomiotani vähään aikaan. Muuten olen tosiaan hankkinut yhden aivan mahtavan HelpX-kokemuksen lisää viettäessäni 10 päivää mustikkafarmilla Olindan-kylässä Mount Dandenongin kansallispuistossa. En voi korostaa kuinka korvaamatonta on tavata paikallisia ja saada heiltä suosituksia mihin mennä ja mitä nähdä. Olen tavannut hostelleissa monia, jotka kertovat menevänsä wwoofing tai helpX perheeseen vasta sitten, kun rahat on loppu ja työtä ei löydy. Minun mielestäni näitä oleskeluja kannattaa tehdä juuri silloin, kun on vielä rahaa ottaa paikallisten neuvot vastaan ja matkustaa heidän ehdottamiinsa kohteisiin eikä tarvitse vain kököttää neljän seinän sisällä ilmaisen ruoan ja pedin perässä. Perheiden asuessa kaupunkien ulkopuolella tulee myös nähtyä erilaista Australiaa. Palaan taas asiaan, kun saan koottua jotain syvempaa pohdintaa tasta seikkailusta, tama oli taas tallainen info-kirjoitus...

Isoista kaupungeista pienempiin

Olen paratiisissa! Muistakaa kaikki Australiaan matkaavat poiketa isoista kaupungeista pienempiin kyliin. En ole ikinä kokenut tällaista rauhaa kuin koen nyt Victorian länsipuolella olevalla Halls Gapin luonnonsuojelualueella. En ollut vielä löytänyt paikkaa, missä haluaisin istua rauhassa kirjaa lukien eikä minulla olisi kiire minnekään, mutta täällä on sellainen paikka. Harmi, että olen sopinut seuraavan HelpX-paikan maanantaista alkaen, muuten olisin voinut jumahtaa tänne pidemmäksikin aikaa... Ja tänne jos tulette, niin majoittukaa Tim's Place-nimisessä bp hostellissa (p. 03 5356 4288, nettiosoite http://www.timsplace.com.au/).

Niin, HelpX:stä en ole luovuttanut ja viimeisen oleskeluni perusteella en luovukaan. Vietin oikein hauskat neljä päivää lammasfarmilla neljä tuntia Melbournesta länteen. Pääsin kokeilemaan keritsemistä ja juustokakun tekoa, ja näin taas yhden puolen Australian maataloutta. Olisin vaan voinut olla paremmin varustaunut Suomi-tietoudessani, sillä ihmiset todella kiinnostuneita Suomesta maantiedosta sähköntuotantoon ja vähemmistöihin asti. Pohdin vieläkin oliko Suomessa nyt sähköntuotannolisesti enemmän vesi- vai ydinvoimaloita? Tai tiedan, etta vesivoimaloita on enemman, mutta kummat tuottavat enemman sahkoa?

Kevät täällä etelässä kuitenkin jyllää ihan täysillä. Lammasfarmilla ei vaihteeksi ollut lämmitystä talossa ja lämpö laski taas kolmeen asteeseen yöllä, nyt olenkin sit kipeä. Tim's Place on siinäkin upea, että täällä on ensimmäinen todistetusti toimiva patteri huoneessa! Makuupussi on kielletty Australian hostelleissa hygienia syista, joten sellaisen mukaan pakkaamista kannattaa harkita. Olen tarvinnut omaani kerran, lammasfarmilla.

Greyhound-bussipassista olen saanut sen verran irti, ettei se ilmeisestikään toimi joustavasti kuin Itä-rannikolla ja sen kilometreillä maksetut retket voivat tulla yllattavan kalliiksi (esimerkkinä Great Ocean Road päiväretki maksaa yleisesti 95dollaria, Greyhoundilta 120d ja kilometreillä maksettuna noin 137d!) En olisi uskonut ennen kuin ryhdyin vertailuun. Myös välillä Melbourne-Adelaide on yksi yödösä päivässä, aijatauluna lahto kello 21 ja perilla 06. Eikä yövuoro täyteen ahdetussa bussissa muutenkaan ole mikään suuri ilo, luulen että junassa olisi paremmat tilat. Hintavertailua en ole tehnyt, koska minulla se GH-passi sattuu olemaan, mutta suosittelen googlaamaan läpi myös junapassit ja yleisesti yhteydet, esimerkiksi taalla etelassa toimii Vline-niminen junayhtio, jolla on yhteys Melbourne-Adelaide joka paiva paivasaikaan.

