Matkat aina mielessäin...

Joo. Ei ne jätä rauhaan. Olen viime kuukausien aikana makoillu yksiöni lattialla ja pohtinu vaan miten onnellinen olen, kun lähdin Australiaan. Muistot pulpahtelee mieleen mitä ihmeellisemmistä yhtymäkohdista ja kun niitä alkaa miettiä tulee jostain aina lisää muistoja. Kyllä toi on se matka, josta voi ammentaa vielä vanhanakin. Hyvin vanhana.

Mut ennen vanhuutta olis tää kesä ja tän kesän loma. Mulla on viikko aikaa heinäkuun lopussa, ja kun ei ole mökkiä eikä kundikaveria ja serkullakin leikattiin töissä tunnit puoleen, mikä merkkas meidän suunnitteleman Rooman matkan peruuntumista, pitäis nyt keksiä tekemistä sille viikolle. Mä oon pyöritellyt mielessäni vaikka mitä kohteita ja googlannu lentoja Lyoniin, paketteja Prahaan, matkaa Dubliniin. Jopa kielikurssia Biartitzissa surffaten tai Ranskaa muuten junalla kiertäen. Jotenkin ei vaan nyt hotsittais laittaa rahaa tähän. Pihistän väärässä kohtaa, tiedän, mut melkein jo sorruin ehdottamaan yhteisretkeä vanhempien kanssa Puolaan tai minne vaan. Onneksi sitten hogasin, että tässä vois taas olla mahdollisuus nauttia matkasta ka matksustamisesta yhtä paljon kuin kohteesta. Ei siis tarvis metsästää lentodiilejä tai alennuksia eikä zoomata karttaa, jos lähtiski dösällä Riikaan. Yksin. Tai junalla Tallinnan rautatieasemalta.  

Ajatus on alkanu jalostua niin, että Riiasta vois sit ottaa botskin Stokikseen ja sieltä taas jatkon Helsinkiin. Ei menis viikkoa, eikä ehkä ihan järkysti rahaa, jos ottais hostellin ja varailis dösänsäkin itse. Matkustamaan on päästävä. Saa ehdottaa määränpäitä, tää on vielä suunnitteluasteella. 

Leffa-arvio Tracks

Luettuani Tracks-leffan juonen eli että kyseessä on matkakertomus naisesta, joka kävelee autiomaan halki Alice Springsistä Intian valtamerelle neljän kamelinsa ja koiransa kanssa ja että elokuva perustuu tositapahtumiin ei mikään pidätellyt minua tiistai-iltana. Nukuin edellisyönkin hieman levottomati, koska odotin todella tämän kuvan näkemistä. Tarina sijoittuu 70-luvulle ja pääosassa on naisen sijasta 20-vuotias kimma, mutta kummatkaan faktat eivät hämää kokonaisuutta, päinvastoin. Leffa on rehellisen koruton, tutkiva ja alati kiehtova. Siitä on jätetty pois turhat jännitysmomentit ja hypetys, ja se on aussiaksentin ja itsenäisen löytöretkeilyn juhlaa, jossa löydetään ennen kaikkea enemmän itsestä. 

Menin teatteriin hakemaan tuttuja maisemia, mutta siinä jouduin pettymään. Tässä leffassa sivutaan hieman aboriginaalien kulttuuria, ihan hieman Australian historiaa kunhan osaa olla tarkkana, ja maan valtava koko tulee myös hienosti alleviivattua. Pääpaino on kuitenkin päähenkilön henkisellä matkalla, katsoja saa vain ihmetellä sitä halun lujuutta, itsenäisyyttä ja vapauden kanssa sinuina olemista, mitä leffa henkii. Yksinäisyydestä se ei kuitenkaan kerro, kuten loppupuolella huomaa. Eikä siis ole mikään matkailun edistämis elokuva. Se pani ainakin minut miettimään, miksi tosiaan lähdin Australiaan yksinäni - koska niin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin. Ja miksi täysi yksinäisyys sitten kuitenkaan ei ole tervettä - se tekee ihmisen höperöksi ja heikoksi. Sekä miten vahvoja me olemme, kun vaan haluamme ja päätämme. Menkää katsomaan, mitä ajatuksia se teissä herättää!

Listaa vol 2

Tuohon alkuperäiseen Listaa-postaukseen tuli hyvä kommentti, missä kysyttiin minkälaisen listan tekisin nyt, jos miettisin aikaa taaksepäin ja matkaani. Siis on myönnettävä, että ehdin jo keväällä työttömyyden kanssa painiessani katua lähtöäni (kamalaa tunnustaa) ja kirosin, miksi hitossa oli taas toteltava sisäistä ääntäni. Jos olisin jäänyt Suomeen, olisin varmasti jättäytynyt irti toimimattomasta parisuhteestani, mutta nyt minulla olisi töissä haasteita toisensa päälle, kuukausipalkkani saattaisi huidella kolmea tonnia ja olisin onnellinen asuntovelallinen jossain kivassa kaksiossa, minkä parvekkeella olisin voinut nauttia kesästä ja aamukahveista.

Tuota pohdintaa kesti hetken, vaikka aina sen iskiessä yritin henkisesti läimiä itseäni poskille ja takoa päähäni, ettei kokemaani vuotta voi sanoin kuvailla, ei rahassa mitata, eikä koskaan katua! No onneksi töitä löytyi ja nyt sopimustani jatkettiin vuoden 2015 loppuun, joten olen taas alkanut nähdä kokemani pelkästään positiivisessa valossa. Olen myös tajunnut, että koska asioilla on tapana järjestyä, oli irtisanoutuminen, reissu ja sitä seurannut vuoden työttömyys ja pätkätyö rupeama juuri jotain mitä tarvitsin. Nyt ekaa kertaa ei syksyllä tee mieli lähteä pitkäksi aikaa pois, ei ole tarve ravistella koko universumiani, vaan oma asunto ja parisuhde ovat realistisesti toivelistalla. Toteutuminen ei kummassakaan ole mitenkään taattua, mutta jo tämä tunne, etteivät ne kaksi asiaa kahlitsisi minua vaan olisivat ilon aiheita, on palkitseva.

Mutta sitten siihen listaan, miksi Aussi-vuoteni oli kannattava ja miksi "ei":

+ kokemus
+ tuttavuudet
+ henkinen kasvu, en jännitä enää niinkuin tajuan aiemmin tehneeni. Enkä tee asioita, koska niitä tulee tehdä vaan koska haluan, ja vihdoin tiedän voivani
+ pääsin paikkoihin, mihin en unelmoinut pääseväni; tein asioita, joita en ikinä kuvitellut tekeväni (avokaadojen poiminta, kenguruiden hoito, snorklaus Isolla Valliriutalla, yksin maapallon kiertäminen... Lista on oikeastaan loputon)
+ koin paratiisin, ja tajusin löytäneeni paikan mistä ei oikeasti ollut kiire pois (Port Douglas)
+ tulin sinuiksi ulkonäköni kanssa, lähdin ulos niissä vaatteissa mitä puhtaana oli ja unohdin ulkonäköpaineet, oli pakko!
+ koin reppureissauksen ihanuuden ja ne ihanat pienet ongelmat
+ itsenäistyin, vaikka luulin jo olevani itsenäinen
+ selätin ne pelon, liian seikkailun, epävarmuuden, tuttuuden ja turvallisuuden tunteet, mitkä olivat viimeksi listani miinuspuolella
+ maailma on vihdoin osterini, matkallelähdöstä tuli vuoden ansiosta erittäin helppoa - oli kyse matkasta Turkuun tai Jenkkeihin
+ entisestäänkin pitkä pinnani venyi vielä hieman. Osaan esimerkiksi nukahtaa välittämättä melusta, sekin on asenteesta kiinni.