Mutta viela alleviivattuna, muistakaa poiketa isoista kaupungeista ja vaikka teilla ei olisi autoa, se onnistuu pienella jarjestelylla. Tanne muunmuassa paasee tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin yleisella bussiyhteydella, ja muutamaksi paivaksi tanne jaa oikein mielellaan. Nytkin katselen pihalla ruokailevia papukaijoja ja odottelen pyykin kuivumista auringossa.

P.S. tekstia ei ollut tarkoitus kirjoittaa boldina, mutta kirjoitin raakaversion puhelimella, eika boldia saanut enaa pois...

Yksin matkustavan ajatuksia

Tajusin tossa toisessa blogissa saamani kommentin jälkeen, miten ri tavalla tosiaan kirjoitan tänne. Yritänkin siis jatkaa tätäkin blogia mahdollisuuksien mukaan.

Eka kuukausi on nyt kulunut ja silti välillä tuntuu, että minut pitää kasassa parhaiten tieto siitä, että tämä on väliaikaista. Kymmenen kuukautta enää Australiaa ja sen jälkeen kuukauden paluu. Ennenkin eka puoli vuotta on mennyt hermoillessa ja lohtuunsa syödessä, koti-ikävääkin kai jossain määrin. Tuntuu, että kaikki tässä maassa avautuu väärään suuntaan, sammuu ja syttyy väärään suuntaan, liukuportaat on väärällä puolella ja ihmiset kadulla kävelee väärää puolta. Vasemman puolinen liikenne ei siis rajoitu vain autoihin! Mutta ystävällisiä nämä ovat ja valmiita auttamaan. Odottaessani bussia kaksi rouvaa tuli minua neuvomaan ja tiedustelemaan mihin olen menossa, ja mistä olen tulossa... Tätä aitoa lämpöä kannattaa lähteä hakemaan kauas isosta kaupungista ja siihen muunmuassa HelpX on toimiva tapa. Kannattaa vain ottaa selvää kulkuyhteyksistä isäntäperheen luo. Täällä kaikilla tuntuu olevan auto eikä bussit kulje haja-asutusalueilla kuin parhaassa tapauksessa muutaman kerran päivässä. Viimeisessä kaupungissa, jossa kävin, Lakes Entrancessä, kaupungin turisti-infoonkaan ei ollut jalkakäytävää vaan talsin sinne nurmikon ja puskien poikki.

Jostain kumman syystä minua vaivaa myös outo tunne, etten oikeasti tiedä missä olen. Joka aamu muistutan itselleni olevani AUSTRALIASSA. Silti maisemaa katsellessani voisin olla Ranskassa tai kieltä kuunnellessani Amerikassa. Osa kulttuurishokkia tämäkin, odotan innolla milloin pääsen siitä eroon. Ehkä ilman lämmetessä tulee tunne, että olen jossain kaukana Euroopasta! Voi olla ilo ja suru levittää aurinkorasvaa jouluaattona...

Sitten hieman tästä pitkien matkojen matkustamisesta. Yödösä Sydneystä Melbourneen oli aivan täynnä maanantai-illan lähdöllä. Dösässä nukkuminen kun on mitä on, olen harkinnut taittavani seuraavat yhteydet päivälinjoilla. Menen vaikka puoleen väliin ja yövyn jossain hauskassa pikkukaupungissa. Greyhound- bussipassi ei myöskään ole vielä osoittanut ylivertaisuuttaan kuin siinä, että matkat on nyt maksettu eikä niistä tarvitse budjetissa huolehtia. Heidän verkostonsa ei kuitenkaan ole niin kattava kuin mainostetaan (luultavasti haluat nähdä muutakin kuin isoja teitä) eikä aina niin halpakaan. S-M välin olisi saanut toiselta yhtiöltä 70dollarilla, kun Greyhound laskutti 100d. Bussi oli tasan sama coad share- yhteistyön takia. Koska ostin itse niin ison kilometrimäärän passin, olen onnellinen, että kilsoja voi käyttää myös retkiin, muuten voisin jäädä passia käyttämättä...