- käytin paljon rahaa, jolla olisin juurikin sitä asuntoa voinut rahoittaa, tai ostaa haaveilemani kellon
- irtisanoiduin vakkaridunista, jonka avulla minulla voisi nyt olla omistusasunto

Yiritn kasvattaa tuota miinus-listaa pohtimalla, mutta nämäkin kaksi miinusta piti todella keksimällä keksiä. Ja kuitenkin, raha on vain rahaa ja duuni-asiassa onni oli lopulta myötä. Kerran vielä sanottuna, minulla oli myös niin hyvä tuuri matkassa, ettei mitään pahaa koko vuoden aikana sattunut, joten senkään puolesta en voi miinuksia listata. Kyllä se vaan on niin ärsyttävästi, että mahtavaa oli ja kaikkien matkaa pohtivien pitäisi vaan ottaa ja uskaltaa! Ja myös uskaltaa palata, jos siltä tuntuu. Kaikkia ei ole luotu kulkemaan, mutta "mitä jos" on niin vahva tunne, että se vaivaa läpi elämän.

Syvää pohdintaa

Vitsit tää huono taloustilanne ja aina synkkenevät työllisyysluvut alkaa lopullisesti ottaa päähän. Tämän hetkinen työpaikkani on varma 20.9. asti, mutta koska heillä on rekrytointikielto, ei tulevasta ole kuin arvailuja. Ja tällä hetkellä ne ovat juurikin rekrykiellon kaltaisia. En halua enää istua kotona vuotta vollottamassa työhakemusteni surkeutta tai sopivein paikkojen puutetta. Enkä halua enää kohdata yhtäkään, joka vakituiselta palliltaan hymyilee huvittuneena, kun kerron, että jos tämä pesti ei jatku se olis siiten taas Stockan Hulluille ja jouluapulaiseksi pestautuminen edessä. Mikä siinäkin huvittaa, häh? Kokeilis itse työttömyyttä!

Tästä sisuuntuneena olen blogini aiheen mukaisesti alkanut taas haikailla ulkomaille, nyt kohdemaina ovat Kanada ja Quebec sekä Hollanti. Quebecissä vetää ranskan kieli, jota puhun sujuvasti, mutta heidän rekrytointisivujensa mukaan viisumi myönnetään henkilöille, joilla on jotain työmarkkinoilla tarvittua osaamista. Oliskohan se kaupallista- tai tietotekniikkaosaamista ehkä? Tai sairaanhoitajana varmasti olisin myös haluttu. Hollannissa olisi sama problem, sillä kyseinen maa on Suomen ohella Euroopan huonoimmissa kantimissa olevia maita. Pitää alkaa vääntää omaa pakettia kasaan, millä myis itsensä sinne töihin. Pari kertaa lähteneenä irrottautuminen on aina helpompaa, nyt pitää vaan oppia edellisistä kerroista ja hioa taktiikkaa. Ensinnäki tajuta, ettei arki siellä muualla ole mitään ihmeempää kuin kotona. Yksinäisempää aluksi ja henkisesti vaativampaa kyllä, kaiken uutuuden viehätyksen jo haalistuttua. Samanlaista se on käydä vessassa Helsingissä kuin Amsterdamissa, motivaatio pitää läytää jostain muualta. Itsestä ja tavoitteista.

Osaltaan kapuloita rattaisiin ajaa myös ikääntyvät vanhempani. Juuri käytiin äidin kanssa kahteen otteeseen kahden päivän sisällä sairaalassa - ensin tyräleikkauksessa ja seuraavaksi hurjaksi kiihtyneen pulssin takia. He ovat pysyneet pitkään perusterveinä, mutta irrottautuminen kauas aiheuttaa silti pohdintaa. Ei pitäisi, mutta vaikka minua ei tehty heitä varten panee vastuu ajattelemaan. Vai miettimään kahdesti, epäröimään turhia. Eikä läsnäoloni täällä kuin helpota asioita, ei ehkäise mitään. Olen selvästi alkanut aikuistua tuon Aussivuoden jälkeen, biologinen kelloni on alkanut tikittää, olen kadottanut seikkalijani. Hetkeksi ainakin. Ei kai se lopullisesti voi hävitä, perusluonteeseen se on kaiverrettu.