Koin myös jännän jutun varatessani hostellia Melbourneen. Hostelwolrdin kautta viisi yötä olisi maksanut 180dollaria, hostellin omilta sivuilta 160dollaria ja hostelliin soittaessanI heillä olikin voimassa tarjous viisi yötä neljän hinnalla! Nyt maksaniin vain 128dollaria ekoista öistä. Tosin luottokortti oli oltava varausta tehdessä ja Retkeilymajarjestön jäsenkortti. Sen hankin jo Suomesta, tuntuu että tuli halvemmaksi niin.

No worries se olis sitten vaan jatkettava eteenpäin. Koetan tosiaan nyt päivittää tätäkin blogia, toivottavasti vanhat lukijat löydätte takaisin mukaan ja uudet tervetuloa! Toivomuksiakin saa esittää:) Niin ja ilmainen netti ja wlan täällä on tarjolla kirjastoissa, jos McDonaldsien ja useiden kahviloiden wlan ei toimisi.

Hei kaikki! Lähtiessäni maailmalle, luulin ehtiväni ylläpitää kahta blogia. Tällä hetkelle se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten kutsun teidät lukemaan toista blogiani osoitteeseen sparassakeksittya.blogspot.com En kirjoita sinne tavalla, jolla tänne kirjoittaisin, mutta jos seikkailuni kiinnostavat, siellä kirjoittelen tämän eteläisen pallonpuoliskon elämänmenosta. Toivottavasti nähdään siellä! Pahoittelut kuitenkin:/

16,5 kg

Toiseksi viimeinen päivä kuluu olympialaisia seuratessa ja loppu seremonian tahtiin valvoessa. Ei ole varmaan fiksuin veto valvoa, sillä mennessäni nukkumaan kahdelta yöllä Suomen aikaan, on kello Hongkongissa seitsemän aamulla ja Sydenyssä 9.00... Hurjaa aikaerorasitusta tiedossa, tai ainakin muutama valvottu yö ja pilkitty päivä tiedossa. Australian aikaan on tosin runsaasti aikaa totuttautua, joten eiköhän se ole kivointa valvoa nyt ja seurassa, ja siirrellä sisäistä kelloa kun sen aika on.

Pakaasin paino on nyt saatu pysähtymään 16,5 kiloon eli aika hyvältä kuulostaa ja tuntuukin. Ainakin yhdet kengät, pyyhe, farkut ja yksi paita menevät varmasti vaihtoon vuoden aikana, ja loppuja voi vaikka lähettää postitse Suomeen uusia ostaessa. Mutta pääasia, että perille pääsee ilman lisäkiloja. Viimeisimpinä hankintoina ovat lentosukat, joita olen aina inhonnut, mutta näin pitkillä lennoilla ne taitavat olla tarpeelliset - jonkun nettisivun mukaan halpa henkivakuutus. Sain myös lahjaksi Camping-linkkarin, jonka pakkasin ruumaan meneviin, ei pitäisi jäädä teltan rakentaminen ja tulen tekeminen tiukassa paikassa veisestä kiinni! Yksi småkompis tosin jää matkasta, sillä stressilelun sisällä on pellavan siemeniä, enkä turhaan viitsi riskeerata Ausseihin kun ei saa tuoda mitään orgaanista ainesta.

Muuten oloa leimaa odotus. Matkakuume ei ole vieläkään purrut puhumatta muutamista kyynelehtimisistä, kun tajuaa, ettei näe kundikaveriaan seuraavaan vuoteen. Vähän outo fiilis, kun tietää, muttei selvästi tajua mihin on lähdössä ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisaalta tälläinen rauhassa lähteminen heijastelee ehkä realiteetin tajua ja sitä, etten lähde soitellen sotaan odottaen maailman mullistuvan heti perille päästyään. Harmi, etten ole kysellyt miten muut kyseisen matkan tehneet ovat viimeiset päivänsä viettäneet ja mitkä ovat olleet tuntemukset. Kai se aina on tällaistä epätodellisuudessa uiskentelua. Jonkinlaista leijumista olisi silti kiva tuntea. Onhan tämä kuintekin iso juttu, jonka ei halua menevän ohi ihan arkena ja suorituksena. Noh, kyllä se jännitys sieltä varmaan löytää perille ja arki unohtuu. Tämäkin pohdinta varmaan heijastelee tiedostamatonta stressiä ja mielen prosessointia...