Missent to Australia

Siis kaikista maailman paikoista mun Mark's&Spencer tilaukset kulkee Australian kautta!

Yksin, ihanaa!

Vetäisin tänään pitkästä aikaa Byron Baystä ostamani rannekorun ja tunsin vatsassa asti kuinka ihanaa on lähteä yksin viettämään päivää Pihlajasaareen. Pihlis ei tietty ole sama kuin ulkomaat ja yksi päivä sama kuin kuukausi tai vuosi, mutta tunne yksinäisyydetsä nauttimisesta on sama. En tiedä tarvitseeko yksinäisyydestä nauttia lähtiessään pitemmäksi aikaa ulkomaille, mutta kyllähän se auttaa ja kyllähän tunteeseen myös pakosti tottuu. Yksinäisys on nimittäin varmasti yksi isoimmista probleemista, mitä lähtöä suunnitteleva pohtii. Paitsi se miten pärjää vieraassa maassa ja uusissa tilanteissa yksin, myös se miten pärjää itsensä kanssa yksin. Miten koti-ikävän selättää, kun ei ole ketään jolle vollottaa suomeksi? Tai kun ei yksinkertaisesti ole ketään kelle vollottaa, vaan saa vollottaa yksin. Kuulostaa pahalta... Ja sitähän se joskus onkin, ei sitä voi kieltää. Tilanteesta on kuitenkin ainakin yksi tie ulos, ja se on tottuminen. Terästäytymällä ja oppimalla siitäkin ikävästä, välttämättömästä tunteesta, oppii elämästä ja itsestäänkin. Oppii nauttimaan maailman tärkeimmästä, omasta seurasta.

Tuo turkoosi koru on Byronista :)

Varmaa on, että kun maailman toiselle puolen asti pääsen yksin, on jo selvinnyt isosta harppauksesta eikä takuu varmasti ole ainoa, yksin ei siis tarvitse jäädä. Yksinäisiä matkaajia on niin paljon, että mielummin ennemmin kuin myöhemmin löytää jonkun matkakumppaniksi. Yksinäisyys kun on monelle enemmän pelottava kuin voimaa antava juttu. Itse tajusin jo ennen matkaa, että tämä on pohjimmiltaan yksinäinen projekti ja jouduin pariin otteeseen jopa torjumaan pynnöt alkaa reissukaveriksi jollekin. Mutta miksi yksinäisyys säilyy ihmiselle niin vahvana mörkönä? Monelle muistotkaan eivät ole mitään, jos niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tänään yksin rannalla istuessa sidoin muistot hyviin makuihin ja siihen vapauden tunteeseen, minkä ihminen yksin tavoittaa. Muistot voi sitoa myös musiikkiin, ne voivat sitoutua hajuihin, ehkä ostat juuri jonkun korun tai vaatteen.

Ja siis en minäkään aina ole onnellinen yksinäni. Ei yksinäisyydetsä nauttiminen käy kuin naps vaan, mutta joskus - siihen totuttuaan - sitä oikein kaipaa ja tarvitsee. Ei tarvitsr pohtia ja huolehtia, mitä kukaan muu haluaa. Se on aika iso asia! Se vastaan se, ettei voi jakaa muistoja kenenkään kanssa, siinäpä tasaväkinen vastakkainasettelu.

Kela-asiosta

Päivitetty 0700 27.6.2014

Olen huomannut, että Kelan kanssa asiointi on useille epämieluisaa, vaikka instanssi on yrittänyt keventää ja parantaa julkisuuskuvaansa viimeaikoina. Omasta kokemuksesta sanoisin, että helpoimmalla pääsee, jos viitsii toimittaa kaikki hakemukset tai ilmoitukset ajoissa. Kela ei näe kaikkea, mutta ainakin väestötietojärjestelmän muuttotiedot he tuntuvat näkevän. Kokosin tässä lyhyen infon koskien oikeutta sosiaaliturvaan Australiassa oleskelun aikana, jotta te pian lähtevät osaatte täyttää oikean lappusen ja säästytte ainakn siltä päänvaivalta, että Kelasta tulee kirje jonnekin tyhjään Suomen asuntoon, missä ette ole vastaamassa siihen ja seuraavaksi olettekin jo hylättyjä Suomen sosiaaliturvasta! Matkavakuutustakaan ei saa ilman Kela-korttia, sillä Kelan korvaama välttämätön sairaanhoito ei yleensä ole vakuutusyhtiöiden vaan Kelan korvausvastuulla. Vakuutus maksaa sitten ylimenevät kustannukset, mitä reissussa sitten sattuisikin sattumaan kuten sairaalaoleskelun tms. Ambulanssilentoja ainakaan oma Gouda-vakuutukseni ei suoraan luvannut korvata, mutta halleluja sellaista ei tarvinnutkaa. Ja jos tarvitsisi, ehkä maksu olisi viimeisenä mielessä.

Eli siis, jos olet Australiassa alle vuoden se on sosiaaliturvan kannalta täysin ok, mutta muista ilmoittaa asiasta Kelaan. Jos saat aikaiseksi esimerkiksi sairaanhoidon korvauksia tai maistraattiin teet muuttoilmoituksen ennen lähtöä, alkaa Kelasta tulla kyselyjä ulkomaillaolon syystä. Asia on siis helpompi hoitaa pois alta heti, vaikka Kelan verkkopalvelussa kohdassa Hakemukset ja ilmoitukset -> Oikeus Suomen sosiaaliturvan ja sitten Jatka. Vastoin yleistä (?) luuloa, sosiaaliturva ei ole kansalaisoikeus tai lakiin kirjattu jokaisen suomalaisen automaattiominaisuus. Se perustuu Suomessa asumiseen, ja jos Suomesta muuttaa pois, on tämä oikeuskin annettava pois. Voit työskennellä Australiassa vapaasti paikallisen työnantajan palveluksessa, koska kyseessä sosiaaliturvasopimusmaa ja oleskelusi kestää alle vuoden. Itse kuitenkin ilmoitin ulkomailla oleskelun syyksi Working holiday, käsittelijät kyllä tuntevat tämän matkailun muodon. Muista kuitenkin ilmoittaa aika tyyliin 1.1.2015-31.12.2015, se on alle vuoden. 1.1.2015-1.1.2016 aiheuttaa jo käsittelijälle päänvaivaa... Yli vuoden olisi sitten oltava joko suomalaisen työnantajan lähettämä, päätoiminen opiskelija ym, muuten sosiaaliturvaan ei ole aihetta, koska Suomessa sosiaaliturva perustuu täällä asumiseen. Tämä tarkoittaa siis, että alle vuoden oleskelu tässä tapauksessa Australiassa tulkitaan väliaikaiseksi eikä ihminen Suomen lain silmissä muuta ulkomaille asumaan. Yli vuoden oleskelussa katsotaan, ettei oleskelu ulkomailla ole enää tilapäistä kuten alle vuoden tilanteessa vaan pysyvää ja silloin "suora" oikeus sosiaaliturvaan Suomesta raukeaa.

Kannattaa siis mielestäni vaikka ilmoittaa ensin juuri se alle yksi vuosi, jos toinen ei ole ihan pommin varma ja mahdollisista liitteistä esiin tuleva. Oleskelun jatkumisesta voi sitten vihjaista toisen vuoden alkaessa, lentää kyllä sosiaaliturvasta, mutta niin se vaan menee. Kun Suomesta muuttaa pois, on tietyistä eduista luovuttava. Sosiaaliturvaan kuuluessa sairaanhoitoa tulisi Australiassa saada Suomen passilla, paikallista kelakorttia voi hakea, kun tarvetta ilmenee. Olisikohan siinä lyhykäisyydessään Kela-asioinnin helppous sosiaaliturvan kannalta! Päätöksen saaminen voi kestää hetken, siitä ei yleensä pidä huolestua ja verkkoasioinnin kautta voi hakemuksen statusta tutkailla iisisti.